Valasratsastaja valkokangas

Maorimyytin mukaan ensimmäinen maorien esi-isä Paikea tuli Uuteen-Seelantiin valaan selässä ratsastaen. Valasratsastaja-elokuvan maoripäällikkö Koro odottaa kansalleen uutta vahvaa "profeettaa", joka tukisi yhteisön perinteiden säilymistä tulevaisuudessakin. Hänen vanhimman poikansa vaimo ja tämän ensimmäinen poika kuolevat kuitenkin synnytyksessä. Vain kaksosista toinen, tyttövauva, jää eloon. Tytön isä nimeää vauvan Paikeaksi mytologisen esi-isän mukaan, vaikka surullisena murahteleva isoisä pitääkin tyttöä lähinnä huonon onnen tuojana.

Niki Karon Valasratsastaja perustuu Witi Ihimaeran samannimiseen kirjaan, joka on viime vuosikymmenen aikana saavuttanut vakioaseman Uuden-Seelannin koulujen lukulistoilla. Tarina on tietyllä tavalla hyvin klassinen. Jo aivan alusta asti on helppo arvata, kuinka siinä käy. Tämä ei kuitenkaan ole paha asia, vaan liittyy kertomuksen lähes arkkityypilliseen luonteeseen. Sen teema on yksilön kasvu oman yhteisönsä tunnustetuksi voimahahmoksi ja perinteiden elvyttäjäksi. Tällä kertaa päähenkilö vain on tyttö.

Valasratsastaja on hyvin virkistävä elokuvakokemus, koska se on niin kaunis ja positiivinen olematta turhan sentimentaalinen. On myös mainio poikkeus nähdä kasvukertomus, joka keskittyy yhteiskunnalliseen tai maailmankatsomukselliseen heräämiseen ennemminkin kuin seksuaalisuuteen. Useinhan juuri tytöt kuvataan lähinnä seksuaalisuuden kautta myös naisten itsensä kirjoittamissa kasvukertomuksissa. Juuri se, että päähenkilö "Pai" on vasta esipuberteetti-ikäinen, mahdollistaa seksuaalisuuden ohittamisen. Pääosaa esittävä Keisha Castle-Hughes on saanut paljon aiheellista kiitosta roolityöstään. Hänen hahmonsa sopii täydellisesti Pain rooliin, vaikkei hänellä olekaan muodollista näyttelijän koulutusta. Keisha Castle-Hughesin löysi sama kykyjenetsijä, joka löysi myös ylistetyn Anna Paquinin Jane Campionin Piano-elokuvaan.

Pain tarina on samalla hänen pappansa tarina. Isoisä Koro (Rawiri Paratene) kouluttaa nuoria poikia sotureiksi omassa maoriperinnekoulussaan. Pain ei anneta osallistua opetukseen, mutta tytön tiedonjano on niin kova, että hän vakoilee isoisän oppitunteja ja opettelee salaa perinteisiä taitoja kuten taiaha-taistelua. Koron raskasmielisyys ja uppiniskaisuus toimii Pain päättäväisyyden vastakohtana. Tarina on myös Koron kasvutarina, sillä hänkin kypsyy näkemään Pain eri lailla kuin ennen. Siihen tosin tarvitaan aika suuria näyttöjä, joita ei kuulu tässä yhteydessä paljastaa. Tärkeissä pääosissa toimivien näyttelijöiden dynamiikka toimii hyvin ja on ilahduttavaa nähdä se vakaumus, jolla Pai kuuntelee kutsumustaan.

Vaikka elokuvan alkupuolella on hiukan hitaitakin jaksoja, loppupuoli on vauhdikkaampi ja mielenkiintoisempi. Valaiden kuvaus, musiikki ja ihastuttavassa valossa näyttäytyvät maisemat tekevät elokuvasta hienon kokemuksen. Juuri valaiden suuruuden takiakin tämä elokuva kannattaa katsoa mieluummin teatterissa kuin videolta. Pain suhde valaisiin ja mereen tuokin elokuvaan ilmeisen toimivan mytologisen dimension. Tämä on juuri niitä satuja, jotka toimivat varmasti monen aikuisenkin katsojan silmissä.

Karo halusi Valasratsastajalla tuoda esiin maorikulttuurista vähemmän esillä olleita puolia kuten lempeyttä ja elämänmyönteisyyttä. Monelle katsojallehan sana "maorielokuva" tuo välittömästi mieleen taannoisen Lee Tamahorin elokuvan Kerran sotureita, joka kuvasi modernien maorien sosiaalisia ongelmia, perheväkivaltaa ja päihderiippuvuutta. Kun Tamahorin elokuva oli aikanaan siihen asti katsotuin uusseelantilainen elokuva kautta aikojen, Valasratsastaja on jo lyönyt tämän ennätyksen ja voittanut useita palkintoja. Valasratsastaja sopiikin hyvin laajalle yleisölle. Sitä voi suositella lämpimästi koko perheelle, mutta siinä on tarpeeksi kauneutta ja draamallista syvyyttä, että se sopii erittäin hyvin myös aikuisten katsottavaksi.