Sound of Freedom valkokangas

Yhdysvaltalainen Tim Ballard teki pitkän uran CIA:n palveluksessa ja sen jälkeen liittovaltion agenttina jäljittämässä pedofiilejä. Ihmiskaupan ja lapsikaupan kasvu ovat johtaneet siihen, että nykypäivänä on enemmän ihmisiä orjuudessa kuin koskaan, enemmän kuin edes silloin, kun orjuus oli laillista. Ballard koki, että hyväksikäyttäjien ja nettihyypiöiden vangitseminen ei riittänyt niin kauan kuin uhreja ei autettaisi.

Ballard irtisanoutui virastaan ja perusti Operation Underground Railroadin, jonka avulla hän yhteistyökumppaneineen on vapauttanut ison määrän ihmiskaupan uhreja, erityisesti lapsia. Yksi isoimmista pelastusoperaatioista oli Kolumbiassa toteutettu Operation Triple Take, jossa saatiin vapautettua toistasataa ihmiskaupan uhria.

Tim Ballard ei ole pyhimys vaan ristiriitainen persoona. Hän on tuoreeltaan saanut metoo-tyyppisiä syytteitä sekä jo aiemmin kritiikkiä pelastamiensa ihmisten määrän suurentelusta. Hän on yhtä kaikki pelastanut satoja ihmisiä. Ballardista ja Operation Triple Takesta tehtiin pienellä indie-budjetilla elokuva, Sound of Freedom. Ballard itse toivoi häntä esittämään Jim Caviezelia, jonka tunnetuin rooli on tähän asti ollut Jeesuksena Mel Gibsonin raadollisessa Passion of the Christissa. Caviezel suhtautui hankkeeseen intohimoisesti ja myös Gibson osallistui elokuvan tuottamisprosessiin.

Intohimoa ja sisukkuutta tarvittiinkin, sillä pienen budjetin indie-elokuva koki kasapäin vastoinkäymisiä ennen kuin se taisteltiin valkokankaille. Valmis elokuva oli viisi vuotta limbossa Disneyn pitäessä levitysoikeuksia hallussaan. Lopulta Disney suostui myymään ne elokuvan ohjanneelle Alejandro Monteverdelle. Sen jälkeen oli vuorossa taistelu teatterisaleista. Tähän valittiin ruohonjuuritason sissitaktiikka, jossa katsojamäärät kasvoivat lähes viidakkorummun varassa.

Valitun taktiikan lopputulos yllätti monet, sillä vajaan 15 miljoonan dollarin budjetilla tehty teos oli valtaisa menestys ja tuotti Yhdysvaltain lippuluukuilla lähes 240 miljoonaa dollaria. Taakse jäivät monet isot franchiset. Sound of Freedom joutui kuitenkin kulttuurisotien keskelle. Monet niin sanotut suvaitsevaiset tahot eivät tuntuneet suvaitsevan sitä, että sekä Ballard että Caviezel edustavat konservatiivisempaa kristinuskoa ja osa heidän näkemyksistään on ollut varsin lennokkaita. Osa on ollut suorastaan huuhaata, varsinkin yksittäiset Qanon-salaliittoteorioihin viittaavat tajunnanvirtakommentit.

Lapsi oli mennä pesuveden mukana, sillä Sound of Freedomilla ei ole mitään tekemistä Qanonien tai vastaavien takana, mitä ohjaaja Monteverdekin on korostanut. Elokuvien ulkopuolisia asioita on muutenkin melko hedelmätöntä ruotia liian intensiivisesti. Mikäli varsinkin rapakontakaisten elokuvantekijöiden outoja höpsismejä ja itselleen epämiellyttäviä ajatusmalleja lähtisi ylipäätään boikotoimaan, niin aika suppeaksi jäisi tarjonta. Tom Cruisenkin megaleffat jäisivät väliin, jos rahanahne skientologia liikaa haittaisi.

