Väärä totuus kotikatsomo

Robert De Niron tähdittämä Guilty by Suspicion, suomenkieliseltä nimeltään Väärä totuus, kertoo 1950-luvulla Hollywoodia ravistelleista kommunistivainoista. Yhdysvaltain edustajainhuoneen erityiskomitea kuulusteli epäiltyjä kommunisteja ja tuomitsi heitä mustalle listalle, jolloin he eivät saaneet töitä, tai joutuivat jopa vankilaan.

Väärässä totuudessa David Merrill (De Niro) palaa ulkomaanmatkalta Hollywoodiin ja saa tietää, että hänet on nimetty kommunistiksi. David on vaarassa menettää uransa ja vapautensa, ellei hän nimeä kollegojaan kommunisteiksi komitean edessä.

Elokuvista ja elokuvantekijöistä kertovat tarinat ovat olleet Hollywoodin suosikkiaiheita jo pitkään, mutta harvemmin näkee elokuvia, jotka käsittelevät näitä kyseenalaisempia aikoja Hollywoodin historiassa. Aiheella on kaikuja myös nykyajassa, sillä suuren ranskalaisen Canal+-yhtiön johtoporras on ollut kritiikin kohteena hyvin samanlaisista syistä. Yhtiön toimitusjohtaja on avoimesti ilmoittanut välttävänsä yhtiön oikeistolaista omistajaa kritisoineiden elokuva-alan ammattilaisten palkkaamista. Siksi onkin harmillista sekä menneisyyden että nykyisyyden valossa, että Väärän totuuden rohkea aihevalinta jää pintaraapaisuksi.

Elokuvan nimen, konseptin ja mainontamateriaalin perusteella katsoja voisi odottaa oikeushuonedraamaa tai kenties trilleriä, joka sukeltaa syvälle Hollywoodin ja Yhdysvaltain hallituksen valtasuhteisiin sekä niihin liittyviin moraalisiin ja poliittisiin kysymyksiin. Väärä totuus kyllä sijoittaa itsensä oikeaan Hollywood-historiaan tekemällä jatkuvia viittauksia näyttelijöihin, tuottajiin ja elokuviin, mutta itse aiheeseen eli oikeudenkäyntiin päästään vasta elokuvan lopulla.

Juonen keskittymisvaikeudet johtuvat siitä, että elokuvalla on liian monta näkökulmaa samaan aikaan. Näistä eniten aikaa vievä on Hollywood-draamalle tyypillinen perhenäkökulma. Ex-pariskunnan välien hidas uudelleen lämpeneminen ja kiireisen isän yritykset pysyä läsnä poikansa elämässä ovat jo monesti nähtyjä, mutta muodostavat silti suuren osan tarinan kaaresta.

Aiheen pinnallisesta käsittelystä johtuen elokuva jättää itsestään jokseenkin mitäänsanomattoman kuvan, sillä katsoja tutustuu paremmin Merrillin perheeseen kuin kommunistivainoihin. Elokuva onkin vähemmän analyysi vainojen aikaisesta Hollywoodista ja enemmän potretti vainojen vaikutuksista yhteen perheeseen. Kenties Yhdysvaltain historian autoritäärisimmän aikakauden yksinkertaistaminen perheenisän rahavaikeuksiin ja identiteettikriisiin laimentaa elokuvan poliittista kannanottoa, ja tekee räväkästä aihevalinnasta lähes hämmentävän. Kysymykseksi jääkin, miksi elokuva tarttuu tulenarkaan aiheeseen, jos se ei ole valmis sanomaan sanottavaansa tarpeeksi painokkaasti?

Elokuvassa on kuitenkin ajoittaisia ryhtiliikkeitä. Ohjaus ja kuvakerronta ovat pahimmillaan riittävää ja parhaimmillaan nostavat elokuvan tasoa. Erityisesti oikeussalikohtaukset on kuvattu sopivalla intensiteetillä, mikä toisaalta saa katsojan kaipaamaan niitä lisää. Myös näyttelijät kantavat elokuvaa niin pitkälle kuin pystyvät. Annette Bening ja George Wendt tekevät toimivat sivuroolisuoritukset, ja De Niro saa venytellä näyttelijänlihaksiaan lopun oikeussalikohtauksessa. Väärän totuuden loppukohtaukset vastaavatkin elokuvan parhaista hetkistä, joten teos onnistuu rakentamaan itselleen jonkinlaisen tyydyttävän loppuhuipennuksen.

Väärä totuus onkin kaikilla tavoin parhaimmillaan, kun se saa olla vainoharhainen trilleri FBI:n jahtaamasta epäillystä kommunistista, tai oikeushuonedraama, jossa samainen epäilty saa tilaisuuden puolustaa itseään ja oikeuttaan itseilmaisuun. Näistä tarinoista nähdään kuitenkin vain häivähdyksiä, jotka hukkuvat ennalta arvattaviin elementteihin.

Elokuva on katsottavissa esimerkiksi Amazonin ja Applen suoratoistopalveluissa.