Tallennearvostelut
Näytetään 830 artikkelia 2942:stä
-
Elemental
Pixarin uutuudessa tulen ja veden yhtälönä on haalea romanssi.
Juha Rosenqvist
-
Django
Django-sarja pyrkii uudistamaan westernin perintöä, mutta päätyy hautamaan sen nykyiseen suoratoiston draamatarjonnan laajaan joukkoon.
Tuomo Marttila
-
The Devil Has a Name
Ympäristönsuojelua oikeussalissa käsittelevä jännitysdraama on moraalittomien hahmojensa temmellyskenttä.
Tuomo Marttila
-
The Beanie Bubble
Lelukeisarin tarina rullaa mukavasti eteenpäin, mutta lopun kummalliset vääristelyt särkevät tositarinan illuusion.
Esa Karell
-
Automies ja temppeliherrat
Elokuva Indiana Jonesia edeltäneestä aarteenmetsästäjästä 1960-luvun Puolassa on visuaalisesti kaunis perusseikkailu.
Jussi Lahtonen
-
The Return
Tuttujen elementtien värittämä The Return jää kädenlämpöiseksi kauhuksi.
Mimosa Jaskari
-
My Neighbor Adolf
Laimeaksi jäävä elokuva eripuraisista naapureista, jotka löytävät yhteisen sävelen shakista.
Juha Rosenqvist
-
Jamaica Inn
Mestariohjaaja Alfred Hitchcockin viimeinen brittiteos kuuluu hänen keskinkertaisimpiin elokuviinsa.
Valtteri Kauraoja
-
Pedot
Luonnontilan kriisiytymistä pohtiva sarja junnaa liikaa paikoillaan.
Esa Karell
-
Peter Pan ja Leena
Uusi Disney-versio Peter Panista lainaa vahvasti aiemmista elokuvatulkinnoista ja jää varsin persoonattomaksi.
Jussi Lahtonen
-
Muumiot: Seikkailu ajan halki
Väliinputoajaksi jäävä lastenanimaatio on lähinnä kohellusta ja melskausta muumioteemalla.
Jussi Lahtonen
-
Resurrection
Epätasainen, kauhun puolelle keikahtava psykologinen trilleri yksinhuoltajasta, jota tämän exä mahdollisesti vainoaa.
Jussi Lahtonen
-
Timber the Treasure Dog
Kokoperheen seikkailuhenkinen aarrejahti toimii komeissa maisemissa, vaikka elokuvalliset ansiot jäävätkin matkan varrelle.
Juha Rosenqvist
-
Solmut
Italialainen perhedraama käsittelee vanhempien eron seurauksia vailla syvempää sanottavaa.
Juha Rosenqvist
-
On the Line
Mel Gibsonin esittämä radiojuontaja joutuu tiukkaan tilanteeseen jännitteensä hukkaavassa jännärissä.
Juha Rosenqvist
-
Glass Onion: Veitset esiin -mysteeri
Puuduttavan sitkeäksi venytetty Mikki Hiiri -mysteeri vailla huumoria ja jännitystä.
Esa Karell
-
The Enforcer
Antonio Banderasin karisma kannattelee keskinkertaista väkivaltarainaa.
Juha Rosenqvist
-
Prizefighter: The Life of Jem Belcher
Vanhan nyrkkeilijätarinan kertova Prizefighter jää tavanomaiseksi niin nyrkkeilyn, epookin kuin henkilökuvan osalta.
Juha Rosenqvist
-
Barbarian
Kehuja kerännyt Barbarian on yhdentekevää kertakäyttökauhua.
Juha Rosenqvist
-
Last Seen Alive
Simppelissä toimintajännärissä etsitään kadonnutta vaimoa Gerard Butlerin karismalla.
Juha Rosenqvist
-
DC Superlemmikkien liiga
DC:n Superlemmikkien animaatioseikkailu on kaavamainen, mutta se etenee letkeästi eikä aliarvioi katsojakohderyhmäänsä.
Jussi Lahtonen
-
Universal Soldier
Roland Emmerichin ysäritoiminnassa Jean-Claude Van Damme ja Dolp Lundgren ottavat mittaa toisistaan.
Juha Rosenqvist
-
The Gray Man
Yllätyksettömän pohjatarinan puutteita yritetään paikkailla latteilla tehosteilla ja taisteluhörhellyksillä.
Esa Karell
-
Maastamuuttajat – viimeinen kirje Ruotsiin
Tiiviiksi puristettu ja tasapaksu elokuva Mobergin romaanisarjasta ei vedä vertoja 50 vuoden takaiselle versiolle.
Jussi Lahtonen
-
Vivarium
Pelkistetyssä tieteismysteerissä jäädään kliinisen toteamisen tasolle.
