Kolmas kerta melkein toden sanoo

Steven Soderberghin Ocean's eleven oli onnistunut uusioversio 1960-luvun Kovista kavereista, jossa Frank Sinatra ja muut Rat Packin jäsenet suunnittelivat kasinoryöstöä. George Clooney ja Brad Pitt kavereineen olivat vuoden 2001 versiossa pääosissa, ja se oli charmikkaampi ja nokkelampi kuin alkuperäinen. Jatko-osa Ocean's Twelve (2004) olikin sitten sietämätöntä sekoilua, joka tuntui huonolta improvisaatiolta ja siltä, että kavereilla oli elokuvaa tehdessään liiankin hauskaa keskenään. Kummatkin elokuvat takoivat rahaa satoja miljoonia, joten toisen jatko-osan tekeminen ei ollut yllätys.

Minulla oli suuria ennakkoluuloja Ocean's Thirteenia kohtaan. Vastoin todennäköisyyksiä elokuva onkin onnistunut. Mikä tärkeintä, siinä on kellontarkka käsikirjoitus ja toteutus, jotka olivat kakkososasta unohtuneet. Henkilöitä ja juonisäikeitä on paljon, mutta missään vaiheessa monimutkaisuuteen ei kompastuta.

© Warner Bros.Ocean's Elevenissä Danny Ocean joukkioineen ryösti kolme kasinoa samanaikaisesti. Jatko-osassa kasinoiden omistaja pakotti huijarit tekemään keikan hänelle, tai muuten tapahtuisi pahoja. Kolmannessa osassa palataan Las Vegasiin. Häikäilemätön Willy Bank, jota Al Pacino näyttelee tuttuun tyyliinsä, huijaa Oceanin posseen kuuluvaa Reubenia. Koska on sekä hyviä että pahoja huijareita, tämä täytyy kostaa. Pelkkä ryöstö ei riitä, vaan samalla kertaa yritetään tuhota Bankin mahdollisuus arvostetun hotellipalkinnon voittamiseen.

Suuri osa elokuvan tekijöistä on samoja kuin kahdessa edellisessä elokuvassa, ja kuvaukset kuulemma ovat aina sujuneet hyvässä hengessä. Kakkososassa tämä kääntyi itseään vastaan, kun katsoja unohdettiin, mutta nyt svengiä ja hyväntuulisuutta on sopivassa suhteessa koherentin juonen kanssa. Asetelma on yksinkertainen - näytetään huijauksen suunnittelua ja toteutusta, ja sitten jännätään onnistuuko projekti. Koko homma kuorrutetaan vielä letkeillä vitseillä.

© Warner Bros.Elokuvassa toteutettava huijaus on kuin jättimäinen koneisto, jonka jokaisesta osasta täytyy pitää katsoja kärryillä. Siinä on onnistuttu hyvin, eikä samaa päämäärättömyyden tunnetta synny kuin edellisessä osassa. Kaksituntisena elokuva on silti liian pitkä. Vaikka huumori toimii, ei insinöörimäisen tarkan suunnitelman kuvauksessa ole sisältöä niin pitkäksi aikaa.

Sekä Soderbergh että Clooney hankkivat näillä kassamagneeteilla mahdollisuuksia henkilökohtaisempien projektien toteuttamiseen. Siitä syystä voi heikommatkin tekeleet antaa välillä anteeksi, mutta Ocean's Thirteen on kuitenkin onnistunut paketti ja tämän kesän jatko-osien parhaimmistoa.

* * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2,7 / 3 henkilöä