Elokuva ei spedeile, muttei tee juuri muutakaan
Speden jälkeen on hiukan hämmentynyt olo. Mihin elokuvalla pyrittiin ja mistä idea hankkeelle kumpusi? Lyhyesti selostettuna: Spede-elokuva kertoo Pertti “Spede” Pasasen elämänvaiheista 1960-luvun lopulta 1970-luvun puoliväliin. Tuolloin Pasasen elämää ja egoa ravisteltiin etenkin siksi, että Vesa-Matti Loirin rooli hänen viihteensä keulahahmona alkoi muotoutua.
Näkökulman ja ajanjakson selkeä rajaus on ilman muuta perusteltu ja osittain onnistunut. Speden koko elämäntarina on kerrottu jo Tuomas Marjamäen kirjoittamassa elämäkerrassa Spede, nimittäin (2017), ja tuohon teokseen elokuva myös pohjautuu. Toisena keskeisenä lähdeaineistona on ollut niin ikään Marjamäen kirjoittama Uuno on numero yksi – Turhapuron koko tarina (2021).
Näkökulman ja ajanjakson selkeän rajauksen lisäksi vieläkin tärkeämpi seikka on, ettei elokuva yritä olla hassuttelukomedia. Ainoastaan satiiriset pyrkimykset ovat nähtävillä. Spede-elokuva ei imartele päähenkilöään, ja huvituksen keinot ovat tulkittavissa lähinnä mustaksi huumoriksi, joka on tunnetusti usein myös tahatonta. Monesti parhaat naurut saa vain sillä, että osoittaa sormella pilkan kohdetta.
Lähtökohdat ovat hyvät, mutta rajausta voi luonnehtia vain osittain onnistuneeksi, koska näkökulman suppeudessa on myös puutteensa. Vaikka Riku Nieminen näyttelee taitavasti Spedeä häikäilemättömänä, manipuloivana ja narsistisena henkilönä, paljon olennaista jää kerronnan ulkopuolelle. Esimerkiksi Pasasen lapsuudesta ei kerrota mitään, mutta hämmentävästi ja irrallisesti lapsuuden perhesuhteet ovat kuitenkin hetken läsnä, kun Spede vierailee äitinsä luona Savossa. Myös Speden onnetonta avioliittoa ja perhe-elämää käsitellään melko vähän.
Olennaista on myös, että Speden väkivaltaisuutta sekä umpisovinistisia näkemyksiä ja asenteita sivutaan, mutta valitettavasti nimenomaan lähinnä sivutaan. Olennaisempaa olisi ollut käsitellä hänen pimeitä puoliaan ronskilla otteella, etenkin viime vuosien paljastusten valossa. Ilmeisesti on yleisesti tiedetty, että Pasasen väkivaltainen ja seksistinen käyttäytyminen liittyivät usein karmaisevalla ja erottamattomalla tavalla toisiinsa. Elokuva kuvaakin Spedeä lopulta valitettavan pinnallisesti ja etäisesti, kun mysteerin verhoa olisi voinut yrittää raottaa enemmänkin.
Ammattitaidon puutteesta Spede-elokuvaa ei voi moittia. Tekninen toteutus ja kaikkien näyttelijöiden suoritukset ansaitsevat kiitoksensa ja kehunsa. Leikkaus on onnistunut, kerronta rytmitetty vetävästi ja ajanjakso kuvattu autenttisesti.
Aitoa naurua herättävät parit repliikit, jotka tuntuvat suorilta silmäniskuilta katsojalle viittaamaan sittemmin vakiintuneeseen spedeilyn käsitteen käyttöön, jolla osoitetaan, että jokin asia on tehty hutaisten tai vailla parempaa tietoa ja taitoa. Yhtä lailla vaikkapa elvistely on vakiintunut tarkoittamaan tietynlaista rehentelyä ja leuhkimista. Toki Spede oli spedeilyn lisäksi tunnettu myös elvistelystään, sillä narsistisesti hän usein yliarvioi reippaasti omat kykynsä ja älykkyytensä.
Spedeilyn käsitteen kautta avautuu myös laajempi näkökulma erääseen Spede-elokuvan aivan keskeiseen väittämään: Pertti Pasanen oli toden totta lopulta suhteellisen osaamaton ihminen, joka hyväksikäytti itseään huomattavasti osaavampia ja karismaattisempia ihmisiä runnomaan myötävaikutuksellaan omat päämääränsä väkisin läpi.
Silti Spede tuntui kärsivän myrkynvihreästä kateudesta aina, jos joku hänen ympärillään sai ansaitsemansa huomion. Spede halusi ottaa ansiot omiin nimiinsä sekä olla huomion ja ihailun keskipisteenä.
Toimituskunnan keskiarvo: 2,5 / 2 henkilöä
Seuraava:
Michael Monroe -dokumenttielokuva
Viihdyttävä katsaus Michael Monroen elämään ja uraan.
Edellinen: Expend4bles
Hyvin alkaneen toimintaelokuvien sarjan viimeinen osa on kammottavan surkea rimanalitus, jonka voi vetää vessasta alas.
Tällä viikolla
Uusimmat
- Parthenope – Napolin kauneus ensi-ilta
- Aleksi Mäkelä ja Häjyt 2 haastattelu
- Häjyt 2 ensi-ilta
- The Gorge dvd
- Risto Räppääjä ja kaksoisolento ensi-ilta
- A Complete Unknown ensi-ilta
- Pyhän temppeliviikunan siemen ensi-ilta
- Film-O-Holic supistaa toimintaansa
- Onnen asiamies ensi-ilta
- Isoäidin miljoonat ensi-ilta