Pelastakaa sotamies Ryan kotikatsomo

Pelastakaa sotamies Ryan kahmi lopulta viisi Oscaria. Parhaan elokuvan pysti jäi saamatta, mutta suolana pettymykselle Spielberg kruunattiin sentään parhaana ohjaajana. Loput Oscarit painottuivatkin sitten enemmän tekniselle puolelle (kuvaus, äänitys, leikkaus) ja tietenkin ansiosta, sitä ei voi kieltää. Ensimmäisen puolen tunnin aikana Pelastakaa sotamies Ryan räjäyttää pakan totaalisesti. Pääosin käsivaralla ja nerokkaalla filminkäsittelyllä katsoja viedään keskelle rankimmista dokumenttipätkistä tuttua helvetillistä kaaosta - niin kuin vain kovat ammattimiehet pystyvät tekemään, kun heille lykätään tarpeeksi tuohta käytettäväksi.

Jykevässä ja veret seisauttavassa alussa on myös elokuvan suurin ongelma: miten siitä eteenpäin. Varsinkin, kun katsojalle tarjotaan loppujen lopuksi sangen perinteinen tarina epätoivoisesta noutokeikasta, joiden eri versioita on tehty ja nähty kymmenittäin. Sankarit ovat kuolleet aiemminkin. Toki Spielberg hallitsee kerronnallisen puolen eikä Pelastakaa sotamies Ryan missään nimessä ja missään vaiheessa niin sanotusti laahaa. Parissa suvantokohtauksessa on oikeastikin kunnon sisällöllistä särmää tukemaan elokuvan ihmisläheistä sanomaa kaikesta verestä ja väkivallasta huolimatta. Mutta Pelastakaa sotamies Ryan on amerikkalainen elokuva ja mitä pidemmälle mennään niin sitä suurempi todennäköisyys on sortua ylilyönteihin. Kuten myös valitettavasti käy. Ainakin yhden saksalaisen kohdalla, ampuupa ruojake vielä Tom Hanksinkin. Muutoin puheet elokuvan yltiöamerikkalaisuudesta ovat pelkkää kärpäsen pierentää tuulessa. Kyllä Spielberg on pahimmat ja piintyneimmät patriotismin karikot pystynyt välttämään.

Spielbergistä on tullut voimakas historian tulkitsija. Hän aukaisee elokuvillaan vanhoja haavoja ja ehkä vilpittömästi jollain tasolla haluaakin muistuttaa ihmiskuntaa menneisyyden tapahtumista. Silti esimerkiksi Schindlerin listaa ja Pelastakaa sotamies Ryanta vaivaa saarnaamisen taakka. Kriittisen rehellisesti pitää todeta, että kumpaisenkin taustalta kumisevat varsin patriarkaaliset ja konservatiiviset arvolataukset. Pelastakaa sotamies Ryanissa tämä konkretisoituu etenkin elokuvan taustatarinassa aivan alussa ja lopussa, kun vanhus saapuu vaimoineen, lapsineen ja lapsenlapsineen Normandian sotahaudoille. Omasta mielestäni sisältöä vesittävistä kohtauksista on aistittavissa siirapilla terästetyn sukkaveden haju: elämän ansaitseminen on amerikkalaisessa ydinperheessä.

Mutta saarnaa Spielberg sitten tai ei, tai on patavanhoillinen - suuren yleisön mielenkiinnon vieminen länsimaisen lähihistorian kulminaatiopisteisiin on pakko sanoa olevan tervetullutta. Spielberg on amerikkalainen ja tekee elokuvia amerikkalaisittain, mikä tekee kritisoinnista paitsi helppoa myös saivartelua. Ohjaajan elokuvissa on yleisempikin sanoma ja se on tehnyt niistä usein menestyksiä. Vain se ei saa olla kritiikin kohde, että esimerkiksi Pelastakaa sotamies Ryan on vedonnut suureen yleisöön. Turha sitä on lietsoa amerikkalaisvastaisuuttakaan. Eihän eurooppalaisten tarvitse kuin tehdä parempia elokuvia ja lopettaa rutinat rehellisellä pelillä. Vaikka Pelastakaa sotamies Ryanissa on omat puutteensa, se on hieno elokuva. Se ei ole mestariteos, kuten Veteen piirretty viiva, mutta ehkä juuri siksi sai myös paljon suopeamman vastaanoton.

ks. ensi-ilta