Lumipalloefekti valkokangas

Matkailumainosmaista revontulitusta, noitarumpua, satutäteilyä jälkipolvien evääksi. Porot kummastelevat kameraa ja jatkavat jäkälän järsintää. Väliin jännitevapaata arkisto- ja uutta haastattelumateriaalia Kittilän kuntapäättäjistä. Ja taas maistuu poroille jäkälä sekä tyhjä tuijotus. Viesti menee vähemmälläkin perille ja on tehokeinona kulunut. Välissä nähtyyn ei eläin pystyisi.

Pauliina Punkin ohjaama dokumentti Lumipalloefekti luotaa Kittilän kunnan surullisen kuuluisaa ja julkisuudessa paljon puitua tapausta.

Kittilän kunnan omistuksessa ollut Levi Ski -hiihtokeskus halusi hankkia 2013 lisää hiihtohissejä. Osaamis- ja kalustomielessä saksalainen vaihtoehto, jota oli jo ennestään käytössä, olisi ollut mielekkäin. Kovin kankean hankintalain takia toinenkin vaihtoehto piti ottaa mukaan kilpailutukseen. Se oli hankintahinnaltaan halvempi, joten sen aikainen Levi Skin toimitusjohtaja Jouni Palosaari päätti oma-aloitteisesti diskuteerata saksalaisten kanssa hinnansäätömahdollisuuksista.

Ja katso, yllättäen saksalaiset saivat kustannuksensa kohdilleen ja itselleen lisäkaupat. Aivan normaalia liiketoimintaa yksityissektorilla, mutta eihän tällainen sooloilu sopinut joidenkin kirkasotsaisten kuntapäättäjien agendaan. Palosaarelle kenkää ja lähes loputon – ja tarpeettoman kallis oikeussalirumba päälle. Jos ensin tuli alemmassa oikeusasteessa takkiin, niin pikimmiten valitettiin seuraavaan tai lakihyyppien kehotuksesta tekaistiin uusia rikosilmoituksia ja koko kierros aloitettiin alusta.

Älyttömyyksiin venytettyjen oikeusfarssien vaiheita ei dokumentissa kelailla liikaa läpi vaan keskitytään uusiin haastatteluihin niiltä henkilöiltä, joita on saatu mukaan. Periaatteessa kelpo ratkaisu, jos tärkeimmiltä asianosaisilta olisi saatu puheenvuorot. Keskiössä olleet entinen kunnanjohtaja Anna Mäkelä ja Jouni Palosaari kieltäytyivät haastattelupyynnöistä tähän dokumenttiin. Tekijät eivät ole selvästikään osanneet perustella kieltäytyjille, mitä hyötyä heille olisi esiintymisestä.

Filmintekijä voi olla vaikka miten paljon taiteilijaa, mutta hänen täytyy kyetä myymään teoksensa arvoa mukaan haluttaville persoonille, ei pelkästään yhteistyökumppaneille. Muuten saadaan aikaiseksi tilkkutäkkimäistä löysää jaarittelua vailla kiinnostavaa substanssia. Tarinankaari ei kehity ja kerronta junnaa. Voi kuvitella tekijöiden pohtineen: ”No, ei nyt saatu Jounia, mutta kysytään hänen siskoaan Päivikkiä, jospa hän haluaisi jorista jotain jonninjoutavaa asiaan liittymätöntä täytebiteiksi. Ainakin hän osaa yleisesti kuvata Lapin meininkiä ja on paikkakunnan julkkis.”

Kunnanjohtaja Anna Mäkelä kuittasi erokorvauksena 140 000 €. Sivuhuomiona mainittakoon, että tähän dokumenttiin upposi enemmän julkisia varoja. Olisiko nyt veronmaksajia kupattu jo riittävästi tämän aiheen tiimoilta? Eipä tietenkään. Ahneuden ja kateuden masinoimaa ikiliikkujaa ei mikään pysäytä. Viimeinen tuomio on hovista, joka (käräjäoikeuden tapaan) vapautti kuntapäättäjät Mäkelän kohtelusta nostetusta syytteestä. Vaikka Mäkelän valitusyritys korkeimpaan evättiin, muutamia rönsyjä otettiin lisätarkasteluun. Kyseessä siis sama Mäkelä, joka jo nettosi 140 000 euroa palkkakuittiensa lisäksi.

Lumipalloefektin ansioksi täytyy lukea pahimman miinan välttäminen. Vuonna 2020 Suomen Kuvalehden toimittaja Eeva-Liisa Hynynen (Pekka Viljanen apunaan) kirjoitti asenteellisen propagandakirjasen aiheesta nimellä Kittilän laki. Tuolla surullisenkuuluisalla lailla viitataan valtiovarainministeriön mahdollisuudesta puuttua kunnalliseen päätöksentekoon tulonsiirtokiristyksen kautta. Tämä opus ei ole ollut dokumentin tekijöiden pohjamateriaalina ja hyvä niin. Kyseinen teos sekä Suomen kuvalehti ovat jakaneet julkista mediaoikeutta ja nähneet asiat lähinnä riidan toisen osapuolen näkökulmasta. Veltosti koostettu dokumentti välttää sentään tämän karikon.