Bagger Vance - viheriön legenda valkokangas

Golf on hieno herrasmiesten peli siinä missä tenniskin. Itse pelaan kumpaakin peliä yhtä huonosti. Palloon toki osun, mutta minne se pallo lentää, onkin jo toinen juttu. Vähän samalla lailla käy näyttelijäveteraani Robert Redfordille hänen uusimmassa ohjaustyössään Bagger Vance - viheriön legenda. Ohjaaja huitoo verkkaisesti ja osuttuaan vihdoin asiaan, seurauksena on vain päämäärätön ilmalento jonnekin, kauas.

Yhdysvaltojen syvään etelään ja 1930-luvun alun lama-aikaan sijoittuva elokuva on mielenkiintoinen ajankuva. Kun ihmisillä menee huonosti, niin itsetunto ja jopa ihmisarvo rapistuvat. Toivon kipinä paremmasta elämästä ja ihmisestä syttyy vain sankareiden urotekojen myötä. Ja modernissa yhteiskunnassa sankaruus mitataan, missäpäs muualla kuin, urheilussa.

Tarinan sankari on viheriön legenda, mailapoika Bagger Vance (Will Smith), joka ilmestyy pimeydestä johtaakseen omintakeisella filosofiallaan paikallisen ex-golfsuuruuden Rannulph Junuhin (Matt Damon) rahakkaan turnauksen voittoon. Ensimmäisessä maailmansodassa kovia kokenut golfari on painunut maan maalle ja hylännyt jopa rakkautensa paikallisen golfparatiisin rakentaneen miljonäärin tyttäreen. Elämän masentaneen miehen on löydettävä uudelleen taianomainen otteensa golfmailaan, jotta paikallinen omanarvontunto voisi röyhistää rintaansa tuona vaikeana aikana.

Elokuvan perustematiikka on kohdallaan ja Redfordin kerrontatyyli on verkkaisen kaunista - mutta ah, niin viipyilevää. Tarina rakentuu golfottelun varaan ja pelin sielukkuudesta huokaillaan lähes elämän tarkoituksen määritettä. Tällaista on tavallisen tuulipukukansan vaikea ymmärtää, sillä onhan golf hienojen ja sivistyneiden ihmisten peli.

Kaikessa urheilussa onnistumisen ja menestyksen avain on keskittymisessä ja oman touchin löytämisessä. Ei golf tee siinä mitään poikkeusta, joten pelin lähes mytologisen luonteen korostaminen oli varsin paksua puuroa. Elämän filosofioiden ja sielunelämysten nivominen reippaaseen urheiluhenkeen ei jaksa kantaa parituntista jahkailua. Kuvitellaanpa vaikka parituntista elämän tarkoitusta määrittävää elokuvaa tennisottelusta - ei voisi juuri vähempää kiinnostaa.

Tylsyys on Bagger Vancen kauniiden kuvien riesana. Onhan toki Redfordin otteessa tiettyä koskettavuutta, ja myös hyvien näyttelijöiden myötävaikutuksella elokuva pelastuukin hukkumasta suurimpien turhuuksien joukkoon.