Michael Clayton valkokangas

Elokuvan avaaminen tarinan lopun tapahtumilla ei ole enää uusi ja innovatiivinen kikka. Hyvin kirjoitetussa jännärissä tämä kuitenkin toimii, kun katsoja haastetaan tosissaan kokoamaan palasia hahmottaakseen syyt jo näkemilleen seurauksille.

George Clooney on Michael Clayton, joka saa elokuvan alussa pikahälytyksen työkeikalle. Katsojalle selviää puhtaasti dialogin kautta, että Clayton on ison lakifirman "siivooja", joka "hoitaa juttuja". Paluumatkalla rasittuneen oloinen Clayton pysäyttää autonsa ja kävelee kuin mielijohteesta laitumella olevien hevosten luo. Seuraavaksi hänen autonsa räjähtää. Katsojan on nyt selvitettävä itselleen tapahtumien taustat, kun elokuva alkaa keriä tapahtumakulkua auki muutamaa päivää edeltävältä ajalta. Muuta ei elokuvasta ole syytä paljastaakaan katsomisjännitteen säilyttämiseksi.

Michael Clayton lepää kahden peruskiven varassa. Tarina on taiten kirjoitettu ja välttää rautalankamaista selittelyä johdatellessaan tapahtumia eteenpäin. Näyttelijät ovat kautta elokuvan oikeissa rooleissa ja tekevät työnsä keskivertoa paremmin saaden rakennettua hahmoihin dialogin ja tarinan ylittäviä tasoja. Erityisen hyvä on George Clooney, joka tekee Michael Claytonista uskottavan ristiriitaisen ja kiinnostavan hahmon.

Ohjaaja Tony Gilroy on aiemmin käsikirjoittanut useita tunnettuja ja tunnustettujakin elokuvia, kuten Dolores Claibornen (1995) ja Paholaisen asianajajan (1997). Viime vuodet hän on kirjoittanut Jason Bournesta kertovia Medusa-elokuvia. Kokeneelta käsikirjoittajalta näyttelijöihin ja tarinaan panostaminen eivät ole yllättäviä linjauksia. Ammattitaito puhuu puolestaan ja Michael Clayton edustaa hyvää ja huoliteltua aikuisjännäriä, jolla on myös sanottavaa.

Sanottavassa ei tosin ole mitään mullistavaa. Suuryhtiön rahanahneus ihmishenkien kustannuksella on ollut monien jännitysdraamojen voimavara. Moraalinen arvopohdinta ja omien riveistä löytyvä syväkurkku sekä vaiettu totuus tuovat väistämättä mieleen esimerkiksi Michael Mannin hienon The Insiderin (1999).

Visualistina Gilroy vain painii kokonaan eri sarjassa kuin Mann. Tarinassaankaan hän ei kykene läpivalaisemaan yhtä viiltävästi vallankäytön rahalle alisteista todellisuutta, joka oli lopulta Mannin elokuvan puistattavin madonluku. Yhteiskunnan valtarakenteiden tarkemman analysoinnin sijaan Gilroy luottaakin enemmän agenttielokuvista tuttuihin ratkaisumalleihin, mikä tuo elokuvaan muutamia epäuskottavilta vaikuttavia elementtejä. Kenties Jason Bourne -tarinoiden viittaa ei ole ollutkaan niin helppo heittää harteilta.