Sotahevonen kotikatsomo

Toisesta maailmansodasta on tehty elokuvia melkoisesti, ja myös ohjaajamestari Steven Spielberg on kantanut kortensa kekoon useilla WW2-aiheisilla teoksillaan aina Schindlerin listasta Pelastakaa sotamies Ryaniin. Nyt Spielberg tarttui maailmansodista ensimmäiseen.

Ensimmäinen maailmansota on jäänyt moderneissa elokuvissa paitsioon, vaikka monella tavalla se oli toista maailmansotaa raastavampi ja vähintäänkin yhtä traaginen. Olihan se ensimmäinen kerta, kun ihmiskunta koki maailmanlaajuisen suursodan. Vanhentuneen yläluokkaiset sotilasopit yhdistettynä teolliseen, moderniin tulivoimaan johtivat miljoonien elämien täysin turhaan haaskaamiseen asemasodassa, jossa samojen teurastusasemien eteen syötettiin ihmislihaa katkeamattomana virtana.

Spielbergin tuoreen ohjauksen taustalla ei kuitenkaan ole Suuren Sodan raadollisin tai inhorealistisin lähtökohta vaan War Horse -niminen Michael Morpurgon nuortenkirja ja siihen perustuva näytelmä. Tarinassa nuori brittiläinen maalaispoika Albert (Jeremy Irvine) kasvattaa omapäisen Joey-varsan, mutta sodan syttyessä hevonen viedään armeijan toimesta sotavoimien käyttöön ja vuosien kuluessa myös nuorukainen päätyy rintamalle.

Spielbergin tulkinnassa Joey-hevonen on symboli viattomuudelle. Viaton eläinparka joutuu ihmisten toimesta kokemaan kovia sodan aikana, ja yksittäisten, eläinrakkaiden ja hyvien ihmisten läsnäolosta huolimatta sekä ihmiset että eläimet ovat vain pieniä osasia valtavassa ja tuhoisassa koneistossa. Tunnelataus on tietoisen väkevä mutta ei missään vaiheessa sokerinen tai korni.

Omistajalta toiselle siirtyvä Joey on myös tarinan katalyytti, jonka avulla Spielberg kertoo useita erillisiä pieniä tarinoita. Niistä jokainen heijastaa omalla tavallaan sodan vaikutusta ja sodan todellisuutta, oli Joeyn omistajana sitten sotaa herrasmiesten leikkinä pitävä ratsuväen upseeri, alaikäinen saksalainen veljespari, sairas ranskalainen tyttö isoisineen tai eläinrakas mutta eläimet käskyjensä takia loppuun ajava saksalainen aliupseeri. Ihmiskohtalot on toteutettu koskettavasti ja hevoset yhtä koskettavasti.

Sotahevosen kuvaustekniikka ja -toteutus ovat suorastaan mestarillisesti ja vahvan perinteisesti toteutettuja. Spielberg ei ole kyyhöttänyt etäisesti monitorien takana odottamassa digitaalista jälkikäsittelyä vaan on tullut lähelle, pistänyt itsensä likoon ja tarvittaessa liannut kätensä. Hevoskohtaukset on kuvattu joko aitojen hevosten tai animatronisten nukkehahmojen avulla jos vain suinkin mahdollista.

CGI-efektejä on hyvin vähän, minkä takia sotatanner näyttää samaan aikaan autenttiselta että elokuvan yleiseen sävyyn sopivalta. Valtaosa teoksesta on kuvattu aidoissa ympäristöissä ja varta vasten rakennetuissa lavasteissa, joista erityisesti Ei-Kenenkään-Maa on erittäin vakuuttavasti ja kalmankauniisti kuvattu. Ei-Kenenkään-Maa on mutainen helvetti, jonka ihminen on itse itselleen luonut.

Sotahevosen värisävyt soveltuvat miljööseen erittäin hyvin ja elokuvan viimeisen kohtaus auringonlaskuineen on suorastaan ikoninen. Viimeiset 19 vuotta kaikissa Spielbergin elokuvissa kuvanneen pääkuvaaja Janusz Kamińskin työ sai syystäkin Oscar-ehdokkuuden. Kamiński olisi joutanut tällä kertaa palkinnon voittaakin.

Tarinan kuljetuksessa on teoksen pituudesta huolimatta hetkittäin lievää kiirehtimistä, ja osaan ihmishahmoista olisi voinut syventyä vielä hieman enemmän, joten aivan Spielberg-klassikoksi teos ei yllä, mutta pienet yksittäiset puutteet eivät merkitse kokonaiskuvassa paljoakaan. Sotahevonen, koskettava ja visuaalisesti kaunis elokuva, joka muistuttaa ansiokkaasti myös ensimmäisen maailmansodan uhrauksista, jossa yksistään Iso-Britanniassa kuoli yli miljoona hevosta ja lähes yhtä monta nuorukaista.

Toki näin eurooppalaisesta näkökulmasta sitä toivoisi, että 2010-luvulla jo tehtäisiin elokuva, jossa saksalaiset puhuisivat saksaa ja ranskalaiset ranskaa. Elokuvien ranskalais- ja saksalaisrooleihin on kyllä hankittu ranskalaiset ja saksalaiset näyttelijät, mutta he puhuvat perinteiseen tapaan eli englantia vahvalla aksentilla. No, ehkä tekstityksien lukeminen on liikaa vaadittu Yhdysvalloissa, jossa uuslukutaidottomia tuntuu olevan riittämiin.