Varovainen ja keskinkertainen näytelmäfilmatisointi

Omaishoitajien työ on nykyään yhä tärkeämpää taloudellisten paineiden kurittaessa terveydenhuoltoa. Brittiläinen elokuva The Almond and the Seahorse (2022) sivuaa asiaa kertoessaan puolisoiden välille kasvavista paineista, kun toinen on täysin riippuvainen saamastaan avusta. Gwen (Trine Dyrholm) on menettänyt muistinsa onnettomuudessa ja hänen kumppaninsa Toni (Charlotte Gainsbourg) joutuu joka päivä kertaamaan elämän perustilanteen. Joe (myös ohjaajana yhdessä Tom Sternin kanssa toiminut Celyn Jones) taas on kärsinyt aivokasvaimesta. Hänelle on tehty suuri leikkaus. Nyt miehen muisti on katoamassa kokonaan, mikä tietenkin huolettaa hänen puolisoaan Sarahia (Rebel Wilson).

The Almond and the SeahorseElokuva perustuu Kaite O´Reillyn näytelmään, mikä on havaittavissa paljolti dialogin varaan rakentuvassa lopputuloksessa. Tässä ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta kuvallisesti katsottava on mielikuvituksetonta pakkopullaa. Kerrontaa rikastuttavat visuaaliset motiivit loistavat lähinnä poissaolollaan. The Almond and the Seahorse ei kohoa missään vaiheessa rutinoitunutta televisiotyötä korkeammalle tasolle. Asiaa saattaa selittää ohjaajakaksikon kokemattomuus. Celyn Jones ei ole ohjannut kuin yhden lyhytelokuvan ennen tätä, Tom Stern ei sitäkään. Tosin Sternillä on muuten laaja kokemus, hän on toiminut esimerkiksi Clint Eastwoodin kuvaajana.

Lopputulos ei silti ole tyystin toivoton. Mukana on brittiläisen laatutuotannon hyveitä, sillä näyttelijät tekevät työnsä turhia paisuttelematta ja juonenkuljetus on rauhallista. Valitettavasti vain näyttelijöiden esittämät tunteet jäävät kliseisiksi, kun niiltä uupuu muun tarinamaailman luoma tuki ja kate. Täysin juonivetoinen toteutus ei tarjoa katsojalle oivaltamisen iloa eikä suuria tunteita.

The Almond and the SeahorseElokuvassa on myös dramaturgisia ongelmia. Lopun outo käänne jättää katsojan hölmistyneeksi. Ikään kuin tekijät eivät olisi keksineet kiinnostavaa päätöstä, joten on ollut pakko tempaista se hatusta. Asiat ratkeavat liiankin helposti eikä yhteiskunnallista todellisuutta edes pyritä heijastamaan. Kaikki jää päähenkilöiden keskinäisten tunteiden vatvonnaksi, jota on nähty vastaavanlaisissa tuotteissa riittämiin.

Paljon kiintoisampaa olisi ollut tietää, mistä omaishoitajat saivat rahansa sijoittaakseen kumppaninsa asianmukaisen avun piiriin. Elokuvassa nähtävä hoitokoti vaikuttaa kalliilta. Tosin päähenkilöt kenties pystyvät rahoittamaan hoidot omilla tuloillaan (toinen on paleontologi, toinen arkkitehti).

The Almond and the SeahorseKerronnassa on joka tapauksessa runsaasti hyödyntämättä jääviä mahdollisuuksia. Nykyään sairaiden ja ikääntyvien hoito on yhä polttavampi kysymys joka puolella Eurooppaa. Samalla turbokapitalismin kyytiin hypänneet päättäjät karsivat resursseja juuri hoiva-alalta. Tällaisessa tilanteessa on turhauttavaa nähdä aiheesta latteita ja puolivillaisia viihdepaketteja, joilla ei ole katsojalle mitään annettavaa.

* *
Arvostelukäytännöt