Michael Clayton kotikatsomo

Suuryrityskorruptiosta kertova Michael Clayton on jälleen eräs George Clooney – Steven Soderbergh -kaksikon tuottamista yhteiskuntavastuuta peilaavista elokuvista Good Night and Good Luckin (2005) ja Syrianan (2005) jälkeen. Valitettavasti tämä käsittämättömästi seitsemän Oscar-ehdokkuutta keränneen ja sivuosasta palkitun Tilda Swintonin siivittämä produktio ei yllä kahden edellä mainitun tasolle.

Michael Clayton on kuvaus suuren lakifirman väsyneen likaisen työn tekijän (Clooney) kujanjuoksusta läheisen kollegan sekoamisen (Tom Wilkinson) ja omien rahahuolien kurimuksessa. Kaiken taustalla on lakifirman lainopillinen työ epäilyttävää ympäristömyrkkyä valmistavan konglomeraatin kanssa. Esikoisohjaaja Tony Gilroy esittelee katsojalle kuin suoraan muotilehden kansikuvasta repäistyn Claytonin mustine tilauspukuineen ja Mersuineen, jonka olemus paineiden kasvaessa kuitenkin sopivasti rähjääntyy.

Elokuvan voima on sen takautumissa, joita Gilroy käsikirjoittajana (mm. komea Jason Bourne -trilogia ja lystikäs Paholaisen asianajaja) yhdistelee tyylikkäästi minimalistiseen sävyyn kameran seuratessa kumararyhtistä Clooneya tämän koettelemuksissa. Tämä ei kuitenkaan riitä pelastamaan elokuvaa sen tavanomaisuudelta. Yleensä vakuuttavan, mutta tässä rankasti ylinäyttelevän Tom Wilkinsonin roolityö alkaa kyllästyttää elokuvan edetessä, kun mies toistaa xx:n kerran samaa änkyttävää maneeriaan dialogissa.

Mielenkiintoisempia lakifirmojen kyseenalaista moraalia ja etiikkaa kuvaavia elokuvia löytyy onneksi runsaasti muualta. Tämän tyyppisistä kiinnostunut voisi näin ollen tehdä huonomminkin kuin ladata dvd-laitteeseensa esimerkiksi tupakkateollisuutta kuvaavan hienon The Insider – sisäpiirissä (1997) tai jopa Sydney Pollackin ohjaaman ja Tom Cruisen tähdittämän Firman (1993). Ohjaajana paremmin tunnettu Pollack tekeekin Michael Claytonin luontevimman näyttelijäsuorituksen lakifirman johtajana, mikä oli yllätys. Tämän viime toukokuussa kuolleen Hollywoodin monitoimimiehen vahvuus oli näkynyt aiemmin yleensä lähinnä ohjaajan pallilla, ei hänen monissa sivuosarooleissaan.

Ihmettelin Michael Claytonin monia Oscar-ehdokkuuksia. Syy moiseen on elokuvan juonessa, jonka moninaiset sivujuonteet eivät oikeastaan johda mihinkään. Clooneyn Michael Clayton painii paitsi seonneen kollegansa aiheuttamien ongelmien, myös juopon veljensä, oman yksinhuoltajuuden ja kuolevan isänsä ristipaineissa. Kaksi viimeistä käsikirjoitusjuonnetta eivät kuitenkaan löydä riittävää lopetusta lopputeksteihin mennessä. Vaikka tarkoituksena lieneekin ollut koristaa Claytonin väsynyttä habitusta, lopputulos jää puolinaiseksi. Vaisua menoa.