Yön ritari kotikatsomo

Isoksi ja kalliiksi Hollywood-tuotannoksi Yön ritarissa on poikkeuksellista, että se vaikuttaa täysin tinkimättömältä elokuvalta. Toimintakohtaukset toimivat dynaamisesti luoden rytmillisen komposition, joka pitää katsojan lakkaamatta varpaillaan. Aina silloin tällöin ohjaaja Christopher Nolan onnistuu hätkähdyttämään hetkillä, jotka ovat puhdasta elokuvallista luomisvoimaa ja loistaneet poissaolollaan perinteisistä ison rahan elokuvista. Pelkästään kohtaus, jossa pakeneva Jokeri työntää päänsä ulos auton ikkunasta ja antaa tuulen vilvoittaa kasvojaan neonvalojen loisteessa, eheyttää uskoa liikkuvaan kuvaan.

Itse asiassa Yön ritari on samankaltainen käännekohta Batman-elokuville kuin mitä Frank Millerin Yön ritarin paluu oli aikanaan sarjakuvalle. Se irrottaa Batmanin sarjakuva- ja supersankarikliseiden kontekstista ja asettaa sen osaksi tätä päivää, todellisuutta ja kulttuuria, jossa elämme. Tim Burtonin gotiikka ja Joel Schumacherin karnevalismi ovat antaneet tilaa analyyttiselle realismille maailman henkisestä tilasta syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen.

Yön ritari toimii suurimman osan ajan niin mainiosti, että unohtaa katsovansa supersankari- tai sarjakuvaelokuvaa. Oman osansa tästä saa loistava roolitus. Psykopaatin maneerit omaksunut ja postuumisti Golden Globe -palkittu Heath Ledger on Jokerina loistava, mutta lähes yhtä hyvä on kirveellä veistetty Christian Bale, joka näyttää saavan tällä hetkellä makeimmat roolit Batmanista Batemaniin. Samaan aikaan Nolan alkaa lunastaa ohjaajana viimein lupauksia, joita hän Mementolla jo lähes vuosikymmen sitten itselleen asetti.

Vaikka terrorismin ja sen vastaisen sodan lähtökohdat lienevät jo kuvaston ja retoriikan perusteella kaikille tuttuja, välttää Nolan turhan alleviivaavuuden kautta linjan. Yön ritarin Gotham City on lainannut lasipalatsien ääriviivaaman modernin maisemansa New Yorkin sijaan Chicagosta. Ulkoisesti kaupunki on kliinistä kimallusta, mutta pienillä kujilla pilvenpiirtäjien takana kaupunki on läpensä korruptoitunut. Kaupungin asukkaat näyttävät kantavan samanlaisia naamioita. Poliisit ovat lahjottuja, rikolliset ryöstävät toisiltaan. Kirkasotsaiset ideologiat ovat karisseet. Batman liittoutuu yhteen kovassa poliittisessa nousussa olevan yleisen syyttäjän Harvey Dentin ja kokeneen suoraselkäisen poliisin Jim Gordonin kanssa saadakseen mafian viimein pois kaduilta.

'Kaikki menee hyvin siihen asti, kunnes kuvioihin astuu kaaoksen agentti, Jokeri, joka horjuttaa vallitsevaa järjestystä tuomalla kuvioihin anarkiaa. Jokeri on terroristi, jolla ei ole mitään sääntöjä. Hän haluaa Batmanin hengiltä eikä välitä sivullisista uhreista. "Jotkut eivät etsi mitään loogista, kuten rahaa. Heitä ei voi lahjoa, kiusata, heidän kanssaan ei voi puhua järkeä tai neuvotella. Jotkut haluavat vain nähdä maailman palavan", luonnehtii Bruce Waynen hovimestari Alfred Pennyworth osuvasti Jokeria.

Alkaa kujanjuoksu, joka imee energiansa kaksoistornien sortumisen jälkeisestä maailmasta; kuka tahansa voi olla terroristi, kriisit ratkotaan voimankäytöllä, rajat oikean ja väärän välillä hämärtyvät. Juuri tämän ilmapiirin ilmaisu on Nolanin elokuvan vahvuus. Batman ja Jokeri ovat tavallisia kuolevaisia, kumpikin omalla tavallaan ympäröivän maailmansa tuotteita. Toinen uskoo oman käden oikeuteen ja toinen toimii ilman suunnitelmia tavoitteena luoda epäjärjestystä maailmaan.

Yön ritarintapa tarttua moraalisiin kysymyksiin on yksi sen vahvuuksista. Kaiken loistavasti kuvatun toiminnan, räjäytysten ja naamioleikkien taustalla sykkii vahva halu ottaa kantaa maailman tilaan ja ihmisten toimintaan. Jokerissa ruumiillistuu täydellinen moraalittomuus. Batman taas edustaa vanhanaikaista moraalia, joka pakotetaan toimimaan yhteiskuntajärjestyksen ulkopuolelle. Mikä rooli 2000-luvun kansalaisella on moraalisena subjektina? Se jäänee meidän ratkaistavaksemme.