Tylsän toimiva

Takana ovat ne ajat, kun Renny Harlinin uutuuselokuvat olivat otsikkoainesta. Nykyään Harlin taidetaan tuntea paremmin omasta tv-sarjastaan kuin elokuvistaan. Veikkaisin, että monelle elokuvaharrastajallekin olisi jo kinkkinen visailukysymys nimetä viisi viimeisintä Harlinin elokuvaa.

The BricklayerJotain kertoo se, että Harlinin uusinta elokuvaa The Bricklayer mainostetaan edelleen Die Hard 2:n (1990) ja Cliffhangerin (1993) ohjaajan tuotoksena, vaikka kyseisistä menestyksistä on vierähtänyt 30 vuotta. Tällä vuosituhannella Harlin ei ole enää noussut isojen ja nimekkäiden tuotantojen ohjaksiin vaan hänestä on tullut ammattitaitoinen työmyyrä, jonka osaaminen on arvossaan varsinkin kotikatselumarkkinoiden toiminnallisissa elokuvissa.

Harlin on myös joustavasti vaihtanut tuotantokulttuurista toiseen. Amerikkalaistuotannot vaihtuivat joitakin vuosia sitten kiinalaistuotantoihin, ja viime vuosina Harlin on tehnyt elokuvia Euroopassa. Mitään muistamisen arvoista Harlin ei viimeisen kymmenen vuoden aikana ole ohjannut, vaikka elokuvia on ilmestynyt liki vuosittain. Suomessa tehty Luokkakokous 3 (2021) on meikäläisittäin toki oma tapauksensa.

The BricklayerSen minkä Harlin on aina hallinnut, on toiminta ja visuaalisesti sujuva kerronta. Harlin on saanut kömpelöistäkin käsikirjoituksista näennäisen sujuvasti katsottavia elokuvia. Tähän laariin solahtaa myös The Bricklayer, joka on hieman jälkijättöisesti tehty Bourne- ja Taken-elokuvien hengessä.

Tuntematon tappaja murhaa CIA:n nimiin toimittajia Euroopassa, mikä saa Yhdysvallat huonoon valoon. Salaisessa operaatiossa CIA lähettää Kreikkaan palveluksesta eronneen veteraanin Steve Vailin (Aaron Eckhart), joka tuntee ja tietää oletetun tappajan. Esiliinakseen muurausta harrastava konkari saa nuoren Kate Bannonin (Nina Dobrev).

The BricklayerThe Bricklayer käynnistyy kohtuullisesti mutta mitä pidemmälle elokuva etenee, sen hölmömmäksi homma muuttuu. Elokuvassa tuodaan esiin paljon sellaista, jolle ei tarinassa ole mitään jatkoa tai merkitystä. Agenttiparin Kreikassa käyttöönsä saaman pullistelumersun esittelylle varataan kohtaus, mutta autolla ei ole jatkossa mitään virkaa. Peitetarina vaihdetaan paikan päällä turistipariskunnasta laivanvarustajaksi ja tämän vaimoksi, mutta peiterooleihin ei myöhemmin edes viitata. Elokuvan mittaan Vail lähinnä harppoo ympäriinsä tapaamassa vanhoja tuttujaan ja laittaa samalla pataan kymmeniä ukkoja.

Toimintakohtaukset ja tappelut ovat alkujaan virkistävän perinteisiä ja hyvällä rytmillä rakennettuja. Mutta liika on liikaa. Kun Vail on elokuvan edetessä piessyt jo ties kuinka monta kymmentä lihaskimppua, mukilointi alkaa puuduttaa. Teknisesti pätevä elokuva valahtaa tylsän puolelle, kun toisiaan toistavien toimintakohtausten väliset siirtymät ovat merkityksetöntä jaarittelua. Juonittelukuvioiden muuttuessa alati älyttömämmiksi, alkaa odottaa enää lopputekstejä.

The BricklayerPöljän käsikirjoituksen ohella elokuvaa rasittaa pääosaesittäjien karisman puute. Aaron Eckhart on tullut tunnetuksi rooleistaan hieman korkeammankin profiilin elokuvissa, mutta läpilyöntiä tähdeksi ei ole tapahtunut. Karismassa ja agenttiuskottavuudessa hän jää valovuoden päähän Matt Damonista ja Liam Neesonista. Mukana kulkevan Nina Dobrevin rooli on olla lähinnä nätti seinäkukkanen.

Konkarin ja aloittelijan muodostama parivaljakko on niin kulunut klisee, ettei siitä saa loihdittua edes huulenheiton tasolla mitään mielenkiintoista. Ylipäätään elokuvan henkilöasetelmat ja sukupuolikuvaukset ovat sangen kulahtaneita ainakin nykyisen länsielokuvan mittapuulla. Voi olla, että itämarkkinoilla aneemiselle pullistelulle on vielä tilaa ja tilausta.

The BricklayerElokuvassa monen muun asian tavoin päähenkilön intohimo muuraukseen jää kokonaisuuden kannalta irralliseksi. The Bricklayerissa tekninen suorittaminen ja käsikirjoitus eivät käy yksiin, mikä on harmillista. Olisi mielenkiintoista joskus nähdä, mihin Harlin vielä pystyisi, jos lähtökohtana olisi muuta kuin tusinatoimintaa. Yhteistyö suomalaiskuvaaja Matti Eerikäisen kanssa on tuottanut ainakin visuaalisesti ihan kelpoa jälkeä. Toimintaelokuva kaipaa kuitenkin myös muuta, kuten hyvän tarinan ja karismaattisen päähenkilön.

* *
Arvostelukäytännöt