The Journey valkokangas

Vuonna 2006 Skotlannissa solmittu St. Andrewsin sopimus oli yksi merkittävistä edistysaskelista Pohjois-Irlannin rauhanneuvotteluissa. Tuolloin alueen kaksi suurinta puoluetta, demokraattinen unionistipuolue ja tasavaltalainen Sinn Féin -puolue, pääsivät yhteisymmärrykseen hallituksen muodostumisesta.

Nyt valkokankaille ilmestyvä The Journey kertoo neuvotteluihin osallistuneiden kahden poliittisen johtohahmon epätavallisesta ystävyydestä. Protestanttipappi Ian Paisley (Timothy Spall) ja entinen IRA-jäsen Martin McGuinness (Colm Meaney) kykenevät hädin tuskin puhumaan toisilleen, mutta automatka kohti Edinburghin lentokenttää saa näkemään kanssatoverin uudessa valossa.

Vaikka Nick Hammin ohjaama ja Colin Batemanin käsikirjoittama elokuva pohjautuukin löyhästi todellisuuteen, niin historialliset faktat unohtuvat tien varteen heti alkumetreillä. Vuosia kestäneet rauhanneuvottelut yksinkertaistetaan tilanteeseen, jossa sopimus roikkuu kahden vihaisen miehen kimppakyydin varassa. Automatka itsessään on MI5-agentin (John Hurt) järjestämä operaatio, jolla poliittiset vastinparit yritetään saada puheväleihin. Pian vanhojen setien kiivasta keskustelua seuraavat monitoreistaan niin Ison-Britannian entinen pääministeri Tony Blair (Toby Stephens) kuin Sinn Féin puheenjohtaja Gerry Adamskin (Ian Beattie).

Historiaa uusiksi kirjoittavasta fiktioluonteestaan huolimatta teoksen pohjalla lepää varsin jalo ydinsanoma. Kahdesta poliittisesta mahtihenkilöstä muodostuu jakautuneen Pohjois-Irlannin vertauskuva, jonka yllä lepää synkän lähimenneisyyden jättämä varjo. Tarinansa kautta elokuva painottaa keskustelun tärkeyttä, ymmärrystä ja anteeksiantoa.

Hyvät pyrkimykset eivät kuitenkaan pelasta auttamattoman laiskaa lopputulosta. Historiallinen painotaakka musertaa alleen muodon ja tyylin varassa haparoivan elokuvan. Automatkan aikana esille nostetaan niin Enniskillen pommi-isku kuin Verinen sunnuntaikin – kumpikin tapauksia, jotka jättivät pysyvän jälkensä Pohjois-Irlannin kollektiiviseen muistiin. The Journey ei kuitenkaan uskalla käsitellä aiheita niiden kaipaamalla pieteetillä, vaan tyytyy ohittamaan konfliktit löysäranteisen sentimentaalisuuden turvin. Jäljelle jää teos, joka ei haasta, herätä tai pysäytä.

Ilmaisunsa puolesta kokonaisuus huokuu halpaa keinotekoisuutta. Tunnekirvoittelua ja köykäistä dramatiikkaa luodaan tavalla, joka saa silmät pyörimään päässä. Paraatiesimerkkinä toimii kohtaus, jossa McGuinnes katsoo kyynelsilmin haavoittunutta metsäkaurista, pohtien onko hänellä kanttia päästää viaton luontokappale kärsimyksistään. Lopputulos on äitelä kuin viiden sentin hattara ja Nick Hammin ohjaustyyli muistuttaa amerikkalaisia tusinadraamoja.

The Journey on tunkkainen pehmytreunaisuus, joka surutta kulkee sieltä, mistä tie on silein ja aita matalin. Jäljelle jää läpeensä innoton, kulmiltaan pyöristetty, höttöinen hyvän mielen miesromanssi, jonka ohuet puitteet pysyvät pystyssä lähinnä Timothy Spallin ja Colm Meaneyn henkilökemioiden turvin.