Caviezel tulkitsee Ballardia piinattuna, lähes pakkomielteisenä hahmona, joka ei saa rauhaa ennen kuin voi katkaista lapsiin kohdistuvaa seksuaalisen väkivallan ja alistuksen kierrettä. Erityiseen fokukseen nousee kaapattu sisaruspari Miguel (Lucás Ávila) ja Rocio (Cristal Aparicio). Miguel pyytää vapauduttuaan Ballardia etsimään sisarensa. Etsinnästä kehkeytyy intensiivinen kissa- ja hiirileikki Kolumbiassa, jossa Ballard tekeytyy rikkaaksi pedofiiliksi ja houkuttaa ihmiskauppiaita apunaan entinen huumekartellin jäsen Vampiro (Bill Camp) ja paikalliset poliisit.

Monteverde onnistuu rakentamaan teoksesta hitaasti muhivan ja hiljalleen kierroksia nostavan trillerin, jonka rakenne on jäsennelty ja monikerroksinen. Trillerimäisyys ja jännitys eivät ole itseisarvo eivätkä tekosyy vapauttavaan katharsikseen toiminnan merkeissä. Elokuvassa on yksittäinen kaksinkamppailu elämästä ja kuolemasta, mutta se on sepitettä, minkä Ballard on itse myöntänyt.

Käsikirjoittajat ottivat kyseisessä kohtauksessa turhaan vapauksia, sillä Sound of Freedomin idea ei ole olla mikään Taken (2008), jossa ihmiskauppateema on veruke sille, että Liam Neeson pääsee tappamaan konnia kuin hurrikaani. Taken on upeaa action-fiktiota, jonka juonesta ei tarvitse piitata. Sound of Freedom ja sen teemat jäävät ihon alle.

Käsikirjoituksen katse on tiukasti ja tehokkaasti koko ajan itse aiheessa eli ihmiskaupan ja iljettävän lapsiseksibisneksen uhreissa. Kun pedofiilituristi sulkee hitaasti ikkunaverhot lapsen kyyhöttäessä nurkassa, se on paljon kauheampaa kuin näytellyt kauheudet. Monteverde hallitsee visuaalisen kuvankerronnan ja käyttää niukan budjetin rajoitukset taidokkaasti hyväksi. Varsinkin Lucás Ávilan enkelimäiset pojankasvot on asemoitu vetoamaan syvimpiin tunteisiin tietoisesti ja voimakkaasti.

Sound of Freedom muistuttaa, että ihmiskaupan uhrien ketju ulottuu pitkälle. Kuvattu aineisto voi jäädä kiertämään pysyvästi. Osa nettipedofiileista saadaan vankilaan, mutta liian moni seksirikosvideoiden loppukäyttäjä pääsee pälkähästä. Suomessakin on nimekäs julkkislaulaja tuomittu pikku rapsuihin sukupuolisiveellisyyttä esittävän kuvan levittämisestä. Kuvan, jossa aikuinen mies on sukupuoliyhteydessä pienen lapsen kanssa. Mutta komea ääni kaiken anteeksi antaa, joten monet fanit menevät hyvällä omatunnolla konserttiin. Yleisön joukossa olevien äitien sopisi miettiä miltä tuntuisi, jos heidän oma jälkeläisensä olisi vastaavissa kuvissa eivätkä timballardit ehtisi heitä pelastamaan.

Sound of Freedomin lopputeksteissä kuullaan Caviezelin väkevää puhetta teatterissa näytettävien elokuvien kokemuksellisuudesta sekä siitä, kuinka yhteisöt voivat tukea vähävaraisempia katsojia, jotta he voivat kokea elokuvan teatterissa. Sellaisella olisi käyttöä Suomessakin, jossa elokuvalippujen hinnat ovat kohonneet niin korkealle, että leffoissa käyminen on kohta vain varakkaamman keskiluokan huvi. Caviezelin puhe on myös sydämestä kumpuava puhe lasten oikeudesta olla olematta kauppatavaraa. Aamen sille.