Elokuva joka yhdistää

Lähes 30 vuotta Brasiliassa asunut Mika Kaurismäki kertoo katsovansa Suomea eri näkökulmasta kuin aikaisemmin. Vuodet Brasiliassa avarsivat maailmankatsomusta ja opettivat arvostamaan Suomea, jossa asiat ovat kunnossa. Etelä-Amerikassa Kaurismäki näki paljon köyhyyttä ja ongelmia, joista meillä täällä Suomessa ei ole hajuakaan.

Toisaalta kaikesta huolimatta myös elämänilo oli erilaista kuin pohjoisella pallonpuoliskollamme. Mestari Chengistä voi löytyä Kaurismäen mukaan poliittinen sanoma, jos sitä haluaa elokuvasta etsiä. Elokuva syntyi tarpeesta nähdä elämässä jotakin positiivista.

Kun näkee kuinka paljon negatiivisia uutisia maailman tilasta tulee joka tuutista. Joku hullu Brasilian presidentti, joka vielä ilkkuu Amazonille, samoin Trump jossakin tuolla vihapuhuu omaa kansaansa vastaan yrittäen hajottaa ja lyödä pirstaleiksi kaiken pönkittääkseen omaa ja tukijoidensa valtaa. Kaikki on jakautunut: Saksa, Italia, Englanti… Halusin tehdä leffan joka yhdistää.

Kaurismäki haluaa peräänkuuluttaa sitä, että myös yhdessä voidaan olla iloisia ja tuntea hyvää mieltä. Sellaisista elokuvista on hänen mukaansa pulaa. Myös luonto on tärkeässä roolissa Mestari Chengissä, vaikka hän ei halunnutkaan alleviivata sen ympäristöaspektia.

Halusin näyttää paljon luontoa, sen kauneutta ja mikä arvo sillä on. Sitä näkee miten törkeästi luontoa käsitellään, se on suurin asia maailmassa tällä hetkellä. Varmasti jopa riistäminenkin loppuu sitten, kun loppuu ilma mitä hengittää, Kaurismäki naurahtaa.

Ohjaaja myöntää, että Mestari Cheng on elokuva, jonka hän tässä tilanteessa halusi ehdottomasti tehdä. Kiina-kuvio oli yllättävän ajankohtainen, vaikka hän ei aluksi sitä ajatellutkaan. Kiinalaisia turisteja saapuu Lappiin enenevissä määrin. Siitä huolimatta tarina on myös universaali, ja elokuvan voisi sijoittaa oikeastaan minne päin maailmaa tahansa.

Kaurismäen mukaan elokuvan ytimessä on kahden ihmisen kohtaaminen tavalla, jolloin poliittisilla rajoilla, roduilla tai kulttuurieroilla ei ole mitään merkitystä.

B-elokuvia

Kaurismäki asui niin pitkään Brasiliassa, ettei pysty muodostamaan kotimaisesta elokuvasta yksikantaista mielipidettä. Hän ajattelee elokuvan voivan ihan hyvin, koska tuotantoja on paljon. Hän tosin arvaa, että kotimaiset tv-sarjat saattavat viedä elokuvasta voiton. Hänen mukaansa elokuvateatterissa käynti on vähentynyt, mutta on syntynyt muita foorumeita, joilta ihmiset katsovat elokuvia.

Onhan tässä isoja muutoksia käynyt monessakin suhteessa. Joskus elokuva on voinut paljon huonomminkin. Esimerkiksi silloin kun itse aloin tehdä elokuvia, suomalainen elokuva oli ihan nollatilanteessa. Se oli suorastaan kirosana, ainakin 1980-luvulla. Suomalaista elokuvaa ilkuttiin. Siitä on tultu pitkä harppaus. Kuitenkin todella suuri prosentti niistä mitä käydään katsomassa teattereissa, ovat suomalaisia elokuvia.

Elokuvahelmiä löytyy Kaurismäen mukaan jokaisesta maasta, siinä missä huonompaakin materiaalia, huttua, kuten ohjaaja itse asian ilmaisee. Yhdysvaltalaiset elokuvat, joita Suomessa enimmäkseen näkee, edustavat Kaurismäen mukaan monesti sitä huttupuolta, vaikka mantereella tuotetaan myös laadukasta independent-elokuvaa.

