Inside Llewyn Davis valkokangas

Greenwich Village, 1961, aika hieman ennen Bob Dylania. Folkmuusikko Llewyn Davisin (Oscar Isaac) partneri on tehnyt itsemurhan, eikä sooloura lähde käyntiin. Rahaton laulaja ajelehtii muusikkopariskunta Jimin ja Jeanin (loistava Carey Mulligan, elokuva elokuvalta mainiompi Justin Timberlake) luo mukanaan varakkaan juutalaispariskunnan kissa. Mies ei ole tervetullut vieras, sillä Jean on raskaana ja lapsi saattaa olla Llewynin. New Yorkin talvesta Llewynin harharetket suuntaavat siskon luo esikaupunkiin ja lopulta myyttiselle automatkalle Chicagoon.

Inside Llewyn Davis jatkaa Coenien traagis-koomisten elokuvien sarjaa. Menetetyn maan (2007), Burn After Readingin (2008) ja erityisesti Serious Manin (2009) luuserikohtalot ovat Llewynin edeltäjiä. Kohtalo on oikea sana, sillä Llewynia ohjaa vastoinkäymisestä toiseen enemmän karkaileva kissa kuin mikään harkittu päämäärä. Kun mies lopulta päättää toimia ja liittyä kauppalaivastoon, ei hänen sallita edes luovuttaa. Elokuvan juonettomuus vaatii näyttelijöiltä paljon, mutta Isaacin surulliset silmät antavat enemmän. Pienimmätkin roolit on rakennettu huolella. Huippuvetoja ovat ainakin John Goodmanin vastenmielinen jazz-muusikko, Garrett Hedlundin beat-runoilija ja Adam Driverin toinen epäonninen folklaulaja.

Inside Llewyn Davis on komedia, mutta abortista itsemurhaan huumori on niin mustaa, ettei sitä välttämättä enää tunnista huumoriksi. Silti se naurattaa. Nimeä myöten läsnä on vahva ironia. Llewynin tarve olla muutakin kuin “vain olemassa” kääntyy itseään vastaan. Kaupallisuus ei kelpaa, mutta taidettakaan ei synny. Llewyn ei tiedä mitä haluaa, mutta on varma siitä, mitä ei halua. Sympaattinen tai taitava muusikko Llewyn on korkeintaan katsojan mielestä. Llewynin välinpitämätöntä halveksuntaa ja vilpittömyyttä on vaikea erottaa toisistaan. Kun vastakulttuuria ei vielä ole, luo laulaja siitä oman solipsistisen versionsa.

Elokuvan musiikillisesta tuotannosta vastaa T-Bone Burnett (Ring of Fire, Nashville) yhdessä Mulliganin aviomiehen Marcus Mumfordin kanssa. Näyttelijät esittävät kappaleet itse, livenä. Isaac on kautta linjan hieno muusikko, Timberlake kenties parhaimmillaan harkitussa novelty-hitissä. Tärkeänä yksityiskohtana kappaleet esitetään kokonaisuudessaan. Muusikoille voi etsiä historiallisia esikuvia ainakin Dave Van Ronkista, mutta elokuva ei ole historiikki. Burnett tekee timantinkovaa työtä ja toisen Coen-Burnett-yhteistyön Voi veljet, missä lienet? (2000) tavoin musiikki on tiukka osa elokuvaa.

Inside Llewyn Davis on kaikessa synkkyydessään rakkaudella rakennettu, rikas ja universaali elokuva. Serious Man loi samankaltaisen unenomaisen ajankuvan juutalaisuuden ja juutalaisen mystiikan ympärille. Inside Llewyn Davisin populaarimystiikka tarjoaa ehkä enemmän tarttumapintaa. Loskan ja ruskeansinisten kuvien seassa lämmittävät korkeintaan Jeanin silmät ja Llewynin mukana matkaava kissa. Ahtaat tilat ja kylmät tienvarsimaisemat purkavat loputtomiin romantisoitua aikakautta. Viehätys ei kuitenkaan katoa. Maailma on vain enemmän Edward kuin Dennis Hopper.

Menestys ja rakkaus eivät elokuvan aikana tavoita Llewynia, jos hän näitä etsiikään. Koettelemuksistaan folklaulaja tuskin oppii muuta kuin kissan nimen, mutta viimeistä edeltävän kohtauksen taustalla soittava nuori Dylan antaa pienen toivonpilkahduksen siitä, että The Times They Are a-Changin’. Llewyn Davis jättää hyvästit ja päättyy lähtoruutuunsa – mikä sopii hyvin, sillä loputtoman monitahoisen elokuvan haluaa katsoa pikimmiten uudelleen.