Raadollinen ja kaunis dokumentti
Saamelainen dokumenttiohjaaja ja käsikirjoittaja Suvi West sai vuonna 2021 tiedon, että Suomen Kansallismuseo aikoo palauttaa saamelaisilta viedyt esineet takaisin saamelaisten käyttöön. Hän eli juuri tuolloin keskellä niin ikään saamelaiskysymyksiä käsittelevän dokumenttinsa Eatnameamet – Hiljainen taistelumme (2021) julkistamista, mutta päätti siitä huolimatta – tai ainakin osittain ehkä juuri siksi – alkaa dokumentoida Kansallismuseon käynnistämää prosessia.
Kyse onkin maailman mittakaavassa ainutlaatuisesta kulttuuriperinnön palauttamisesta alkuperäiskansalle. Vaikka museot ovat joutuneet ympäri maailman viime vuosina reflektoimaan omaa osuuttaan kolonialistisen perinteen jatkajina ja ylläpitäjinä, Suomen Kansallismuseo on ensimmäisten museoiden joukossa alkanut toteuttaa repatriaatiota konkreettisesti.
Kenties tämä seikka on ollut omiaan lisäämään Suvi Westin ja Anssi Kömin ohjaaman tuoreen dokumentin Máhccan – Kotiinpaluu ylistystä kansainvälisesti. Myös dokumentin valinta Toronton elokuvafestivaalin dokumenttikilpasarjaan lienee vaikuttanut hehkutuksen määrään. Torontossa dokumentti sai tiettävästi esityksensä jälkeen riemukkaan vastaanoton.
Suomen Kansallismuseon aloittaman prosessin kautta elokuva kertoo paljon muustakin kuin repatriaatiosta. Saamelaisten omaisuuden varastaminen milloin mihinkin tarkoituksiin vuosisatojen aikana kuvastaa laajemmin sitä, kuinka saamelaisia on kohdeltu ja kohdellaan edelleen. Vastenmieliset esimerkit saamelaisten toiseuttamisesta eivät prosessin edetessä jää tietenkään pelkästään museoinnin tasolle. Samalla on syytä muistaa, että alkuperäiskansoja kohdellaan jatkuvasti rasistisesti ja kaltoin, maailmankolkasta riippumatta.
Dokumentti havainnollistaa hyvin, kuinka esineet eivät juuri koskaan ole pelkkiä esineitä materiaalisuudessaan, vaan niihin kytkeytyy koko niiden ympärille rakentuva historia ja tarina. Esineiden voimaa Kansallismuseon aloittaman repatriaation kohdalla korostaa se, että voimakkailta tunteilta on mahdotonta säästyä. Esineet tarinoineen kirvoittavat Westissä kyyneleitä heti dokumentin ensimmäisistä hetkistä lähtien. Niiden palauttaminen saamelaisten käyttöön herättää laajemminkin saamelaisten keskuudessa voimakkaita ja ilman muuta myös kipeitä tunteita.
Prosessin edetessä tunteenpurkausten aiheet eivät varsinaisesti vähene. Dokumentti tuntuu reilun tunnin pituuttaan suuremmalta järkäleeltä emotionaalisessa painokkuudessaan, ja on omiaan herättämään myös katsojassaan monia tunteita, kuten surua ja turhautumista.
Harva dokumentti edustaa pyrkimyksissään puhtaasti informatiivista dokumentointia, ja Máhccan – Kotiinpaluun kohdalla elokuvataiteelliset arvot korostuvat poikkeuksellisen paljon, vaikka myös asiaa on runsaasti. Erityisesti Westiä kuvataan välillä niin läheltä ja intensiivisesti, että dokumentti tuntuu menevän yhtä aikaa subjektiivisesti niin ohjaajansa kuin katsojansa ihon alle. Muutenkin dokumentti on erityisesti audiovisuaalisesti ja kuvausteknisesti häikäisevää seurattavaa. Maisemakuvat ovat merkittävässä osassa.
On hienoa, että dokumentin tekijät ovat päässeet toteuttamaan dokumentin kautta runsaasti taiteellisia visioitaan. Suvi West on maininnut toistuvasti haastatteluissa, että ihanteellisessa yhteiskunnallisessa todellisuudessa hänen ei olisi pakko jankuttaa kerta toisensa jälkeen saamelaisten kokemasta syrjinnästä, vaan hän voisi tehdä elokuvia ja tv-töitä kevyemmistä aiheista.
Dokumentin käsikirjoittanut West ja kuvaajana työskennellyt Kömi ovat kertoneet, että elokuvan tekoprosessi kärsi vaikeuksista ja luovuttaminen oli lähellä, mutta lopulta palaset loksahtivat kohdalleen. Onneksi ohjaajat eivät antaneet periksi työlleen, sillä lopputuloksena on vaikuttava, yhteiskunnallisesti ja poliittisesti painokas dokumenttielokuva, jonka jokaisen tulisi nähdä.
Seuraava:
Peluri – Kuolema on elävien ongelma
Suomen kiinnostavimpiin nykyohjaajiin lukeutuvan Teemu Nikin uutukainen on yhtä aikaa synkkä ja valoisa elokuva.
Edellinen: Rebel
Belgialaisen ohjaajakaksikon ajatuksia herättävä elokuva radikalisoitumisesta ja maailman monimutkaisuudesta.