Juha Rosenqvist
-
Gold
Lupaava australialaiselokuva hukkaa itsensä aavikolle.
Juha Rosenqvist
-
Murder on the Orient Express
Sidney Lumetin ohjaama Poirot-murhamysteeri on jo vanhentunut, vaikka ison kaliiberin tähtiä on kiintoisa seurata.
Jussi Lahtonen
-
Dear Evan Hansen
Musikaalin arvokas sanoma murenee epämiellyttävän päähenkilön ja sovituksellisten ongelmien ristiaallokossa.
Sampo Bergman
-
Red Heat
Suoraviivainen kasaritoimintakomedia puhuu ideologioiden välisten vastakkainasetteluiden voittamisen puolesta.
Tuomo Marttila
-
All the Old Knives
Nautittava perinteinen vakoojajännäri vaivaannuttavalla lopulla.
Esa Karell
-
King Richard
Mielenkiintoiset lähtöasetelmat luoda erilaista urheiludraamaa vesittyvät ylipitkään kestoon ja latteaan kerrontaan.
Janne Kahila
-
Omerta 6/12
Surullisen kohtalon trilleri, joka olisi ansainnut viimeistellymmän tuotannon.
Esa Karell
-
Vuosisadan häät
Ajattomista teemoista kokoonpantu helposti unohdettava elokuva.
Esa Karell
-
No Time to Die
Heikohko välitilinpäätös Bond-saagassa ja Daniel Craigin jousenlaulu ikonisena agenttina.
Esa Karell
-
Texasin moottorisahamurhat
2020-luvun jatko-osa 1970-luvun klassikolle jää piehtaroimaan liiaksi genren vakiokuvioihin eikä tarjoa toivottuja säväreitä.
Esa Karell
-
Wrong Turn
Uusi Wrong Turn tekee käännöksen kiintoisaan suuntaan, joka ei kuitenkaan johda alkuteosta parempaan lopputulokseen.
Juha Rosenqvist
-
Malignant
Kehnosti toteutettu ääniraita syö keskinkertaisen punahohtoisen elokuvan katselunautintoa.
Lotta-Leo Laajalahti
-
Prisoners of the Ghostland
Idän ja lännen kulttuurivaikutteet lyövät kättä Nicolas Cagen kaavoihin kangistuvassa toimintasekoilussa.
Tuomo Marttila
-
Roadgames – Kuolema kyydissä
Sekavaa sarjamurhaajajahtia Australian avarilla lakeuksilla.
Janne Kahila
-
The Power of the Dog
Jane Campionin western kangistuu kirjallisen ilmaisun vaatimuksiin ja epäsopivan tunnelman luomiseen.
Tuomo Marttila
-
Dune
Dyyni astuu rohkeasti kentälle, joka on täynnä yrittäjiä ja kriitikoita, mutta ympäröivä kohina estää sitä saavuttamasta päämääräänsä.
Juuso Kilpeläinen
-
Being the Ricardos
Historiallisesti kiinnostava, mutta päämäärätön katsaus Hollywoodin ikonisimman supertähden viikkoon.
Pauliina Savola
-
Hautalehto: Kylmä syli
Christian Rönnbackan romaanisovitus vanuttaa simppeliä tarinaa kahdeksaan jaksoon ja hukkaa katsojat matkalla.
Esa Karell
-
Terapiaa tunisialaisittain
Välimeren auringossa yhteiskunnan ongelmia sivutaan terapiapotilaiden kautta, mutta kovin syvälle heihin ei päästä.
Sanna Olkkonen
-
Kuka pelkää puudelia
Pinkin omakseen ottava ihmissusi-teinipoika pääsee sinuiksi itsensä kanssa uusien ystäviensä avustuksella.
Lotta-Leo Laajalahti
-
Darkman-trilogia
Sam Raimin kauhutragedia Darkman ammensi Universalin klassisista hirviöelokuvista ja sai kaksi halpisjatkoa.
Jussi Lahtonen
-
Mortal Kombat
Pelisaagan edeltäjäänsä brutaalimpi elokuvapäivitys.
Pasi Heininen
-
Henry: Portrait of a Serial Killer
Henry on kylmäävän hieno tutkielma pahuuden arkipäiväisyydestä.
Tuomo Marttila
-
Deep in the Forest
Amerikkalainen vasemmistoklubi kokee eettisiä ongelmatilanteita piileskellessään maan uutta sisällissotaa.
Jarkko Silén
-
Army of One
Naisnäkökulmastaan huolimatta elokuva jää keskinkertaiseksi vigilantekaruselliksi, joka on nähty jo monesti.
Timo Hellman