Sota terrorismia vastaan 1865
Kaikki tietävät, kuinka John Wilkes Booth ampui Yhdysvaltain presidentin Abraham Lincolnin vuonna 1865 Lincolnin ollessa katsomassa teatteriesitystä. Yhden miehen ampuma yksi luoti ei kuitenkaan ollut kuin jäävuoren huippu, sillä samaan aikaan tehtiin salamurhayritykset myös varapresidenttiä ja valtiosihteeriä kohtaan. Booth tappoi Lincolnin, se on selvä, mutta siihen ne selvyydet sitten loppuivatkin.
Pian murhan jälkeen aikalaisille ilmoitettiin, että salamurhien taustalla oli muutaman ihmisen porukka, joka oli etelävaltioiden häämöttävästä sisällissotatappiosta suivaantuneena päättänyt riistää pohjoisvaltioiden johtajilta hengen. Booth tapettiin myöhemmin pidätettäessä ja muut syyllisinä pidetyt vangittiin. Sen sijaan, että heidät olisi siviileinä tuomittu tavallisessa oikeusistuimessa, heidät päätettiin tuomita sotilasoikeudessa. Erityisesti silloinen sotaministeri Edwin Stanton ajoi kovaa linjaa, jossa tärkeintä oli julkistaa syylliset ja tuomita heidät mahdollisimman rivakasti kuolemaan sen sijaan, että tapausta olisi käsitelty normaalien oikeusvaltion periaatteiden mukaisesti.
Tapauksessa on omat tietyt yhtymäkohtansa nykypäivään, jossa Yhdysvallat on käyttänyt maahan kohdistunutta terrorin uhkaa tekosyynä syytettyjen kansalaisoikeuksien kaventamiseen ja jossa monien ihmisten perusoikeuksia on loukattu melkoisen mielivaltaisesti kansallisen turvallisuuden nimissä. Ei ihme, että aihepiiri on kiinnostanut Robert Redfordia, joka on pitkään tunnettu myös kansalaisvaikuttajana ja poliittisesti aktiivisena ihmisenä. Salaliittolainen – Abraham Lincolnin murha on Redfordin kahdeksas täyspitkä ohjaus, johon Redford on paneutunut hartaasti ja huolella.
Tällä kertaa Redford ei itse näyttele vaan pysyy tiukasti kameran toisella puolella. Ohjaajanahan mies on pätevyytensä osoittanut jo yli 30 vuotta sitten voittaessaan parhaan ohjaajan Oscarin teoksesta Tavallisia ihmisiä (1980), ja myös Salaliittolainen on varmalla kädellä kuvattua laatudraamaa. Abraham Lincolnin murha ja sitä seurannut oikeudenkäynti tuomioineen keräsi valtavan aikalais- ja mediahuomion, ja tapaus onkin dokumentoitu erittäin tarkasti. Redford pitäytyy hyvin tiukasti autenttisissa puitteissa ja tapahtumien todellisessa kulussa, mutta käsikirjoitus antaa hänelle mahdollisuuden painottaa haluamiaan näkökulmia.
Salaliittolainen on ennen kaikkea oikeussalidraama, jossa itsekin sisällissodassa pohjoisen puolella upseerina taistellut nuori idealistinen juristi Frederick Aiken (James McAvoy) heittää kaiken peliin sekä sotaministeriä (Kevin Kline) että tämän valitsemaa syyttäjää (Danny Huston) vastaan.
Salaliitosta tuomitun miesporukan mukana syytteeseen asetettiin myös erään syytetyn äiti, Mary Surratt (Robin Wright), jonka oikeudenkäynnistä muodostuu teoksen draamallinen ja moraalinen keskiö. Aiken yrittää taata rouva Surrattille oikeudenmukaisen ja asianmukaisen käsittelyn sen sijaan, että sotilasoikeus tuomitsisi tämän muitta mutkitta kuolemaan ilman asianmukaisia todisteita. Mitä pidemmälle oikeudenkäynti jatkuu, sitä enemmän yleinen mielipide kääntyy Aikenia vastaan. Kansa haluaa nähdä verta ja saada ennen kaikkea koston oikeuden sijasta. Myös Aikenin omat seurapiirit kääntävät tälle selkänsä.
Salaliittolainen tarjoaa vahvaa, jäntevää oikeussalidraamaa ja heittää ilmaan useita perustavaa laatua olevia kysymyksiä siitä, mitä on oikeus ja kenellä on oikeus käyttää jopa kuolettavaa valtaa toisen ihmisen yli vain siksi, että langettava tuomio hyödyttäisi sen antajaa poliittisesti. Paikoitellen paatos kasvaa melko vahvaksi, mutta viime kädessä teos antaa katsojan tehdä omat johtopäätöksensä historiallisista tapahtumista ja sen lopputuloksen oikeutuksesta.
Elokuvan draamallista antia lisäävät väkevät näyttelijäsuoritukset. Varsinkin James McAvoy ja Robin Wright onnistuvat puhaltamaan henkeä ja kipinää rooleihinsa. Vertailut nykypäivän Yhdysvaltojen tilanteeseen ja maan heikentyneisiin kansalaisoikeuksiin ovat ilmeisiä, mutta Redford ei sorru vetämään suoria yhtymäkohtia nykypäivään vaan pikemminkin pohjustaa omalta osaltaan nykypäivän skenaarioita antamalla niille vahvan historiallisen kivijalan. Elämää suurempaan vaikuttavuuteen ei Redford yllä, mutta lopputulos on joka tapauksessa kiinnostava ja omillaan toimeen tuleva laatudraama.
Dvd-julkaisun mukana tulee pitkä dokumentti tapauksesta autenttisine valokuvineen ja raportteineen. Valitettavasti dokumentti on tekstittämätön, ja toivoa sopisi, että vastaaviin laadukkaisiin dokkareihin saataisiin jatkossa suomitekstit. Liian usein dvd-bonukset on vain huitaistu mukaan vasemmalla kädellä. Onneksi on aina englanninkielinen wikipedia, joka tarjoaa erittäin kattavan artikkelin todellisesta Mary Surrattista. Artikkeli täydentää mainiosti elokuvakokemusta, mutta se kannattaa lukea vasta elokuvan katsomisen jälkeen.
Seuraava:
The Tree of Life
Mielettömän kaunis visuaalinen lumo ei kouraise enää ensikatselun lailla Malickin ihmeellisessä elokuvassa.
Edellinen: Animal Kingdom
Hieno australialainen rikosdraama juontaa symboliikkansa luonnosta ja eläinten laumakäyttäytymisestä.