Wanha Markku valkokangas

V. A. Koskenniemen runosta nimensä lainannut Wanha Markku on Markus Toivon dokumentti omasta Markku-isästään sekä pojan suhteesta isäänsä. Kyseessä ei ole ensimmäinen ja tuskin viimeinenkään henkilökohtainen dokumentti, jossa tekijä käsittelee suhdetta omaan vanhempaansa. Muutamia vuosia sitten Einari Paakkanen teki dokumentin Isäni tähtien takaa (2016), jossa hän tarkasteli verotoimistossa työskennellyttä ja ufoihin uskovaa isäänsä. Markus Toivon isä on hammaslääkäri, joka rakensi ja rakentaa taloa.

Molempien dokumenttien isät ovat hieman poikkeavia mutta lämminhenkisiä, tai ainakin tällaista kuvaa dokumentit luovat. Kumpikin poika käsittelee isäänsä lempeästi mutta ei kritiikittömästi. On tarve ymmärtää isää, jotta voi suhteuttaa itseään häneen ja ylipäätään elämään. Dokumentit ovat saman äärellä, mutta tulokulmat poikkeavat. Paakkanen etääntyi vanhetessaan isänsä maailmankatsomuksesta, kun taas Markus Toivolle isä on jäänyt koko lailla etäiseksi, koska isä oli hänen lapsuutensa poissa tai poissaoleva. Aikuisena Toivolla on halu ja tarve oppia tuntemaan isänsä ja ymmärtää häntä.

Teemat ovat samalla universaaleja ja hyvin yksityisiä. Kunkin lapsen ja vanhemman suhde on uniikki, mutta suhteessa on aina yleisesti tunnistettavia piirteitä. Toivon dokumentissa on kohtauksia, joissa nämä tasot löytävät toisensa vastustamattoman hienosti. Yksityisyyteen liittyy jopa tragedioita, kun isän ja pojan niityllä käymässä keskustelussa isälle selviää, että poikaa on kiusattu koulussa. Toisessa kohtauksessa isä esittelee aikuisille pojilleen yhteiseksi talkooprojektiksi tarkoittamaansa veneen entisöintiä, jolloin perheen yhdessäoloon liittyvät kipupisteet tuntee melkein omassa selkänahassaan asti.

Kohtauksissa käsitellään hyvinkin yksityisiä asioita, mutta samalla raotetaan laajemmin sitä, miten eri maailmoissa lapset ja vanhemmat elävät niin haaveiden, odotusten kuin todellisuuden suhteen. Nämä kohtaukset ovat Wanhan Markun ehdottomasti vahvinta antia. Niissä käsitellään perhe-elämän sekä lapsen ja vanhemman suhteen ydinasioita, joihin oikeastaan kenen tahansa on helppo samaistua.

Toivo tavoittaa keskeiset teemat dokumenttiinsa hienosti, mutta itse kerronta ei ole samassa määrin onnistunut. Jos dokumentin esittelyä ei ole lukenut ennakkoon, kehyskertomuksen hahmottamiseen menee kauan. Vasta puolivälissä Toivon oma kertojaääni antaa dokumentille raamit, joihin sisältö ja tarina asettuvat. Tätä ei voi pitää dokumentissa erityisen onnistuneena kerronnan ratkaisuna.

Dokumenteissa juonellinen tarina on harvoin se, jolla katsomisjännite luodaan. Olennaisempi merkitys on tapahtumilla ja hahmoilla, joiden kautta rakennetaan dokumentin oma tarina ja temaattinen sanottava. Dokumentin luomaan tapahtumien ja hahmojen maailmaan on usein helpointa päästä, kun kehystarina annetaan suhteellisen selkeänä ja valmiina ilman, että katsojan tarvitsee mielessään rakentaa kerronnallista palapeliä, mikä vie usein huomion pois dokumentin olennaisesta annista eli sisällöstä. Dokumentissa kerronnalla taiteilu vaatii tekijältään monesti paljon enemmän kuin fiktiossa. Kerronnallisen rakenteen selkeys on dokumentille usein etu.

Wanhassa Markussa pojan ja isän suhteeseen sekä dokumentin teemoihin olisi päässyt nopeammin sisälle, jos tarvittavat taustat olisi selvitetty heti aluksi. Nyt kehyskertomuksen perusasioita ripotellaan pitkin dokumenttia, minkä myötä kokonaisuus vaikuttaa jäsentymättömältä. Tällaista kerronnallista ratkaisua voi kuvailla vaikka runolliseksi tyyliksi, mutta tosiasiallisesti kehyskertomuksessaan jäsentymätön dokumentti kadottaa osin perspektiiviään ja jättää ilmaan monenlaisia kysymyksiä.

Esimerkiksi miksi Markku lähti aikanaan rauhanturvaajaksi ja jäi komennuksensa jälkeen vuosiksi maailmalle? Taloa rakentavalta perheelliseltä se on todella radikaali ratkaisu, joka olisi ehdottomasti kaivannut kunnollista taustoittamista sen sijaan, että asia vain mainitaan ikään kuin ohimennen. Markun ja hänen ratkaisujensa syvällisempi avaaminen olisi ollut tarpeellista ja vain tunnin mittaista dokumenttia olisi näiltä osin voinut perustellusti pidentää. Kokonaisuus olisi siitä hyötynyt. Ja dokumentin molemmat osapuolet, isä Markku ja poika Markus, olisivat sen myös ansainneet.

Wanha Markku nojaa vahvasti ja tukevasti pojan ja isän välisiin keskusteluihin, joiden anti yksistään riittää kannattelemaan tunnin mittaista dokumenttia. Kerronnan selkeämpi rakenne ja taustojen syventäminen olisivat vielä lisänneet dokumentin arvoa ja ansioita.