Road-movie elämänvirrassa

Mika Kaurismäki vastaa vuoden toistaiseksi yllättävimmästä ja stimuloivimmasta elokuvasta. Ei kahdeksaan vuoteen, ei sitten Samuel Fullerin matkassa Brasiliaan kuljettaneen dokumenttielokuva Tigreron, ole Kaurismäen luomistyön parissa siunaantunut mahdollisuutta kokea kunnon valkokangasdynamiikkaa. 1990-luvulla Last Borderin, Condition Redin ja Highway Societyn kaltaisia sudenkuoppia kaivanut tekijä palaa uudella filmillään Brasiliaan ja voimallisen elokuvanteon lähteille. Musiikin, tanssin ja laulun virkistävää voimaa heijastavassa Moro no Brasilissa Kaurismäki matkustaa halki 4000 mailin tehden uransa henkevintä road-movieta. Hänen reittinsä kulkevat elämän virrassa.

Sound of Brazil - Moro No BrasilMoro no Brasil näyttää musiikin, tanssin ja laulun ja niistä kumpuavan vitaliteetin, mutta myös Brasilian kodittomuuden, työttömyyden, huumekaupan ja nälän. Sosiaalipornoon ei vajota; kontrasti musiikin ja esimerkiksi capoeira-tanssin ilmentämän elämänvoiman ja ihmisiä ympäröivien olojen välillä hahmotetaan vakuuttavasti, läpi inhimillisen katseen. Kuljetaan halki Rio de Janeiron, Salvadorin, Bahian... Rytmit vaihtuvat: maracatu, samba, embolada... Matka ei kuitenkaan ole helppo, yksiselitteinen tai pehmeän musiikin kaltoin vastaanotettava. Kaurismäen parituntisen filmin jälkeen Wim Wendersin Buena Vista Social Club näyttää lähestulkoon mainokselta.

Sound of Brazil - Moro No BrasilElokuvan matkamiehenä näemme kameran edessä ja kuulemme ääniraidalla ohjaaja Kaurismäen. Hän ajelee jeepillä, vaeltelee toreilla ja haastattelee ihmisiä. Prologissa Kaurismäki seisoo Helsingin hyisessä lumisateessa. Deep Purple -albumit ovat vaihtuneet aistikkaisiin bossanova-rytmeihin ja unelmana hengittää matka brasilialaisen musiikin alkulähteille... Eteemme levittäytyy charmikas ja vitaali filmi, joka paitsi huokuu paneutuneisuutta, myös vilpitöntä eläytymistä monikudoksiseen aiheeseensa.

* * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo:3,5 /2 henkilöä