Suoraan katastrofielokuvien käsikirjoitusoppaasta
Katastrofielokuvat ovat useimmiten näyttäviä tuhon spektaakkeleja. Kuvasto korostaa ihmisen pienuutta, joskin päähenkilöt selviytyvät aina kaikesta. Lajityypin elokuvat ovat tavanneet tulla ison rapakon takaa, sillä katastrofien näyttävään toteutukseen tarvitaan rahaa ja resursseja. Tekniikan kehitys on tasoittanut tilannetta, ja lajityypin elokuvia on alettu tehdä muuallakin, jopa Pohjoismaissa. Norjalainen The Wave (2015) ja sen jatko The Quake (2018) osoittivat, että kelpo katastrofielokuvia saadaan aikaiseksi ilman Hollywood-budjettiakin.
Nyt ruotsalaiset seuraavat perässä ja ovat hyödyntäneet norjalaisten tavoin paikallista uhkakuvaa. Kiiruna on tunnettu kaivoskaupunki, joka viime vuosina on ollut otsikoissa, koska kaupungin vanhaa keskustaa siirretään toisaalle. Kaupunki on rakennettu malmiesiintymän yläpuolelle ja louhinnan tuloksena maaperä on muuttunut epävakaaksi ja vajoaa. Elokuvantekijöiden ei ole siis tarvinnut käyttää mielikuvitusta uhkan luomiseksi. Käytännössä on riittänyt, kun vallitsevan todellisuuden ympärille on rakennettu hieman dramatiikkaa ja annettu tapahtumien eskaloitua.
Kiiruna alkaa lupaavasti ja ensimmäisen kolmanneksen aikana jännitettä saadaan luotua ihan kelvollisesti. Tarinan keskiössä on kaivoksen turvallisuudesta vastaava Frigga (Tuva Novotny). Orastavan katastrofin selvittelyä sekoittavat Friggan perhekuviot: uusi miesystävä ilmestyy kaupunkiin eikä yhteentörmäykseltä ex-miehen kanssa voida välttyä, lisäksi tytär kiukuttelee ja poika on kadoksissa. Friggan on kuitenkin laskeuduttava alas kaivokseen voidakseen varmistaa sen turvallisuuden.
Suomessa Sandvikin testikaivoksessa kuvatuissa kohtauksissa tunnelma tihenee, vaikka atmosfäärin hyödyntämisessä jäädäänkin kauas Aleksi Salmenperän White Wallista (2020). Kaivoksesta noustaan maanpinnalle turhan vikkelästi. Jännite latistuu, kun suljetun tilan selviytymiskamppailusta siirrytään juoksentelemaan ympäriinsä vavahtelevassa ja vajoavassa kaupungissa.
Käänteet ja kohtalot sekä koko juonellinen tarina ovat kuin suoraan katastrofielokuvien käsikirjoitusoppaasta. Kiirunan kaupungin tuoma persoonallisuus jää elokuvassa kulissin rooliin, kun tarina keskittyy ontoiksi jäävien päähenkilöiden edesottamuksiin ja pakollisiin selviytymissuorituksiin. Lopputuloksessa on paljon samaa norjalaisen järistyselokuva The Quaken kanssa. Katastrofikuvat ovat näyttäviä ja toimivia, mutta niitä on niukasti, jolloin keskiöön nousevat selviytymisen kanssa kamppailevat ihmiset. Ja jos ihmishahmot eivät ole kiinnostavia, ei elokuvastakaan sellaiseksi ole.
Elokuvan suomalaisen Kiiruna-nimen ansioksi on sanottava, että se kuvaa elokuvaa huomattavasti paremmin kuin maanalaiseen syvyyteen, kuiluun tai syöveriin viittaavaa alkuperäisnimi. Puhumattakaan tyystin älyvapaasta kansainvälisestä nimestä The Abyss, joka synnyttää vertaavan mielikuvan aivan eri sarjaa edustavaan James Cameronin samannimiseen tieteiselokuvaan.
Toimituskunnan keskiarvo: 2 / 2 henkilöä
Seuraava:
In the Land of Saints and Sinners
Ohjaaja Robert Lorenz ei saa nimekkäästä näyttelijäkaartista kaikkia tehoja irti.
Edellinen: Sotaoikeus
William Friedkinin viimeiseksi jäänyt elokuva on tiiviin elokuvakerronnan ja näyttelijäohjauksen taidonnäyte.