Havukka-ahon ajattelija valkokangas

Kari Väänänen on viime vuosina kunnostautunut Suomen syrjäseutujen puolestapuhujana niin työnsä puitteissa kuin siviilielämässäänkin. Ohjaaja-näyttelijä laittoi taannoin julkisuusarvonsa likoon Kemijärven kansanliikkeen hyväksi. Väänäsen ohjaama muutaman vuoden takainen Taivaan tulet -televisiosarja toi samaisen paikkakunnan myös fiktion kautta laajempaan tietoisuuteen. Miehen tuorein elokuva, Havukka-ahon ajattelija, asettuu samaan linjaan tutkailemaan maaseudun tuntemuksia modernisoituvassa Suomessa.

Konsta Pylkkänen on leppoisa, ajatuksiinsa toistuvasti eksyvä metsien mies. Metsätöiden ja muiden arjen askareiden lomassa hän syventyy tuon tuosta tuumimaan maailman menoa. Mietinnän alla on kaikki mahdollinen pikkulinnuista avaruuden mittasuhteisiin. Paikkakunnalle saapuu kaksi tiedemiestä, joiden paikalliseksi oppaaksi ja yleiseksi apulaiseksi Pylkkänen pestataan. Korpifilosofi pääsee seuraamaan tiedemiesten maailmanselvitystyötä lähietäisyydeltä ja osallistuupa vahingossa myös tieteellisen läpimurron tekemiseen.

Kaikesta päätellen elokuvaversio Havukka-ahon ajattelijasta on ollut Väänäsellä kehittelyn alla jo pitkään. Lopputuloksena on monella tapaa hyvä elokuva. Veikko Huovisen klassikkoromaaniin (1952) perustuvassa tarinassa on syvyyttä ja voimaa, jotka Väänänen on osannut hyödyntää. Poikkeuksena niin moneen kotimaiseen henkilökuva- tai romaanifilmatisointiin, ohjaaja ei ole tyytynyt vain kuvittamaan tarinaa vaan on onnistunut luomaan täysin itsenäisen teoksen.

Havukka-ahon ajattelijan henkilöt muodostavat kieltämättä – Konsta Pylkkäsen hahmoa lukuun ottamatta – melkoisen stereotyyppigallerian. Miehet ovat harmittomia joskin välillä viinaanmeneviä nallekarhuja. Naiset taas kuvataan yksioikoisesti juoruaviksi pirttihirmuiksi. Hahmot onnistuvat kuitenkin piirtämään kiinnostavaa kuvaa kahdesta erilaisesta maailmasta. Tavallisen kansan ja virallisen totuuden maailmojen tarkastelusta voidaan löytää elokuvalle myös jonkinlainen väite. Uusi ja vanha tieto kohtaavat ja täydentävät toisiaan. Kansanviisaus ja tieteen edustama ”virallinen tieto” lyövät Havukka-aholla kättä. Viisauden lajit eivät sodi toisiaan vastaan vaan molemmat ovat samalla asialla tutkiessaan ihmisen olemassaolon salaisuutta.

Roolimiehitys ei juuri pääse yllättämään. Pää- ja sivuosissa nähdään melko kattava otos Suomen tämän hetken elokuvanäyttelijöistä. On kuitenkin sanottava, että vaikka tarinan näyttelijät ovat kotimaisista elokuvista tuttuja, lähes jokaisessa roolityössä on havaittavissa tuoretta otetta. Voisi jopa olettaa näyttelijöiden kokeneen produktion poikkeuksellisen tärkeäksi ja mukavaksi.

Juuri ennen kuvausten alkua Pylkkäsen rooliin vaihdettu Kai Lehtinen on mies paikallaan. Veijarihahmon lisäksi Lehtinen onnistuu luomaan Pylkkäsestä mysteerin, jonka ympärille koko tarina viime kädessä kietoutuu. Tiedemieskaksikkoa esittävät Hannu-Pekka Björkman ja Tommi Korpela pelaavat hyvin yhteen ja osoittavat ammattitaitonsa antaessaan sopivasti tilaa vetovastuussa olevalle Lehtiselle. Sivuhahmoista mainittakoon Aake Kallialan Kuoliaaksinaurattaja, jossa absurdi huumori nousee aivan omalle tasolleen.

Havukka-ahon ajattelijassa on myös poikkeuksellista linjakkuutta ääni- ja kuvamaisemassa. Timo Salmisen kaunista ja hereillä olevaa luontokuvausta tukee Pessi Levannon sinfoniaorkesterille säveltämä musiikki. Solistina tunnelmoi Emma Salokoski.

Havukka-ahon ajattelija on ehdottomasti kansanelokuva ja vieläpä huima sellainen. Loppuun asti ajatellut kohtaukset onnistuvat lähes poikkeuksetta yllättämään katsojan. Aiheet ja vangitsevat hetket kehitetään mielikuvituksellisiin ulottuvuuksiin asti – ja kaikki tehdään elokuvan keinoin.