Kirkaotsaista paatosta

Hollywoodin yksi suurista kultapojista, Steven Spielberg, koettaa kovasti kasvaa aikuiseksi. Mielikuvitukselliset seikkailut tappajahaista, dinosauruksista ja kadonneista aarteista ovat olleet Spielbergin kultakynän käsialaa, mutta mies ei ole näköjään halunnut tyytyä poikamaiseen seikkailijan maineeseensa. Spielberg vakavoitui vuonna 1993 valmistuneella seitsemän Oscaria voittaneella Schindlerin listalla, joka oli vakuuttava viihde-eepos, vaikka elokuvaa leimasikin amerikkalaisen moraalin kirkasotsaisuus. Schindlerin lista oli väkivaltainen ja ahdistava käsitellessään kipeitä ihmisoikeuskysymyksiä natsien juutalaisvainoon liittyen. Sittemmin juutalaiset ja natsit ovat vaihtuneet mustiin ja orjuuteen sekä amerikkalaiseen oikeuslaitokseen. Amistad on malliesimerkki siitä, miten amerikkalaiset pesevät käsiään kertoessaan totuutta historiastaan. Spielberg on kuitenkin myös oppinut aiheidensa painotusvirheistä. Sen todisti eräs tämän vuoden elokuvatapauksista, Pelastakaa sotamies Ryan.

Amistad - (c) 1997 DreamWorks Pictures © 1997 DreamWorks

Eletään vuotta 1839. Atlantilla seilaa piskuinen purjealus, La Amistad, ruumassaan nelisenkymmentä orjaa. Orjat vapautuvat kahleistaan ja nousevat kapinaan tappaen lähes koko miehistön. Henkiin jätetyt kaksi merimiestä ohjaavat orjien komennuksessa laivan Yhdysvaltojen rannikkovesille ja amerikkalaiset ottavat koko laivan miehistöineen haltuunsa.

Alkaa oikeudenkäynti siitä, kenen orjat ovat ja ovatko he laillisia orjia ollenkaan. Orjuuden vastustajille tapaus on näytön paikka vapauttaa Yhdysvallat lopullisesti orjuudesta, vaikka edessä häämöttäisi jopa sisällissota.

Korea spektaakkeli

Amistad on tyylikkäästi toteutettu historiallinen eepos, joka nojaa historian tapahtumiin. Se vie katsojansa viime vuosisadan ihmisoikeuksien kiivaimpaan murroskauteen. Hollywoodin tapaan aiheen käsittely on moraaliltaan kirkasotsaista paatosta vallinneesta vääryydestä ja siitä, miten oikeamieliset ihmiset ja oikeus voittavat aina. Amerikkalaisilla, kuten kaikilla kansakunnilla, on pakottava tarve käsitellä menneisyyttään ja sen kätkemiä vääryyksiä. Elokuva onkin tehokas väline välittää nyky-yleisölle mennyttä aikaa ja silloin vallinnutta vääryyttä sekä sitä, miten asiat loppujen lopuksi ovat lutviutuneet oikeille ja oikeudenmukaisuuden raiteille. Amistad on juuri tällainen elokuva. Sen avulla pestään vimmatusti harjaten käsiä menneisyyden verestä. Tuo veri on kuitenkin vuodatettu ja sitä ei yksikään spielberg pese pois. Kauniilla kuvilla silattu kertomus toimittaa tehtävänsä, mikäli lukutaito ei anna myöden ammentaa tietoa historiakirjojen sivuilta.

Amistad käsittelee aihettaan vahvoilla draaman keinoilla vedoten näin katsojansa tunteisiin. Se ei yritäkään tarkastella niitä perimmäisiä syitä viime vuosisadan ihmisoikeuskysymyksille. Visuaalisesti ja draamallisesti vaikuttavan kerronnan ja huippunäyttelijöiden varaan laskettu tarina jää kaipaamaan selkeää ja loogista otetta. Kaksi ja puolituntinen draamajahkailu yrittää piristää itseään järkyttävillä tuokiokuvilla epäinhimillisistä raakuuksista, mutta painotuksen kääntö ruohonjuuritason ihmisoikeusloukkauksista kirkasotsaiseen lain sanahelinään heittää pyyhkeen lopullisesti kehään. Kun oikeus lepää pulisonkeihinsa mumisevan Anthony Hopkinsin käsissä, katsoja alkaa viimeistään ajatella elokuvan tarkoitusperiä. Spielberg ei esitä kysymyksiä: "Miksi?" tai "Minkä takia?" Tärkeämpää on selvittää, miten amerikkalainen oikeuslaitos toimii korjatakseen tekemänsä vääryydet. Lapsikin tietää, että se on niin kaukana todellisuudesta kuin vain voi olla.

Schindlerin listan myötä on elokuvien väkivaltaan suhtauduttu myötämielisemmin huipennuksenaan Pelastakaa sotamies Ryan. Puistattavat väkivallanteot saavat aivan uudenlaiset kasvot, kun ne lepäävät historian siipien suojissa. Kun ollaan moraaliltaan oikealla asialla, niin brutaaleinkin teloitus voidaan näyttää jopa lapsille. Ihmiskunnan historiahan on kyllästetty sellaisella verimäärällä, ettei sitä yhdessä eikä kahdessa Hollywood-elokuvassa ehditä läpi lotraamaan. Eikä sinällään historian veritekojen visualisoinnissa mitään pahaa ole, sillä sehän on vain mielikuvituksen konkretisoimista. Mutta - joskus vain hieman ihmetyttää se, että kirkasotsaisella moraalilla pudotettuja päitä sopii näyttää alakouluikäisille, mutta ei paljaita pyllyjä.

Seikkailumaakari Spielbergistä on näköjään vanhetessaan tullut vakavamielisempi ihminen, joka on ottanut sydämelleen ihmisyyttä vastaan tehdyt historian käänteet. Suurelle yleisölle suunnatut ja toimivat sielun-puhdistus-spektaakkelit lunastavat paikkansa elävän kuvan saralla, mutta minään ihmeellisinä laatuelokuvina niitä ei voi kuitenkaan koskaan pitää, sillä dollarimarkkinoiden hymni raikaa taustalla aivan liikaa. Amistadista puuttuu tyystin vilpittömyys ja rehellisyys, ja ilman näitä puutteita se voisi olla merkittäväkin tulkki historian tapahtumille, mutta jää kuitenkin pelkäksi koreaksi spektaakkeliksi kaikkien muiden spektaakkelien joukkoon.

* *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo:2,5 /4 henkilöä