The Devil Has a Name kotikatsomo

Näyttelijänä erityisesti scifin merkkiteoksissa Blade Runnereissa (1982 & 2017) sekä Taisteluplaneetta Galacticassa (2004–2009) tunnettu Edward James Olmos on ohjaajana tarttunut reaalimaailman kipukohtiin. Hänen uusimman elokuvansa The Devil Has a Name (2019) keskiössä on Yhdysvalloissa kuohuttava yhteiskunnallinen ja ympäristöpoliittinen aihe, josta jo Roman Polanskin Chinatown (1974) aikanaan ammensi, Kalifornian Central Valleyn vesialueiden hallinnasta käydyt kiistat henkilö- ja oikeustasolla sekä niiden moraaliset ulottuvuudet.

Takaumina öljy-yhtiö Shore Oilin johtajan (Alfred Molina) aluepäällikkö Gigi Cutlerin (Kate Bosworth) kuulustelussa aukeava tositapahtumien inspiroima tarina seuraa maanviljelijä Fred Stern (David Strathairn) julkisuus- ja oikeussalitaistelua suuryhtiötä vastaan sen jälkeen, kun selviää että hänen maaperänsä kasteluun käytettävä vesi on kontaminoitunut öljynporauksen seurauksena.

Ympäristönsuojeluteemaltaan ajankohtainen elokuva tarttuu aiheeseensa individualististen amerikkalaisten rakastaman oikeussalidraaman kautta. Sternin lakimiehen Ralph Wegisin rooliin onkin saatu karismaa ja kokemusta henkivä Martin Sheen, joka toimi moraalinäänenä jo juppikauden ahneuskuvauksessa Wall Street – rahan ja vallan katu (1987).

The Devil Has a Namessa moraali heitetään nopeasti romukoppaan, kun on kyse öljy-yhtiön jättimäisistä voitoista tai vaimoaan surevan Sternin pakotiestä merille maansa saastuttamisesta oikeudenkäynnin kautta saatavien korvausten turvin. Edes Cutlerista ei olla tehty yhtiönsä toiminnan pahuuden tiedostavaa sankaria kuten Matt Damonista elokuvassa Promised Land (2012) vaan ennemmin kylmäverinen ja jopa neuroottinen oman etunsa tavoittelija.

Saastuttavien suuryritysten toiminnan kannattavuutta mittaava nettonykyarvon käsite, jonka mukaan pienempi menovirta tulovirtaan nähden tekee ympäristön tuhoamisesta aina kannattavampaa, on elokuvan keskiössä ja yhä valitettavan ajankohtainen ympäristönsuojelusta päätettäessä. Shore Oil pyrkii ennemmin maksamaan Sternin hiljaiseksi tämän entisen ystävän ja mainosmies Alex Gardnerin (herkullisen räväkän roolin tekevä Haley Joel Osment) avulla kuin edes yrittää korvata hänen menetyksiään.

Toisen näyttelijän Robert McEveetyn käsikirjoittama ja Ilmestyskirjan ratsumiesten mukanaan tuomaan ruttoon sekä sotaan viittaava elokuva etenee pääosin sujuvasti ja hyvin kierroksia kerrontaansa lisäten. Shore Oilin johdon käsikassara Ezekiel (Pablo Schreiber) on teksasilaisuhossaan raamatullinen kostaja, joka joutuu kuitenkin taipumaan häntä älykkäämpien valtapelaajien tahtoon. Kestoltaan kompaktista, mutta rytmitykseltään epätasaisesta Olmosin elokuvasta jää kuitenkin uupumaan tekijä, joka nostaisi sen näkyviin genrensä perinteisten edustajien laajasta joukosta.

Olmosille itselleen on varattu hänen juuriaan kunnioittava rooli Sternin pitkäaikaisena ystävänä ja tilanhoitajana meksikolaistaustaisena Santiagona, jonka kautta mukaan nostetaan siirtolaisten kokemuksia, jotka tekevät suurimman työn Kalifornian maatalouden palveluksessa. Sivuroolien luottonäyttelijänä profiloitunut Strathairn on hienoa nähdä vaihteeksi Bosworthin rinnalla toisessa pääosassa, jossa hänen sekä Olmosin kemiat pitkäaikaisina ystävyksinä kohtaavat tunteikkaasti.

Pienelle huomiolle ja Suomessa suoraan suoratoistoon sekä tallennelevitykseen menneeseen elokuvaan on saatu koottua vaikuttava ensemble-näyttelijäkaarti kenties alalla pitkään olleen Olmosin suhteiden avulla. Näyttelijäntyöltään vakuuttavan elokuvan katsoo jo pelkästään heidän välisen verbaalisen ja ajoittain fyysisenkin kamppailunsa vuoksi. Ympäristön tuhoamisen oravanpyörän jatkuminen taas todetaan lopputeksteissä.