Kova kuin kivi valkokangas

Kun Charles Portis julkaisi vuonna 1968 lännenromaaninsa Kova kuin kivi, se filmatisoitiin heti seuraavana vuonna. Yli kuusikymppinen John Wayne esitti ikääntynyttä kovapintaista lainvalvojaa Rooster Coqburnia, ja sai roolistaan pitkän uransa ainoan Oscarin parhaasta miespääosasta.

Yli 40 vuotta Waynen suorituksen jälkeen Portisin tarinaan palataan jälleen. Uusintafilmatisoinnit ovat lähes järjestään heikompilaatuisia kuin alkuperäiset, oman aikakautensa arvomaailmasta ja kulttuurisidonnaisuuksista ammentavat näkemykset. Uusi Kova kuin kivi eroaa kuitenkin kahdella tavalla perinteisestä remake-rahastuksesta. Ensinnäkin se on uusi käsikirjoituksellinen tulkinta alkuperäisestä romaanista, ei vanhan elokuvan kopiointia. Toiseksi sen ovat ohjanneet ja käsikirjoittaneet Coenin veljekset Ethan ja Joel.

Coenit ovat aina olleet omaperäisiä ja lahjakkaita elokuvantekijöitä, joiden töissä on omaleimaisuutta ja pinnan alla piilevää kieroa huumoria. Vyön alla on Fargon (1996) kaltaisia moderneja mestariteoksia, ja Oscar-voittojensa jälkeen veljekset ovat olleet jopa vaarassa päätyä ennenaikaisesti elokuvataiteen kaanoniin. Mikä tahansa työ on kerännyt maailmalla liki automaattisesti ylistystä, vaikkei elokuvataiteen keisareillakaan ole joka kerta ollut vaatteita. Esimerkiksi Burn After Reading (2008) oli vasemmalla kädellä hutaistun tuntuinen hassuttelu, joka nauratti luultavasti tekijöitään enemmän kuin katsojiaan.

Arvaamattomuus ja tyylilajien äkkivaihtelu on kuitenkin Coenien vahvuuksia, sillä liukuhihnalta kyhättyjen rutiiniteosten tai tiettyyn genreen jumittumisen sijasta veljekset voivat tehdä mitä tahansa ja lähes miten tahansa. Siksi heidän länkkäriltäänkin saattoi odottaa mitä tahansa alkuperäistarinan ironisesta parodioinnista huippuluokan westerniin, joksi elokuva lopulta osoittautuu. Kova kuin kivi ei ole pastissi tai genretutkielma vanhoista lännenkuvista vaan konstailematon, jäntevä ja erittäin tasokas western-elokuva, länkkäri sellaisena kuin länkkärin kuuluu parhaimmillaan olla.

Koston, syiden ja seurauksien teemat ovat väkeviä ja vertauskuvallisen monitahoisia. Mukaansatempaavan dramaattinen tarina, huippuluokan roolisuoritukset, luontevan uskottava ajankuva, nappiin osuva dialogi ja lännendraaman puitteisiin sopiva hillitty huumori yhdistyvät hallitun vastustamattomasti. Karun tyylikäs miljöö, pääkuvaaja Roger Deakinsin silmiähivelevä ja häpeilemättömän romanttinen kuvaus sekä ohjauksellinen tyylitaju tyhjentävät elokuvataiteelliset kuudestilaukeavat kohteeseensa erehtymättömän tarkasti. Sen jälkeen onkin palkkionmetsästäjien saaliinjaon vuoro.

Kelpo potin ansaitsevat Coqburnia tulkitseva Jeff Bridges, joka tekee omanlaisensa, Waynesta täysin riippumattoman roolityön, sekä Matt Damon, joka esittää teksasilaista LaBouefia vähäeleisen tyylikkäästi. LaBoeufin hahmo on lähimpänä coenilaista outolintua, ja hahmon olisi helposti voinut pilata ylinäyttelemällä. Oman stetson-hatun nostonsa ansaitsee myös lainsuojatonta Tom Chaneyta esittävä Josh Brolin, jonka erittäin lyhyt mutta mehevä roolisuoritus paikkaa varmasti Brolinin kokemia western-traumoja luokattoman Jonah Hexin (2010) jälkeen.

Leijonanosa Kova kuin kivi -elokuvan ansioista menee kuitenkin uudelle tulokkaalle, 14-vuotiaalle Hailee Steinfeldille. Siinä missä alkuperäinen filmatisointi keskittyi pitkälti Waynen tähtikulttiin, Coenin veljesten versio asettaa keskiöön nuoren naisen, jonka näkökulmasta elokuva koetaan. Roosterin kanssa isänsä murhaajaa jäljittävä Mattie Ross on elokuvan sielu ja sydän, ilmeikäs ja tunteikas lapsinainen. Hailee Steinfeld kykenee tulkitsemaan rooliaan riipaisevan aidosti ja monitahoisesti, tuoden hahmonsa kehityskaaren luontevasti ja vakuuttavan koskettavasti esille.

Mattie on paitsi huomattavan älykäs, myös henkisesti varhaiskypsä ja erittäin päättäväinen luonne, ja varsinkin liikeasioissa kova kuin kivi. Rajaseuduilla kasvaneena 14-vuotias Mattie on jo lähellä aikuisuutta, mutta kaikesta tahdonvoimastaan ja luonteenlujuudestaan huolimatta Mattie on kuitenkin monissa asioissa lapsi, joka ei täysin hahmota kostonhalunsa seurauksia ja vakavuutta ennen kuin kaikki on ohi.

Lapsi/teininäyttelijän, vieläpä täysin tuntemattoman sellaisen, nostaminen elokuvan keskipisteeksi on ollut Coeneille riski, mutta kannattava sellainen. Haileen karisma, kehonkieli ja roolisuorituksen nyanssit ovat niin vakuuttavia, että Steinfeldin Oscar-ehdokkuus ja mahdollinen voittokin on täysin ansaittu, kuten ovat myös yhdeksän muuta ehdokkuutta, sillä teos on Coenien tasapainoisimpiin ja parhaimpiin kuuluvia, jonka edelle veljesten koko tuotannossa menee ainoastaan Fargo. Coenin veljekset ovat nykyvireessään kovia kuin kivet.