300: Imperiumin nousu valkokangas

Frank Millerin sarjakuvan pohjalta tehty 300 oli Zack Snyderin toinen valkokangasohjaus. Hurmoshenkinen toimintaelokuva ihastutti äärimmilleen viedyllä maskuliinisuudella ja tyylittelyllä. Visuaalisesti se jatkoi Sky Captain World of Tomorrowin ja Sin Cityn lanseeraamaa kuvailmaisua, jossa taustat ja miljööt luotiin digitaalisesti jälkikäsittelyssä.

Huolimatta tyhjänpäiväisestä tarinasta ja vähintäänkin kyseenalaisesta sanomasta, elokuva nousi nopeasti populaarikulttuurin ilmiöksi. Seitsemän vuoden jälkeen viehätys on jo ehtinyt kadota, mutta tämä ei kuitenkaan estä jatko-osaa puuskuttamasta eteenpäin samoilla eväillä. Snyder on vaihtanut paikkaa ohjaajasta tuottajaksi ja elokuvan toiseksi käsikirjoittajaksi.

300: Imperiumin nousu sijoittuu samoihin tapahtumahetkiin kuin 300, mutta tällä kertaa persialaisia hyökkääjiä vastaan taistelee ateenalaisten armeija Themistokles (Sullivan Stapleton) nimisen komentajan johdolla. Vastassaan heillä on Persian laivastoa johtava Artemisia (Eva Geen).

Imperiumin nousu on henkeen ja vereen uskollinen esikoisosalle. Se on digitaalisen pensselin läpimaalaama hurmesirkus, jossa pääpaino on ylilyödyn verisillä yhteenotoilla. Se vetää maskuliinisuuden ihannoin äärimittoihin asti fetissoimalla valkoisen miehen lihaksikasta ruumista ja läähättämällä isänmaata puolustavan sankaruuden perään.

Tapahtumien historiallinen todenmukaisuus valkokankaalla nähtävässä kekkuloinnissa on jälleen vähän niin ja näin. Persialaissodan taistelut tarjoavat lähinnä vain hyvän kehyksen elokuvalle, jonka sydän tykyttää kentillä elämöiville sankareille. Altavastaajat pistävät pataan ylivoimaiselle viholliselle, ja militaristiset aatteet oikeutetaan demokratian, perheen ja maan puolustamisella.

Tämän vision ihannoinnin Imperiumin nousu vetää niin ääripäihin asti, että pingottunut kokonaisuus alkaa kiehtoa omalla perverssillä tavalla. Silti elokuva tuntuu aikaisempaan osaan verrattuna kovin laimealta.

Teoksesta puuttuu Leonidasin kaltainen ikoninen hahmo, joka tihkuu testosteronia jokaisesta ihohuokosesta. Persoonattoman Sullivan Stapletonin näyttelemä Themistokles on lähinnä tylsä Hollywood-sankarin arkkityyppi, mutta ilman perhesidoksia tai suojeltavaa naista. Toisin kuin kollegansa hän ei myöskään epäile sortua viettelevän vampin pauloihin, jos mahdollisuus tarjotaan.

Elokuvan ainoa seksikohtaus jääneekin naurettavuutensa takia ikimuistoiseksi. Tämä johtuu lähinnä siitä, että se kuvataan samalla aggressiolla kuin elokuvan taistelutkin. Ymmärrän kyllä idean valtapelistä, mitä kyseisessä kohtauksessa eri asentojen kautta käydään, mutta lopputulos toimii yksistään tahattoman huumorin kautta.

Elokuvan miesvaltaisuutta tasapainotetaan Eva Greenin esittämällä Artemisianilla. Tiedä sitten onko kostonhimoinen ja manipuloiva naishahmo ratkaisuna kaikista mielekkäin. Toisena naispuolisena henkilönä piipahtaa, roolinsa aikaisemmasta elokuvasta uusiva, Lena Headey spartalaisten kuningattarena.

Ohjaajana toimii israelilaissyntyinen Noam Murro. Kokemusta hänellä on yhden täyspitkän elokuvan verran. Imperiumin nousussa Murron tehtävä onkin lähinnä imitoida Snyderin tyyliä niin hyvin kuin mahdollista. Keinotekoisuus alkaa nopeasti paistaa läpi, varsinkin taistelujaksoissa. Hidastusefektiä ryöstöviljellään kyllästymiseen asti. Tehokeino menettää painoarvonsa ensimmäisen kolmen kerran jälkeen.

Murrolle täytyy kuitenkin nostaa hattua meritaisteluiden ohjauksesta. Laivasodassa on vaihtelevuutta ja iskevyyttä. Kohtauksina ne eivät kalpene 300 elokuvan maankamaralla käydyille keihäs vastaan keihäs karkeloille. Täysin omin elkein elokuva ei kuitenkaan pystyssä pysy, ja nytkin tyyliä on haettu ainakin Game of Thronesin Blackwater-jaksosta. Elementtien lainaaminen ei kuitenkaan häiritse, sillä niitä osataan hyödyntää varsin onnistuneesti.

Imperiumin nousu jää Snyderin ohjauksen laimeaksi mukaelmaksi. 300-elokuvan tavoin se ei pysty lepäämään muskelimiehistelyn, punasävyin maalatun väkivallan ja visuaalisen tyylittelyn varassa. Hyvistä hetkistään huolimatta se uuvahtaa tasapaksuksi heilumiseksi, jota aikaisemman osan maneereiden kopioiminen ei kykene pelastamaan. Sokerikuorrutteen alla ähisee lopulta varsin innoton toimintaräime.