Suburbicon valkokangas

George Clooneyn ohjaajanura ei ole ollut nousujohteinen. Tähtinäyttelijä vakuutti epäilijät debyyttiohjauksellaan Salaisen agentin tunnustukset (2002), ja jatkoi voittokulkuaan kiitellyllä mustavalkoelokuvalla Good Night, and Good Luck (2005). Sen jälkeen vastaavanlaisia onnistumisia ei ole tullut. Hyvää ei lupaa sekään, että viiden kokopitkän elokuvan jälkeen Clooneyn ohjaustyylistä on ollut yhä vaikea sanoa mitään yleispätevää.

Nyt ensi-iltansa saa Clooneyn kuudes ohjaus, Suburbicon. Elokuva pohjautuu arvostettujen Coenin veljesten käyttämättä jääneeseen käsikirjoitukseen, jota Clooney on muokannut pitkäaikaisen kollegansa Grant Heslovin kanssa. Osissa tehdyn tekstin saumoja ei ole ikävä kyllä onnistuttu piilottamaan. Prosessin lopputuotteena on syntynyt elokuva, joka tuntuu kahden erillisen tarinan pakotetulta liitolta.

Elokuvan tapahtumat sijoittuvat kuvitteelliselle 1950-luvun omakotitaloalueelle nimeltä Suburbicon. Alueen keskiluokkainen idylli järkkyy, kun naapurustoon muuttaa asukkaiden kauhistuksesi afrikkalais-amerikkalainen Mayersin perhe. Mayersien kohtaamaa rasismia kuvataan kouriintuntuvasti läpi elokuvan. Mayersien tarina on kuitenkin vain yksi osa Suburbiconin sekavaa kokonaisuutta.

Elokuvan pääosassa on nimittäin Mayersien naapurissa asuva Lodgen perhe. Perheeseen kuuluu isä Gardner Lodge (Matt Damon), tämän autokolarissa invalidisoitunut vaimo Rose (Julianne Moore) sekä pariskunnan nuori poika Nicky (Noah Jupe). Kolarin jälkeen myös Rosen kaksoissisko Margaret (niin ikään Julianne Moore) on asettunut saman katon alle. Perheen elämä kokee mullistuksen, kun heidän kotiinsa murtaudutaan keskellä yötä, ja yksi perheenjäsenistä murhataan.

Tässä kohtaa lienee hyvä muistuttaa, että Suburbicon on ensisijaisesti komedia. Vaikka se onkin sitä vain puoliksi.

Ei ole epäselvää, että juuri Lodgen perheen komediallinen tarina on lähtöisin Coenin veljesten kynästä. Ei ole myöskään epäselvää, miksi Coenit ovat itse jättäneet käsikirjoituksen käyttämättä. Koko Lodgejen tarina on dialogia ja hahmoja myöten kuin roskakoriin heitetty ensimmäinen versio veljesten merkkiteoksesta Fargosta (1996). Clooney myös ohjaa tarinan kömpelösti Coeneja imitoiden.

Mayersin perheen kokemuksista komedia taas on kaukana. Perheen kokemaa syrjintää kuvataan historiallisen draaman keinoin, ilman huumorin häivääkään. Tämä osa elokuvasta lienee Clooneyn ja Heslovin käsialaa. Kahden perheen tarinoita ei onnistuta nivomaan elokuvan lähes kaksituntisen keston aikana yhteen sen enempää juonellisesti kuin temaattisestikaan. Ainoa linkki perheiden välillä on naapuruussuhde ja perheen lasten välinen ystävyys.

Poukkoilusta vakavan draaman ja mustan komedian välillä kärsii koko elokuva. Rotusorron kuvaaminen komediaelokuvan sivujuonteena tuntuu ajoittain lähes irvokkaalta, ja elokuvan komediaosuudet tuntuvat oudoilta Mayersin perheen tarinan rinnalla. Naurut ovat vähissä toki myös siksi, että Clooneyn rytmitaju ja ajoitus eivät tällä kertaa riitä komiikan ohjaamiseen.

Suurin osa näyttelijöistä tekee kuitenkin parhaansa vaikeassa tilanteessa. Julianne Moore suoriutuu hienosti erikoisesta kaksoisroolistaan, ja Mayersin perheen äitiä esittävä Karimah Westbrook huokuu hiljaista voimaa. Elokuvan mieleenpainuvin hahmo on kuitenkin Oscar Isaacin karismaattisesti esittämä vakuutustarkastaja, joka kutsutaan tutkimaan Lodgen perheessä sattunutta kuolemaa.

Suburbicon jatkaa Clooneyn ohjausten alamäkeä. Rikkonainen elokuva on selkeä osoitus siitä, että ohjaajan visio on pahan kerran hukassa. On vaikea sanoa, mitä Clooney on ajatellut parsiessaan elokuvan kahden perheen tarinat yhteen, mutta katsomoihin asti ajatus ei ainakaan välity.