Sietämätöntä julmuutta valkokangas

Älkää uskoko mainoslauseita. Sietämätöntä julmuutta ei ole romanttinen komedia. Komedia se kyllä on, ja "romantiikkaakin" siitä löytyy, mutta on turha odottaa mitään pikkukivaa Hugh Grant -pliisuilua. Sietämätöntä julmuutta on avioerokomedia, vieläpä lennokas, iloinen ja kaikin puolin hervoton sellainen. Se on parodia romanttisten komedioiden kliseistä, mutta myös satiiri naiiveista rakkauskäsityksistä ja asiakkaita riistävistä avioerojuristeista. Rakkaus on tässä pelissä kaikkein arvokkain kauppatavara sekä makoisin pettämisen ja rahastamisen väline. Kaikki haluavat naimisiin, mutta vielä useampi haluaa rahakkaan avioeron.

Sietämätöntä julmuutta osoittaa taas, millaisia taitureita Coenin veljekset ovat näyttelijävalinnoissa ja standardirooleja tekevien tähtien kirkastamisessa. George Clooney on aiemminkin todistanut olevansa hyvä komedianäyttelijä, jolla on ilmeikkyyttä, rytmiä ja vielä ripaus Gary Grantia. Catherine Zeta-Jones ei jää tässä sukupuolten sodassa yhtään jälkeen vastaparistaan. Clooney on hampaitaan kiillottava Beverly Hillsin eliitin avioerojuristi, joka kääntää jutun kuin jutun voitokseen. Zeta-Jones esittää rikkaaseen avioon ja erityisesti tuottavaan avioeroon pyrkivää piinkovaa vamppia. Heidän kissa ja hiiri -leikkinsä muistuttaa vanhojen screwball-komedioiden hurjaksi yltyvää meininkiä, jossa kepeän pinnan alla muhii vaikka millaisia sattumia. Ne muutamat näennäisesti vakavat hetket, jolloin päähenkilöt pudottavat maskinsa - jos sellaisia hetkiä nyt on - ovat tosiasiassa kaikkein pahinta ilkeilyä. George Clooneyn puhe avioerojuristien kokouksessa voisi hyvin olla Kylen opettavainen puheenvuoro South Parkissa. Coenin veljesten tyylille uskollisesti mukana on aivan absurdeja hahmoja ja arkilogiikan ylittäviä kohtauksia, jotka vain lisäävät elokuvan irtonaista tunnelmaa.

Sietämätöntä julmuutta on mainio kokonaisuus, vaikka on todettava, ettei sen käsikirjoitus ole niin hulvaton kuin Voi veljet missä lienet -täysosumassa. Coenin veljesten tuotannosta kun löytyy niin paljon kovia vertailukohtia, että luulisi heidän jo jossain vaiheessa pukkaavan markkinoille jonkin tavallista elokuvaa muistuttavan välityön. Se olisi jo työekonomisesti ymmärrettävää. Mutta kun ei. Veljekset tuntuvat pilkkaavan elokuvateollisuuden lainalaisuuksia yllättämällä ihailijansa kerta toisensa jälkeen. Sietämättömässä julmuudessa ei ole paineiden tai väkisin tekemisen häivääkään. Se on kepeä ja höyhenkevyt, mutta silti pureva ja ilkeä.

Vain harvassa hyvässä elokuvassa on niin harhaanjohtava traileri kuin tässä. Toisaalta ehkä sekin on osa hämäystä. Sen perusteella jää vaikutelma romanttisesta lakitupalässyttelystä, mutta katsojaa odottaakin jokin aivan muu: pirullisen viihdyttävä elokuva, jonka parissa aika rientää kuin ruusuilla tanssien. Ruusuista paljastuvista piikeistä nauttivat eniten ne, jotka ovat saaneet tarpeekseen onnettoman vaisusta ihmissuhdemössöstä. Heille, tai siis meille, Sietämätöntä julmuutta on rehellinen, oivaltava ja kompromisseja kaihtava teos - ja kaiken lisäksi vielä hauska ja itseironinen sellainen. Coenit tekivät sen taas!