Fantastic Mr. Fox kotikatsomo

Omaleimaisen tyylin omaava amerikkalaisohjaaja Wes Anderson on yksi nykypäivän kiinnostavimmista elokuvantekijöistä, joskaan hänen huumorinsa ei ehkä puhuttele aivan kaikkia katsojia. Lakonista dialogia ja tragikoomisia henkilöhahmoja sisältävät kasvutarinat rakentuvat ennen kaikkea pikkutarkoille yksityiskohdille sekä intertekstuaalisille viittauksille. Leffat kruunaa ääniraidalla kuultavien 1960- ja 70-lukujen popkappaleiden ironinen käyttö.

Siinä missä Royal Tenenbaums (2001) ammensi klassisista perhedraamoista, Steve Zissoun vedenalainen maailma (2004) irvaili Cousteau-elokuville ja Darjeeling Limitedin (2007) miljöö oli lainaa Merchant Ivory -yhtiön tuotannoista, perustuu Fantastic Mr. Fox -animaatio Roald Dahlin samannimiseen lastenkirjaan (suom. Kekseliäs kettu, 1970). Andersonin siirtymisen stop motion -nukkeihin voi nähdä loogisena jatkona hänen aiempien elokuviensa sarjakuvamaisuudelle.

Tarinassa päähenkilö Mr. Fox on kyllästynyt työhönsä lehden kolumnistina ja haluaa jälleen elää jännittävää ketunelämää kanavarkaissa. Nerokas ryöstösuunnitelma saattaa kuitenkin koko ympäristön vaaraan, kun tilanomistajat alkavat vainota koloissaan asuvia eläimiä. Mr. Foxille äänensä lainaavan George Clooneyn lisäksi eläinten erinomaisina ääninä kuullaan muun muassa Felicity Foxia esittävää Meryl Streepia sekä Andersonin vakionäyttelijöitä Jason Schwarzmania ja Bill Murrayta.

Ensivaikutelmaltaan Fantastic Mr. Fox on satuluonteensa vuoksi aavistuksen verran silotellumpi ja seesteisempi kuin ohjaajan aiemmat teokset: esimerkiksi viittauksia mielenterveysongelmiin ja päihteiden väärinkäyttöön ei tällä kertaa löydy. Tämä ei kuitenkaan tarkoita etteikö se olisi elokuvana yhtä hauska kuin edeltäjänsä. Kyse on lopulta enemmän varttuneemman väen viihteestä, vaikka ehkä lapsetkin jaksavat näistä puhuvista eläimistä innostua. Mistään koko perheen hitistä tuskin voi puhua.

Elokuvan lähtökohtana toimii Dahlin yksinkertainen tarina, johon on lisätty runsaasti aikuisten maailmaan liittyviä painotuksia. Näitä alkuperäistä satua tuntevia katsojia kummastuttavia elementtejä ovat esimerkiksi Mr. Foxin vaikea suhde vaimoonsa ja ennen kaikkea isänsä hyväksyntää hakevaan Ash-poikaansa. Eläinhahmot ovat pohjamateriaalia, jonka Anderson on valjastanut absurdin ihmissuhdekomediansa käyttöön. Kuten ennenkin, ohjaaja pohtii itsensä löytämisen ja erilaisuuden hyväksymisen vaikeita kysymyksiä.

Animaatiotekniikaltaan miellyttävän vanhakantaisessa teoksessa Andersonin suosimat välitekstien kaltaiset tyylielementit tuntuvat nyt aiempaa vähemmän itsetarkoituksellisilta. Fantastic Mr. Fox on ohjaajaa omimillaan, älykästä ja ennen kaikkea pastissitaiteen sijaan kokonaisvaltaisesti tekijän itsensä näköistä elokuvaa. Vaikka ohjaajan fanit pitänevät enemmän edeltäjien anarkistisemmasta sävystä, saattaa tämä eläinseikkailu olla hänen toistaiseksi paras tuotoksensa.