Up in the Air valkokangas

Thank You for Smoking (2005), Juno (2007) ja Up in the Air (2009). Jason Reitmanin filmografia on edennyt johdonmukaisessa järjestyksessä kolmanteen elokuvaansa. Sinä aikana hän on muodostanut oman tunnistettavan tyylinsä, jossa teinien tai uraputkessa olevien aikuisten arkipäivä yhdistyy kepeällä tavalla nyky-yhteiskunnan varjopuoliin. Tupakkateollisuuden lobbareista, teiniäideistä ja nyt laman takia työntekijöille potkuja jakelevista konsulteista kertovissa elokuvissa ohjaaja haastaa kiltillä tavalla käsityksiä amerikkalaisen markkinayhteiskunnan arvoista ja kaikkivoipaisuudesta.

Ryan Binghamin (George Clooney) työnä on lentää Yhdysvaltoja ympäri jakamassa potkuja lamasta kärsivien yritysten työntekijöille, joiden pomot ovat liian pelkurimaisia tekemään sitä itse. Ryan nauttii kiertelevästä hotellihuone-elämästä, minkä vuoksi hänen ei tarvitse kantaa taakkaa hankalista ihmissuhteista. Seminaareissa pitämissään esitelmissä hän käyttää elämänkatsomuksensa metaforana reppua, jonne on mahdollista tunkea joko elämälle vain kaikkein välttämättömimmät toiminnot tai vaihtoehtoisesti kaikki taakat autoista, koirista ja sosiaalisista suhteista lähtien. Ei tarvitse arvata, kumpaan ryhmään Ryan kuuluu.

Ryanilla on yksi tavoite: saavuttaa seitsemäntenä American Airlinesin matkustajana 10 miljoonan lentomailin raja. Vip-jäsenyyden myötä hän pääsisi tapaamaan koneen pilottia sekä saisi grafiittivalmisteisen jäsenkortin ja suoralinjan asiakaspalveluun. Puuttuvien lentomailien saavuttamisen esteeksi ilmaantuu yritykseen palkattu nuori Natalie (Anna Kendrick), jonka tietokoneohjatut menetelmät uhkaavat romuttaa Ryanin elämäntyylin. Koska Ryanin mielestä tietokoneen näytön välityksellä ei voi antaa ihmisille potkuja, hänen on vietävä Natalie Amerikan kierrokselle perehtymään työnsä todelliseen luonteeseen. Silti sitäkin enemmän miehen elämää ravistelee samanlaista kiertolaiselämää viettävän Alexin (Vera Farmiga) tapaaminen työmatkalla. Yhdessä vietetyt satunnaiset yöt johtavat romanssiin ja elämäntapojen uudelleenarviointiin.

Up in the Air liittää kunnianhimoisen ja tehokkaan kapitalistisen markkinakoneiston osaset osaksi inhimillistä elämää, jota pyörittävät eteenpäin sosiaaliset suhteet kaikkine rakkauksineen ja ystävyyssuhteineen. Työläisten takaiskuista hyötyvien henkilöidenkin elämän perustan muodostavat muut ihmiset ja tarve tulla rakastetuksi. Tämän sinänsä miellyttävän sanoman esiin tuodessaan käsikirjoittaja-ohjaaja Reitman jättää valitettavasti käyttämättä satiirin mahdollisuudet, jotka tekivät ihmisten sisäisistä ja ulkoisista ristiriidoista entistä kutkuttavampia hänen uransa tähän saakka vahvimmassa elokuvassaan, Thank You for Smoking.

Elokuvan henkilöistä on helppo pitää, vaikka näiden työnkuvat eivät ole kaikkein miellyttävimpiä. Reitmanilla on taitoa luoda tarinan aikana eri suuntiin kehittyviä henkilöitä, jotka pienistä puutteistaan huolimatta tuntuvat eläviltä ihmisiltä. Uraputkessa olevien rakastavaisten ja nuoren naiivin naisen elämäntilanteita kuvatessaan elokuva osoittautuu silti paikoitellen turhan lempeäksi, mikä johtuu osittain liukumisesta romanttisen draamakomedian suuntaan.

Up in the Airin rakenne noudattaa pääpiirteittäin melko tuttua kaavaa About Schmidtin (2002) kaltaisista elokuvista, joissa tavalla tai toisella epämiellyttävän tuntuinen päähenkilö löytää matkan aikana itsestään uusia piirteitä. Joistakin poikkeavista ratkaisuista huolimatta sanomana säilyy se, että vaikeuksista huolimatta jokainen ihminen tarvitsee vierelleen toisen ihmisen.

Kaikessa pehmeydessään Up in the Air tarjoaa sujuvaa ja helpolta tuntuvaa elokuvakerrontaa, jonka ajankohtainen aihe ei ainakaan vähennä lopputuloksen kiinnostavuutta.