Maailmanmusiikin makupaloja filmillä
Kulttuurien musiikilliset juuret unohtuvat ja löytyvät uudelleen tasaisin väliajoin. 2000-luvulla eletään monessa maassa taas juurimusiikin kulta-aikaa, jolloin vaikkapa kuubalaisesta musiikista tai jouhikon soitosta saattaa tulla muoti-ilmiö.
Vaikka moni hardcore-musiikkidiggari hieman nyrpisteli nenäänsä Buena Vista Social Club -ilmiön loppuun imetylle popularisoinnille, he saattavat silti kiittää Wim Wendersiä ja Ry Cooderia sysäyksestä syväluotaavien musiikkidokumenttien buumille. Kuuba-innostuksen jalanjäljissä maailmanmusiikkidokkarit löytävät nyt hyvin rahoitusta ja kiinnostusta.
Suomen elokuvateattereissa kiertää tällä hetkellä nähtävänä kaksi puolitoistatuntista musiikkimatkaa eri puolille maapalloa. Mika Kaurismäen Brasileirinho tekee kunniaa chorolle, Brasilian ensimmäiselle urbaanille musiikkityylille. Fatih Akinin Crossing the Bridge – Istanbulin äänet taas lähtee tutkimusretkelle Istanbulin moniulotteiseen musiikkimaailmaan.
Sulatusuunista ulos
Samba ja bossa nova ovat kaikille tutut brasilialaisen musiikin muodot, mutta mitä oli niitä ennen? Urbaanin brasilialaissoundin alkulähde on choro, musiikki joka 1800-luvulla sulautti eurooppalaisten salonkitanssien harmoniat, afrikkalaiset rytmit ja intiaanimusiikin melankolisuuden. Välillä unohdettu choro elää parhaillaan uutta kukoistuskautta, minkä huomaa myös Brasileirinhosta: nuoriso juhlii choro-orkesterin tahtiin ja workshopeissa choron olemusta valotetaan satapäiselle oppilasjoukolle.
Brasileirinho syventää kuvaa, jonka Kaurismäki maalasi Moro No Brasilissa (2002), edellisessä brasilialaismusiikkidokumentissaan pari vuotta sitten. Uusi elokuva sai alkunsa, kun tuntematon mies ihmetteli Moro No Brasilin pressitilaisuudessa choron huomiotta jättämistä dokumentissa. Mies tarjoutui tuottajaksi elokuvalle, jossa myös tämä tärkeä musiikkilaji tulisi dokumentoiduksi.
Crossing the Bridge -dokumentin idea on hyvä. Laitetaan utelias muusikko matkaan, kapsäkkiin kannettava äänitysstudio ja sukelletaan suinpäin etsimään vastaan tulevaa musiikkia. Tällä kertaa studioon ja filmille napataan niin katusoittajia kuin kuuluisuuksiakin.
Rock on hallinnut 1990-luvulta lähtien Istanbulin musiikkikulttuuria, mutta jopa hiphop-artistit puhuvat perinteiden tärkeydestä. Turkkia on perinteisesti pidetty idän ja lännen risteyskohtana ja maan musiikissa kuuluu niin eurooppalaisia, aasialaisia kuin arabivaikutteitakin. Dokumentissa poukkoillaan mustalaisten villeistä jameista hääjuhliin, kurdien valituslauluista hiphop-piireihin ja popdiivoista euroteknojäljitelmiin. Yksi dokumentti ei tunnukaan riittävän koko musiikkikirjon tallentamiseen kuin pintaa raapaisten.
Dokumentteja intohimosta
Dokumentit ovat observointia ilman varsinaista juonta. Kaurismäen filmi on hienostunut, vakiintuneen elokuvantekijän tuotos, josta heijastuu Brasiliaan rakastuneen tekijän ihailu ja kunnioitus muusikoita kohtaan. Crossing the Bridge taas saa rokahtavamman henkensä tutkimusmatkaajana toimivalta rock-muusikolta, saksalaiselta Alexander Hackelta. Dokumentti on musiikillinen road movie, jossa nurkan takaa voi löytyä mitä tahansa.
Tekijöiden intohimon jakavat katsojat nauttivat näistä fiilistelymatkoista jamisessioineen, konsertteineen ja lukemattomine artisteineen. Maallikkokatsojalle Istanbul-dokumentin lakkaamaton musiikkivirta tai Brasileirinhon tuhti choro-paketti saattavat tuntua liiankin laajoilta.
Dokumenttien tunnelmassa tulee kerrotuksi tarinaa musiikin elämää suuremmasta olemuksesta. Mestarillinen choro-kitaristi sanoo musiikin saavan näkemään värejä ja kuulemaan sanoja, joita ei ole. Brasilian musiikkilegendat puhuvat chorosta suurin sanoin: choro on yhtä kuin itkeä liikutuksesta, kokea intohimoa. Musiikki on pelastanut niin kovista oloista kuin huumeiltakin soittajia sekä Brasiliassa että myös Turkissa. Dokumenteista välittyy musiikin yhteisöllisyys ja voima jokapäiväisessä elämässä.
Seuraava:
Sutten valtakunta
Arvostelu elokuvasta L''empire des Loups / Sutten valtakunta.
Edellinen: Metal: A Headbanger's Journey
Arvostelu elokuvasta Metal: A Headbanger''s Journey.