Siellä on se kulttuuri- ja taidepuoli ja sitten siellä on tämä viihdepuoli. Se pitää vaan hyväksyä, että molempia ilmeisesti tarvitaan, koska viihde pitää elokuvateollisuutta yllä. Mutta siellä voi tehdä sitten pienimuotoisempaa ja laadullisesti ehkä vähän haastavampaakin.

Kumpi on arvokkaampaa, taide vai viihde? Kaurismäki ei näe kysymykseen yksiselitteistä vastausta.

Kyllähän taide varmaankin on arvokkaampaa, mutta ihminen tarvitsee myös viihdettä. Parhaimmillaanhan ne voisi olla sama. Taide-elokuva on oma lajinsa, niitäkin tarvitaan ja tietoisesti tehdään. Periaatteessa se on myöskin viihdettä, aikoinaan tehtiin vain elokuvia ja monet niistä ovat klassikoita. Ne on alunperin tehty kansalle ja isoille massoille katsottaviksi, että kai se viihdepuoli on ollut siinä aika keskeinen alusta asti. En tiedä kumpi, molempia tarvitaan.

Mestari Cheng asettuu Kaurismäen mukaan enemmän viihteen puolelle, vaikka hän ei ajatellutkaan varsinaisesti tekevänsä sellaista. Kaurismäki ajatteli tekevänsä sen kuitenkin luontevasti yleisölle. Hän myöntää pitäneensä eniten 1950-luvun b-elokuvista, eikä juurikaan varsinaisista isojen studioiden a-elokuvista.

Itsekin pidän viihdyttävistä elokuvista, positiivisista elokuvista. Mestari Cheng on mielestäni sekä että, mutta kyllä ilman muuta haluan tehdä mieluummin katsojille elokuvia kuin sitä, jota kukaan ei katso, olkoon se sitten taidetta tai mitä tahansa.

Innostus b-elokuviin tuli Kaurismäen analyysin mukaan siitä, että monet elokuvan mestarit aina Samuel Fullerista Jean-Luc Godardiin saivat vapauden olla ohjaajia ja päättää itse elokuvien sisällöstä tai näyttelijävalinnoista. Ohjaajien jälki näkyy eurooppalaisessa taide-elokuvassa vahvana ja se on aina miellyttänyt Kaurismäkeä.

Menestys jo ennen ensi-iltaa

Kaurismäki ei usko, että yksi elokuva voisi muuttaa maailmaa, mutta jos tarpeeksi tehdään elokuvia niin jotakin saattaa tapahtua. Joku merkitys niillä maailmanhistoriassa on ollut ja aina kun elokuvia on tehty, niillä on vaikutettu.

Aika viihteen puolellehan se menee nykyään ja aika uhkaavia kuvia maailmasta tulee kokoajan. Aseet ja ampumiset ja tuhoamiset ovat vallalla. Kyllä kaipaan sellaisia pieniä inhimillisiä draamojakin, kyllä niillekin on tilausta. En usko että voi muuttaa, mutta voi jotain aikaansaada. Nuorena tietysti toivoi, että elokuvilla voisi muuttaa maailmaa.

Kaurismäen esikoiselokuvasta on kulunut jo 37 vuotta. Arvottomat oli taiteellinen menestys. Ohjaaja sanoo olevansa tyytyväinen myös uuteen elokuvaansa. Sitä on myyty hänen mukaansa hyvin ulkomaille – oikeastaan enemmän ja nopeammin kuin hänen elokuviaan pitkään aikaan. Hän kertoo, ettei elokuva ehtinyt osallistua edes festivaaleille ennen kuin se oli saanut ison levittäjän. Se Kaurismäen mukaan todistaa elokuvan universaalin sanoman.

Että ei tämä ole Vesa-Matti Loirista kiinni, Kaurismäki naurahtaa lempeästi.

Tällaisilla feel good -elokuvilla on tilausta. Se oikeastaan yllätti minut oikein positiivisesti. Monet kantavat huolta maailman tilasta, ihmisten onnellisuudesta. Helppo olla kyyninen, mutta että uskaltaa näyttää vähän sydäntäkin. Koska siitähän elämässä on myös kyse. Sitä helposti piilottelee kyynisyyden taakse.

Lue myös