Tarkkanäköistä huumoria, sanoo Kari Väänänen

Klassikko on näyttelijänä paremmin tunnetun Kari Väänäsen toinen ohjaustyö pitkän elokuvan saralla. Väänänen innostui Kari Hotakaisen Klassikko-romaanista heti sen luettuaan. Varsinaisia vakavia aikeita elokuvan tekoon kirjan pohjalta Väänäsellä ei kuitenkaan aluksi ollut - ei ennen kuin Hotakainen itse soitti ja pyysi.

- "Hotakainen soittaa, että häneltä on pyydetty optio. Eli, yksi firma olisi halunnut tehdä elokuvan siitä, ja Hotakainen soittaa minulle - ja minä kirosin mielessäni, ’voi perhana’, kun se ajatus elokuvasta oli vähän ollut olemassa - ja Hotakainen latasee siinä, että hän haluaa minut käsikirjoittamaan ja ohjaamaan sen. No, minä innostuin ja hypin seinille tietenkin välittömästi. Ja siitä se sitten lähti."

Väänäsen mukaan Hotakainen ei suostunut osallistumaan varsinaisen käsikirjoituksen tekemiseen. Toki kaverukset rupattelivat aiheista ja niistä maailmoista, joita kirjassa oli. Samoilla ajatuslinjoilla kuulemma oltiin, mutta Hotakainen jätti suosiolla tarinan elokuvallistamisen asiansa paremmin osaaviin käsiin. Väänäselle käsikirjoituksen tekeminen aukesi varsin helposti. Hienoisia ongelmia tuottivat vain kirjan päiväkirjajaksot. Tosin työtä ja monen muunkin ihmisen panosta käsikirjoitus vaati paljon. Missä määrin nyt valkokankaalla nähtävä lopputulos miellyttää sitten itse kirjailijaa?

- "No mikäli sen lyhytsanaisuudesta mitään tolkkua saa, niin se on tykännyt", naurahtaa Väänänen.

Hotakaisen romaanissa moni taho saa piikikkäitä kommentteja osakseen ja osa näistä kommenteista on löytänyt tiensä myös elokuvaversioon. Kirjan laajaa yhteiskuntamaisemaa on jouduttu melko paljon elokuvassa karsimaan, sillä elokuva ei kanna loputtomien horinoiden varassa. Väänänen kehuu Hotakaisen tarkkanäköisyyttä yhteiskunnan eri ilmiöiden suhteen ja kiittelee sitä, että Hotakainen ei kohdista huumorilla höystettyä kritiikkiään yksilöihin vaan näiden edustamiin instituutioihin. Kirjan kerrontatyyli on jo omanlaisensa ja se tekee elokuvastakin erilaisen.

Kameran toiselle puolen

Kari Väänäselle siirtyminen kameran toiselle puolelle on tapahtunut vaivihkaa, ikään kuin varkain. Näyttelijänä ainainen esillä olo on alkanut hiljalleen kyllästyttää ja Väänänen sanookin reilusti saaneensa siitä jo osin tarpeekseen. Mikään tietoinen äkkiväläys ohjaajaksi siirtyminen ei ole ollut, vaikka ajatus on jossain taustalla varmasti muhinutkin.

- "Minua kiinnostaa hirveästi elokuvan tekeminen kertomuksena, kertomisen lajina ja kuvien kautta kertominen. Olen sillä viisiin visioihminen, että minulle elämä yleensä tapahtuu visuaalisesti niin kuin episodien - tilanteiden, tunnelmien ja tapahtumien - kautta. Niitä minä näen hirveästi ympärilläni, ja se on varmaan se, mikä viehättää elokuvien ohjaamisessa. Se on erittäin luovaa puuhaa, hauskaa ja luovaa puuhaa."

Klassikossa on Suomen elokuvantekoa ajatellen varsin hurjanoloista takaa-ajoa ja muuta kaasuttelua. Väänäsen mukaan Hollywoodin menon kanssa ei vielä kilpailla, mutta ammattitaitoisten stunttien toiminta Suomessa on nyt mahdollistanut yhä näyttävämpien juttujen tekemisen.

Ylpein Väänänen on kuitenkin elokuvansa näyttelijätyöstä. Kaikki pääosaan valitut olivat jo alusta asti selviä valintoja. Tuskin kukaan Väänäsen kanssa toista mieltä edes on, sillä useimmiten suomalaisen elokuvan suurin pelastus onkin loistava näyttelijätyö.

- "Se, mistä minä olen ylpeä tässä elokuvassa, on se, että siinä on helvetin hienoa näyttelijäntyötä. Se ei lipeä missään paikassa. Pienimpiä rooleja myöten se on kuosissa. Se on siinä hienoa."

Ei supersukseeta odotettavissa

Klassikko nähtiin vastikään Berliinin elokuvajuhlilla. Mitään suurta menestystä Väänänen ei elokuvalleen odota, kyseessä kun on kuitenkin marginaalielokuva.

- "Kyllähän ajatuksissa kummittelee semmoinen marginaalinen levitys Eurooppaan esimerkiksi. Tällainen marginaalielokuva, johon tämän kuitenkin lasken, ei ole mikään massojen elokuva, mutta toivottavasti saa kuitenkin runsaasti katsojia, koska se on tarkoitus. Mutta mitään suuria odotuksia, kansainvälistä megamenestystä, Die Hardin peittoavaa supersukseeta (naurua) ei missään tapauksessa voi odottaa."

Kotimainen katsojamenestys lieneekin realistisempaa ja siihen on realistiset mahdollisuudetkin. Sen verran nauruhermoja repivä Väänäsen Klassikko on.