Hidasta toimintaa Italiassa
Suomalainen media on pitänyt huolen siitä, että The American ei saavu huomaamatta valkokankaille. Irina Björklundin ja George Clooneyn yhteistyöstä on kohistu jo puoli vuotta ennen elokuvan valmistumista. Vajaan kymmenen minuutin pituinen rooli tuskin tuo Björklundille nimeä Hollywoodissa, mutta ainakin sillä on myyty suomalaisia iltapäivälehtiä.
Kun töitä ei voi erottaa yksityiselämästä, alkaa se verottaa mielenrauhaa. Vaikka Jack on tottunut elämään eristyksissä maailmalta ja oppinut turruttamaan tunteensa, hän huomaa jonkin muuttuneen. Palkkamurhaajan elämän rutiinit alkavat kyllästyttää ja häivähdys toisenlaisesta elämästä saa Jackin kyseenalaistamaan omat valintansa. Menneisyys kuroo kiinni välimatkaa, eivätkä vanhat teot jätä rauhaan.
The American keskittyy kuvaamaan Jackin askeettista ja yksinäistä elämää. Se on kaukana toiminnantäyteisistä ja vauhdikkaista vakoojaelokuvista ja pyrkiikin hidastempoisuudellaan erottautumaan valtavirran toimintarymistelyistä. Jos elokuvalla olisi tarinallisesti enemmän tarjottavaa kuin palkkamurhaajan yksinäinen elämä ja toivo valoisammasta tulevaisuudesta, voisi sen rauhallinen ilmapiiri toimia juuri oikeanlaisena tehokeinona. Nyt kuitenkin vanhoja ajatuksia kierrättävä tarina vie kaiken terän muuten taidokkaasti tehdyltä elokuvalta.
Anton Corbijnin esikoisohjaus Control oli yksi vuoden 2007 upeimmista elokuvista. Rockvalokuvistaan sekä musiikkivideoista tunnettu Corbijn onnistui yhdistämään hienovaraisen tarinankerronnan ja upean kuvallisen ilmaisun. The Americanin yksinkertaistettu maailma hakee samaan efektiä, mutta ei yllä edeltäjänsä tasolle. Siinä missä Controlin kuvallinen ilmaisu toimi täydellisenä kehyksenä tarinalle, ei The Americanin sisältö kohtaa muotoaan.
Ohjaaja Anton Corbijnin menneisyys valokuvaajana näkyy The Americanin jokaisessa kohtauksessa. Kerronta painottuu kuviin ja dialogi jää taka-alalle. Myös leikittely pikkutarkalla valaisulla sekä kuvatarkkuudella on viety äärimmilleen. Jo Controlissa Corbijninin kanssa työskennellyt kuvaaja Martin Ruhe on tallentanut filmille tarkkaan mietityn maailman, joka paikoitellen auttaa unohtamaan tarinankerronnan ongelmat.
Kunnianhimoinen kuvallinen kerronta koituu The Americanin kohtaloksi. Lopputuloksena on valokuvamainen kuvakollaasi, joka näyttää upealta, mutta ei etene mihinkään. Elokuva soljuu eteenpäin ilman tarkkaa päämäärää ja sen suurempaa intensiteettiä. Corbijnille voi nostaa hattua halusta murtaa vanhoja genrekonventioita, mutta tällä kertaa lopputulos ei onnistu tarkoituksessaan.
Toimituskunnan keskiarvo: 3,3 / 7 henkilöä
Seuraava:
Tappaja sisälläni
Vain femme fatalet puuttuvat tästä viimeisen päälle tyylitellystä, mutta sisäisesti ontoksi jäävästä film noir -uutuudesta.
Edellinen: Eat Pray Love – omaa tietä etsimässä
Kirjailija etsii itseään new age -henkisessä elämäkertaelokuvassa.