Minority Report kotikatsomo

Vielä Jurassic Parkien aikoihin harva taisi pitää Steven Spielbergiä sisällöllisesti vakavan elokuvan tekijänä. Amerikkalaisille katsojille sopivasti dramatisoidut näkemykset historian raadollisuuksista alkoivat kuitenkin 1990-luvulla luoda Spielbergistäkin kuvaa seikkailuiän ohittaneena elokuvantekijänä. Kunnioittava kumarrus Kubrickille A.I.:n myötä teki ohjaajasta viimeistään varttuneen ja varteenotettavan elokuvantekijän. Audiovisuaalisesti loistava tarinankertoja hän on ollut jo uransa alusta asti.

Philip K. Dickin teksteihin perustuvat elokuvat ovat tähän asti olleet jo lähtöasetelmiltaan keskiverto-scifiä monin verroin kutkuttavampia, eikä Minority Report tee poikkeusta. Tulevaisuudessa rikokset ehkäistään jo ennalta näkijöiden avulla, mutta onko huolella luotu systeemi aukoton, entäpä inhimillinen? Jälleen puntarissa ovat identiteetin kysymykset ja minuuden rakentuminen ennen kaikkea kuvalliselle muistille.

Suuret kysymykset on nivottu yksiviivaiseen juoneen. Lukuisista poliisielokuvista tutussa kuviossa päähenkilönä on rikoksesta epäilty poliisi, joka paetessaan virkakoneistoa yrittää samalla todistaa syyttömyytensä. Aivan kuten Blade Runnerissa, tavanomainen rikosjuoni toimii keskiönä monitasoiselle eri merkitysmaailmojen kudelmalle. Valitettavasti Minority Reportin merkitysmaailmat eivät juuri perusjuonen tasoa syvemmälle yllä, eikä elokuvassa kyetä Blade Runnerin tai A.I.:n tapaan filosofiseen moniselitteisyyteen.

Elokuvan esille nostama ydinkysymys on kuitenkin erittäin mielenkiintoinen vaihtoehdon ongelma. Antaako valvova yhteiskuntamme meille todellisen vaihtoehdon vai sinetöikö se kohtalomme kysymättä meiltä, mitä todella olisimme halunneet päättää ja tehdä? Tekijät ovat kuitenkin liikaa luottaneet näyttävään audiovisuaaliseen kerrontaan, eivätkä ole uskaltaneet antaa lukuisille sivujuonteille aikaa ja rauhaa kehittyä kunnolla ajatusmaailmaa paremmin kiehtoviksi.

Monitulkintaisuus ja visioilla leikittely on science fiction -elokuvien kiehtovuuden ydin. Aina ei lopputulos hyvistä lähtökohdistaan ja tekijöistään huolimatta kuitenkaan loksahda täysin halutuksi kokonaisuudeksi. Toiminnan ja juonen tasolla Minority Report etenee tyylikkäästi ja pysyy uskollisena valitsemalleen yksinkertaisen jännärin tyylille, eikä sorru Matrixin tapaan puuduttamaan aihettaan toiminnan torvensoitolla. Elokuvan heikoin lenkki on Spielbergin helmasynti eli tarinan lopetus, joka kampittaa haastavamman ajattelun rippeetkin rähmälleen.

Dvd on tekniseltä laadultaan hyvä ja lisämateriaalit on suosiolla lykätty toiselle levylle, joka tosin löytyy vain myyntiversiosta. Lisämateriaaleista ei tunnu löytyvän sitä viimeistä potkua, kuten ei itse elokuvastakaan. Iso osa lisukkeista rakentuu Spielbergin ja Cruisen johdattelun ympärille, mikä ei oikein houkuttele syventymään tarjolla olevaan materiaaliin, sillä jorina vääntyy väkisinkin tekijöiden toistensa kehumiseksi. Elokuvan ja sen sisällön kannalta merkittävin lisämateriaali löytyy heti ekstrojen alkajaisiksi osiosta From Story to Screen: The Story / The Debate.