Lions for Lambs valkokangas

Vaikka poliittisesti värittynyt elokuva on viime vuosina murtautunut Hollywoodissakin aika ajoin esiin, liikehdintä on lopulta jäänyt varsin vähäiseksi. Ajankohtaiseen päivänpolitiikkaan porautuvien elokuvien esiinmarssi olisi ollut suotavaa, mutta hömppäkomedioiden ilkamointi ja fantasiamaailmoissa kalistelu toteuttavat elokuvaviihteelle sysättyä eskapismin tehtävää paljon rahakkaammin kuin katsojien kiusaaminen ajatteluun pakottavilla aihioilla.

Yhdysvaltojen nykyisen politiikan ja valtakoneiston toimia on valtaelokuvassa käsitelty säälittävän vähän, joten edes jonkinmoiset yritykset rakentaa ajattelua ja keskustelua herätteleviä teoksia ovat enemmän kuin tervetulleita.

Pitkän uran tehneen Robert Redfordin tarttuminen poliittisesti ajan hermolla olevan tarinan ohjaimiin ei ole sikäli yllättävää, että ympäristöaktiivinakin tunnettu näyttelijä on itse aikoinaan tehnyt useampia päärooleja poliittisesti terävissä elokuvissa. Redfordin käsissä Matthew Michael Carnahanin kirjoittama Lions for Lambs luottaa enemmän dialogiin kuin toimintaan, toisin kuin Carnahanin toisessa tuoreessa tarinassa The Kingdom, jonka ohjauksesta on vastannut Lions for Lambsissa sivuroolin tekevä Peter Berg.

Lions for Lambsin voimavara on ennen kaikkea hyvä käsikirjoitus ja elokuvan rakentuminen kolmen toisiinsa limittyvän tarinalinjan varaan. Robert Redfordin esittämä professori yrittää motivoida osallistumisintonsa menettänyttä opiskelijaansa, samaan aikaan Tom Cruisen osuvasti tulkitsema senaattori yrittää vakuuttaa Meryl Streepin epäilevälle toimittajalle uutta Afganistan-strategiaansa ja kolmannessa tarinalinjassa ollaan Afganistanissa seuraamassa kahden amerikkalaissotilaan kohtaloa.

Rakenne ei ole missään määrin sekava. Päinvastoin se pitää onnistuneesti katsomisjännitteen yllä läpi elokuvan huolimatta vahvasta dialogivetoisuudesta. Kiitettävästi elokuva väistää valmiiden vastausten antamisen ja keskittää huomionsa enemmän keskustelun avaamiseen ja katsojan omaehtoisen ajattelun herättelyyn.

Olennaisin sanoma ei elokuvassa pureudu niinkään Yhdysvaltojen nykyhallinnon sotatoimien arvosteluun tai vallankäytön tapojen analysointiin vaan kenties siihen pelottavimpaan nykypäivän ongelmaan eli muutosvoimien puutteeseen. Länsimaiset ihmiset ovat kyllästettyjä hyvinvoinnilla ja itsestäänselvyytenä pidettävä helppo elämä on valintana niin ilmeinen, että muutoksiin ei ole konkreettista halua, vaikka ajatuksen ja ideologian tasolla oltaisiinkin toisinajattelijoita.

Elokuva kuitenkin alleviivaa opetusta välttää liian sinisilmäistä muutoksen tavoittelua. Ajattelu on toimintaa tärkeämpää, vaikka samalla elokuva peräänkuuluttaa juuri konkreettisen toiminnan ja vaikuttamisen tärkeyttä. Tämä ristiriita ei palvele kokonaisuutta ja viime kädessä etäännyttävintä elokuvassa on pyyteettömien amerikkalaissotilaiden nostaminen marttyyriasemaan. Tähtilipun katveesta tälläkin ratkaisulla on perustelunsa, sillä kaikkien näkökulmien on oltava esillä, muutoin elokuva olisi ollut liikaa vasemmalla. Näin ohjaaja on itse todennut.