The Beekeeper kotikatsomo

”Jos mehiläiset kuolevat, ihmiskunnalla on vain neljä vuotta elinaikaa.” Näin totesi aikanaan jo Albert Einstein. Kuka siis puolustaisi näitä mehiläispesän haavoittuvaisia kuhnureita ja työläisiä ulkopuolisen maailman uhkilta. Mehiläistenhoitaja tietenkin.

Toimintaelokuvistaan Street Kings (2008), Fury (2014) ja Suicide Squad (2016) parhaiten tunnettu ohjaaja David Ayer yhdistää voimansa näyttelijä Jason Stathamin kanssa luodin tavoin etenevässä toimintaelokuvassa The Beekeeper (2024). Eläköitynyt Yhdysvaltojen salaisen puolustusorganisaation huipputappaja Adam Clay (Statham) lähtee läheisensä kuoleman jälkeen kostoretkelle sekä puhdistamaan maan hallinnon ylintä tasoa mädistä omenoista organisaationsa mantran mukaisesti.

Kostoretkelle eläkepäiviltä lähtevän väkivallan ammattilaisia on seurattu viime vuosina useasti muun muassa Taken, John Wick ja Equalizer -elokuvissa. Näiden rinnalla The Beekeeper tuntuu halvalta B-tuotannolta, jolle emotionaalisen pohjan luovaan alkupuoliskoon käytetään aivan liikaa aikaa. Elokuva ratsastaa yhden omaperäisen ideansa varassa, jossa mehiläisenhoitajat eivät vain huolehdi pörriäisistä vaan ovat myös niiden pesään vertautuvan ihmisyhteiskunnan koossa pitäviä maailmanpoliiseja.

The Beekeeperin korkeampi ikäraja, jonka puutteesta Ayerin DC-elokuva kärsi, mahdollistaa verisen väkivallan ja luunmurtavan tyylikkäät taistelukoreografiat, vaikka Mr. Wickin tasolle ei päästäkään. Lähes lännenelokuvien hengessä kuvattu FBI:n hyökkäysjoukon taannuttaminen ilman apuvälineitä Bostonin Financial Districtilla vakuuttaa visuaalisesti auringon noustessa kauniisti taustalla.

Jason Bourne -elokuvien Treadstone-vakoilijaohjelmaan verrattava Beekeepersien varjo-organisaatio toimii Yhdysvaltain hallinnon rakenteiden ulkopuolella sen etuja puolustaen ja byrokraattisen sääntöyhteiskunnan menettelyt romukoppaan heittäen. Elokuvassa organisaation toiminta ja merkitys avautuu hiljalleen Clayn tarvitessa sen resursseja sekä muiden henkilöiden puhuessa mehiläistenhoitajista lähinnä pelokkaaseen sävyyn. Organisaation metodeista ja historiasta paljon jää kuitenkin pimentoon kenties mahdollista esiosaa varten.

Matalla äänellä vähin sanoin murahteleva ja beekeepersien tunnuslauseita suoltava Statham on jo aiemmin osoittanut hallitsevansa toimintaelokuvissa tarvittavan fyysisen uskottavuuden. Näyttelijän lahjoillaan hän ei elokuvaa silti kannattele. Tarinan fokus myös siirtyy turhaan tapausta selvittävien ja hahmoina yksipuolisten FBI-agenttien (Emmy Raver-Lampman, Bobby Naderi) näkökulmaan. Jeremy Irons käy kieroutuneen turvallisuuspomon roolissa lunastamassa jälleen yhden palkkashekin.

Tietoturvan tärkeyden puolesta osuvasti puhuva elokuva lipsuu kuvaustavoissaan falskin puolelle hakkeripiraattien juhliessa esimiestensä johdolla kuin Jordan Belfortin susilauma karnevalistisessa The Wolf of Wall Streetissa (2013). Nykyisessä digitaalisten taloushuijausten ja tietojenkalastelun maailmassa heikompia ja kokemattomimpia yhteiskunnallisen pesänsä kuhnureita analogisin nyrkein puolustava toimintasankari on vedonnut yleisöön tehden elokuvasta hitin teatterikierroksellaan.

The Beekeeper on genressään simppelin viihdyttävä toiminnallinen kujanjuoksu, mikä nostaa sen puhkikulutetusta juonikuviostaan ja elokuvallisista heikkouksistaan huolimatta aivan pesän pohjalta. Ayerille se on edellisten epätasaisten ohjaustensa jälkeen paluu yksinkertaisen leipälajinsa, eli tarinaltaan minimiin karsitun toiminnan pariin. Stathamille elokuva taas on kuin luotu rutiinikeikka franchise-elokuviensa jatkoksi. Voi hyvin olla, että näemme mehiläistenhoitajia myös tulevaisuudessa. "Protect the hive!"