Tropa de Elite kotikatsomo

Rio de Janeiron pahamaineisista faveloista on tehty useita rikoselokuvia. 2000-luvun alussa maineeseen nousi Fernando Meirellesin rikoselokuva City of God (2002), jossa kuvattiin paikallisen nuorison hukkaan heitettyä elämää. José Padilhanin ohjaama huumesotaelokuva Eliittijoukot (2007) käsittelee slummeissa käytyä huumesotaa poliisien näkökulmasta.

Eliittijoukot perustuu Rio de Janeiron poliisien kokemuksiin omasta työstään. Tapahtumat linkittyvät löyhästi Johannes Paavali II:n Rio de Janeiron vierailua edeltävään aikaan vuoteen 1997. Tuolloin elokuvan mukaan kaupungin julkikuvaa pyrittiin kohottamaan suorittamalla väkivaltaisia siivousoperaatioita erikoisryhmä BOPE:n voimin kaupungin pahamaineisimmissa kolkissa.

Vaikka elokuvalla on kaikupohja tositapahtumiin, sen perspektiivi on kuitenkin niin läpeensä kyyninen ja raadollinen, ettei sitä tohdi kuvailla dokumentaariseksi. Ei edes vaikka elokuvaa on kuvattu autenttisilla tapahtumapaikoilla ja elokuva on visuaalisesti dokumentaarimaisessa hengessä rujo. Elokuvan juoni on sekin lähempänä toimintaelokuvien mustavalkoista maailmaa.

Lajityypillinen suoraviivainen kerronta kyllä toimii alkukangertelun jälkeen. Eliittijoukot ei yritä syleillä maailmaa yleismaailmallisilla arvoilla, eikä se kerro miten ongelmia ratkaistaan. Elokuva on kylmä suihku, hätähuuto maailmasta, jossa elämä on halpaa ja jossa ongelmien mielekkäin ratkaisu haetaan vetämällä liipaisimesta. Jos tästä kannattaa ottaa jotakin vakavasti, niin elokuvan kuvaamat väkivaltaisuudet.

Festivaalikierroksellaan teos nappasi Kultaisen karhun Berliinissä, mikä synnytti protestiaallon, koska useat kokivat elokuvan ihannoivan fasismia ja poliisien väkivaltaa. Syynä tähän on elokuvan tarinaa eteenpäin vievä päähenkilö ja kertojanääni, erikoisjoukkoja komentava Roberto Nascimento (Wagner Moura). Nascimento suhtautuu auttamattoman kyynisesti vasemmistointellektuelleihin, tavalliseen poliisiin, poliittisiin päättäjiin ja maansa nuoriin. Useilla katsojista meni sekaisin päähenkilön arvomaailma ja tekijöiden intentiot.

Eliittijoukkojen päähenkilön maailmankuva on auttamatta militaristinen, mutta elokuva ei ole allekirjoitus väkivallan puolesta. Se näyttää kuinka väkivallan tielle päädytään. Nascimenton vastapainona ovat akateemiset valta-ajattelijat kuten Gilles Deleuze ja Michel Foucault, joiden aatteita popularisoidaan oppikirjamaisessa hengessä.

Teoreettisten viitekehysten kautta elokuva hahmottaa ajatusta, että Rio de Janeiron yhteiskunta ruokkii itse itseään. Jos ongelmia ei aiheuta huumekauppiaat, niin sitten asialla ovat korruptoitunut poliisi tai kevytkenkäisesti elävä keskiluokan nuoriso.

Kun väkivaltaisuudet puhkeavat erikoisjoukkojen voimankäytön hintana ovat uudet levottomuudet. Erikoisjoukkoja motivoi taas vimmattu halu maksaa takaisin ja hulluutta lähentelevä kuuliaisuus komentoketjulle. Elokuvan hienosyisesti kuvaamat koulutusjaksot kertovat omaa tarinaansa siitä, ettei erikoisjoukkojen toiminta ole täysjärkisten toimintaa. Riittejä muistuttavilla leireillä revitään viimeisetkin ihmisyyden rippeet pois tulevien erikoispoliisien niskavilloista.

Elokuvan kylmäkiskoisuus järkyttää. Harvinaista kyllä, toimintaelokuvamaisesti etenevä elokuva onnistuu välttämään katharttisen nautinnon raakuuksistaan ja jättää hämmennyksen valtaan. Tässäkö kaikki?

Eliittijoukoille jo valmistunut jatko-osa antaa ymmärtää, ettei tietenkään ole. Korruptio ja väärinkäytökset jatkuvat Rio de Janeirossa kaikilla portailla. Ensimmäistä elokuvaa katsoessaan vaikeaksi käy päättää, minkä osapuolen taakse asettuisi, ja tarvitseeko osapuolta edes valita osapuolten väliltä.