All Is Lost kotikatsomo

Veteraaninäyttelijä Robert Redford on pienimuotoisessa elokuvassa All Is Lost (2013) sananmukaisesti yksin, täysin ilman muiden näyttelijöiden tukea. Hän esittää Intian valtamerellä seilaavaa purjehtijaa, joka kelluvaan rahtikonttiin törmättyään jää aavan armoille. Apua ei ole eikä näytä tulevankaan, mutta kohtaloa katsotaan siitä huolimatta silmiin ja sinnikkyyden suureet tarkistetaan hemingwayläisittäin, tosin lähes sanaakaan sanomatta.

Ang Leen edellisvuotinen Piin elämä (2012) sopii vertailukohdaksi, vaikka ilmaisultaan elokuvat ovatkin kaukana toisistaan. Niin Leen pittoreskien merimaisemien kuin All Is Lostin vaatimattomien tuokiokuvienkaan taustalta ei kuulu kutsu luonnon kauneuden hämmästelemiseen, vaan sen petollisuuden tunnustamiseen. Perustellusta huolestuneisuudestaan huolimatta molemmat jäävät etäälle Werner Herzogin esimerkillisestä Grizzly Man (2005) -dokumentista, joka vakuuttavasti luotasi kulttuurin ja luonnon välistä kuilua. Lähes mykkäelokuvaksi äityvän merijännärin ansiot nousevatkin muualta, uskottavasta realismista. Joutavaa dialogia ei kuulla, kun mukana ei ole puhujiakaan.

Asetelmallisesti näin kunnianhimoiseksi elokuvaksi All Is Lost on vain aivan liian kesy. Redford kohtaa meren mahdin odotetulla neuvokkuudellaan, mutta epätoivon tulkiksi hänestä ei ole. Ohjaaja J.C. Chandorin löyhässä käsittelyssä jo valmiiksi maltillinen näyttelijä ei onnistu välittämään sitä ihmisyyden tunteellista kirjoa, joka avuttomasta yksilöstä säälimättömän luonnon kohdatessa paljastuisi.

Tapahtumien niukat puitteet vaatisivat tuekseen myös poikkeuksellista kuvakerronnallista otetta, varsinkaan kun vuorosanat eivät ole kohtauksia kuljettamassa. Elokuvan suurin ongelma ilmeneekin ohjaajan kyvyttömyydessä kuvata päähenkilön tunteita ilman sanoja. Lopun odotus kuoleman edessä ei välity silmistä tai eleistä, jos kohta meren symboliikastakaan. Toiminnalliset selviytymisjaksot hukuttavat ajatukselliset sisällöt alleen.

Meren tyyneys ja raivo kylläkin saavat kuvituksensa pakottamatta ja alleviivaamatta. Tähyillessään seesteisen ulapan ylitse tai horjuessaan kuohuviin tyrskyihin, ei päähenkilö ole osallinen ympäristönsä kanssa, vaan ulkopuolinen ja sen suhteen täysin yhteismitaton. Tällaista luontokuvausta näkisi amerikkalaisissa elokuvissa mielellään enemmänkin.