Che - Kapinallinen valkokangas

Che – Kapinallinen jatkaa ilman pohjustuksia vuodesta 1965, jolloin Guevara valmisteli lähtöään Boliviaan. Hän jätti perheensä, pukeutui valeasuun ja lähti toteuttamaan suunnittelemaansa Etelä-Amerikan vapaussotaa vain muutaman kuubalaisen ja bolivialaisen sissin turvin. Tapahtumat sijoittuvat Bolivian viidakoihin vuosiin 1966–1967, aina Guevaran teloitukseen asti. Elokuvan materiaalina ovat olleet Guevaran Bolivian aikaiset päiväkirjat.

Steven Soderberghin Che-elokuvan toinen puolisko jatkaa samoilla linjoilla kuin pari kuukautta sitten ensi-iltansa saanut Che – Sankari. Näitä osia tuntuu kummalliselta arvostella erikseen, niin selvästi yhtä ja samaa kokonaisuutta ne ovat. Yhteiskestoltaan neljä ja puolituntiseksi venyvä henkilökuva olisi varmasti yhdellä kertaa ollut turhan mittava kokonaisuus. Suosittelen ehdottomasti katsomaan molemmat osat. Yhtä ilman toista ei tässä tapauksessa voi olla, koska elokuva piirtää kronologisen kaaren Guevaran tärkeistä sissivaiheista, joita ei ole järkevää tai mielekästä katsoa omina, irrallisina osinaan.

Bolivian viidakoissa tapahtuva sissisota noudattaa samoja rakenteita kuin Kuuban vallankumous 1950-luvulla. Vain muutaman miehen voimin aloitetaan, ja yritetään värvätä maaseudun asukkaita pikku hiljaa suureksi kasvavaksi sissijoukoksi. Boliviassa Guevaran joukot eivät vain ole yhtä voitokkaita kuin Kuubassa. Kyläläiset joutuvat Bolivian armeijan painostettaviksi, eikä apua Guevaran joukoille heltiä. Guevaran paheneva astma hidastaa ja heikentää tämän fyysistä etenemistä, mutta ei lannista taistelutahtoa. Lopulta Bolivian armeija saa guerillat saarretuksi ja vangitsevat loukkaantuneen Guevaran.

Kuten ykkösosassa, tässäkin Soderberghin kylmän toteava, lähes dokumentaarinen kuvaustapa on sekä elokuvan vahvuus että heikkous. Chen toimia ei ikonisoida tai kaunistella, mutta toisaalta viileä kerronta jättää kaikesta hieman etäisen maun. Kehenkään hahmoon ei kiinny, nimet ja parrakkaat kasvot vilahtelevat. Ykkösosassa ainoana naisena oli Aleida, kapinallinen ja Chen tuleva vaimo. Tässä jälkimmäisessä Aleida on lasten kanssa kotona, ja Franka Potenten esittämä Tania, jolla on kytköksiä Bolivian korkeimpiin tahoihin, saa toimia sissijoukkojen ainoana naispuolisena.

Edelleen kuvataan tarkasti Chen kurinalaista ja järjestäytynyttä johtamistapaa, jonka moraali on itse luojalleen yksiselitteinen, muille mysteerisempi. Maalaistalojen asukkaita pakotetaan myymään ruokavarantojaan, mutta kaikesta maksetaan käypä hinta. Veljeyttä ja ihmisten koskemattomuutta kunnioitetaan, mutta pettureille ollaan armottomia. Jatkuva aseiden esilläolo luo elokuvaan uhkaavan jännitteen. Hiljainen odotus on läsnä, Chen rauhallinen mutta autoritäärinen olemus saa pidättämään miltei henkeä.

Lopulta Bolivian ja USA:n armeijoiden yhteinen koulutettu vastaisku teki lopun Guevaran Etelä-Amerikan vapautussodasta heti alkuunsa. Kaunis tavoite ja Guevaran joskin kyseenalainen sissisota, mutta armeijan toimiin verrattuna humaanimpi ja romanttisempi vaihtoehto, alkaa näyttäytyä lopussa varsin ymmärrettävältä. Dokumentaarisen oloinen kuvaus saakin järjen ja tunteen kolahtamaan keskenään, kun elämä lopulta hiipuu Guevarasta.

Näyttelijät tekevät hienoa työtä, jokaista köyhää maalaista ja sotilasta myöten. Kaikki heitä näyttelevät ovat espanjalaisia, etelä- tai väliamerikkalaisia. Benicio Del Toro on kiinnostava Che, etäinen ja järkähtämätön, suunnitelmallinen ja lannistumaton idealisti.