Tartunta valkokangas

Ohjaaja Steven Soderbergh on tyypilliseen tapaansa saanut houkuteltua Tartuntaan liudan nimekkäitä näyttelijöitä. Heistä kukaan ei ole kuitenkaan elokuvan päähenkilö. Elokuvan keskiössä on tuntematon virus, joka lyhyessä ajassa saa aikaan maailmanlaajuisen tappavan epidemian. Tartunta on ennenkaikkea älykäs kuvaus viruksen vaikutuksista ihmiskuntaan. Erilaisten ihmiskohtaloiden kautta siihen on saatu mukaan myös tunteellista kosketuspintaa.

Yksittäisten ihmisten selviämiset ja kaikenlaiset juonenkäänteet ovat kuitenkin sivuseikka kokonaisuuteen verrattuna. Käsikirjoittaja Scott Z. Burns ja Soderbergh seuraavat valtavaa ihmisjoukkoa kuvatessaan epidemian vaikutuksia makro- ja mikrotasolla. Useimmat elokuvan hahmot ovat viruksen taltuttamiseen jollain tavalla pyrkiviä asiantuntijahahmoja, joiden kautta opitaan viruksesta ja epidemiasta aina lisää. Tieteellisen prosessin lisäksi isossa osassa on sosiaalisten verkostojen kuvaaminen sekä yhteiskuntajärjestyksen romahtaminen epidemian pitkittyessä.

Jokaisella hahmolla on tarinansa, mikä tekee elokuvasta muutakin kuin neutraalin kuvauksen epidemiasta. Poikkeuksia asiantuntijahahmoihin ovat Matt Damonin esittämä perheenisä Mitch, joka edustaa tavallisen tallaajan näkökulmaa sekä Jude Law'n esittämä bloggaaja Alan. Alan on vastarannan kiiski, joka ei usko virallisiin tiedotteisiin ja lietsoo bloginsa kautta ihmisiä ottamaan selvää totuudesta. Kummatkin ovat kokonaisuuden esittämisen kannalta oleellisia hahmoja, mutta Alan jää liian huteraksi hahmoksi, jonka motivaatioista ei ota selvää. Internet-hörhöilyn aikakautena Alanin kaltaiset hahmot ovat valitettavan isossa osassa massojen mielipiteiden muokkautumisessa, joten hahmon keskeneräisyys harmittaa.

Mitchin kautta taas nähdään vilahduksia viruksen vaikutuksesta arkielämään, vaikkei asiantuntijoidenkaan yksityiselämä ole viruksen ulottumattomissa. Mitch ja hänen perheensä on kuitenkin elokuvaa koossa pitävä liima. Ilman heitä elokuva olisi luultavasti ollut liian etäinen kuvaus. Nyt se tasapainottelee sopivasti eri tasojen välillä ja tarjoilee tieteen vastapainoksi tunnetta.

Parasta Tartunnassa on silti sen älykkyys ja kylmäävä realistisuus. Virus ei anna armoa, kuka tahansa voi saada tartunnan. Hädän hetkellä rationaalisuus unohtuu ja primitiiviset tunteet nousevat pintaan. Tiedemiehet tekevät työtään parhaansa mukaan, mustavalkoisiin pahishahmoihin ja höhliin juonenkäänteisiin elokuva ei sorru. Se ei myöskään lähde liioittelemaan viruksen vaikutuksia. Maailma ei vajoa lopullisesti anarkiaan, vaikka iso osa väestöstä kuolisi virukseen. Erityisen hienoa elokuvassa on, että tiede ei ole elokuvaa varten keksittyä vaan konseptit ja termit ovat oikeita. Näiden asioiden takia elokuva on ahdistavuudessaan viihdyttävä. Käsien peseminen ei hetkeen unohdu.