Wonder Wheel valkokangas

Joulukuun alussa 82 vuotta täyttäneen Woody Allenin ohjaama ja käsikirjoittama Wonder Wheel sijoittuu Allenin kotikaupungin New Yorkin Coney Islandilla sijaitsevaan huvipuistoon, jossa neljän ihmisen elämänpolut risteävät. Ginny (Kate Winslet) on entinen näyttelijä, joka on päätynyt pettymysten myötä uusiin naimisiin ja töihin miehensä kalaravintolaan. Humpty (Jim Belushi) on Ginnyn aviomies ja karusellin viinaanmenevä pyörittäjä.

Kesäiset päivät soljuvat ohi toistensa kaltaisina ja elämä seuraa tuttuja raiteita, kun Humptyn tytär Caroline (Juno Temple) yhtäkkiä pelmahtaa takasin kotiin. Naituaan gangsterin Caroline on etääntynyt perheestään, ja äitikin on ehtinyt jo kuolla sillä välin, kun Caroline on nauttinut gangsterielämän mukavuuksista muualla. Nyt kissanpäivät ovat kuitenkin ohi, ja rikollisista puuhista liikaa tietävä Caroline halutaan vaientaa – tai näin ainakin Caroline itse väittää.

Isä repii ensin pelihousunsa, kun routa ajaa porsaan kotiin, mutta on salaa tyytyväinen, kun saa tyttärensä takaisin. Ginny ei muutoksesta pidä, vaikka onkin muutoin tylsistyä hengiltä omassa elämässään. Onneksi voi aina saada elämään sisältöä salarakkaan muodossa.

Keskeiseen henkilögalleriaan kuuluu Justin Timberlaken esittämä komea nuori hengenpelastaja Mickey, joka haaveilee näytelmäkirjailijan urasta. Mickey on elokuvan naisten haaveiden ja toiveiden kohde, ja samalla myös elokuvan kertoja, seikka joka saa katsojan kysymään, onko elokuva itse asiassa Mickeyn sepitettä, jota tämä punoo aikansa kuluksi hengenpelastajan tornissa. Kun käsikirjoittaja on elokuvan ohjannut Woody Allen itse, olisi Mickey näin ollen Allenin alter ego.

Wonder Wheel on luonneroolien taitajan Kate Winsletin ja Woody Allenin ensimmäinen yhteinen projekti. Winsletin piti alunperin esiintyä jo Allenin mestarillisessa trillerissä Match Point (2005), mutta joutui vetäytymään projektista viime hetkellä. Siksi onkin erityisen harmillista, ettei sen paremmin Winsletin kuin muidenkaan näyttelijöiden ammattitaitoa kyetä käyttämään paremmin hyväkseen. Liekö syy sitten onnettoman ohuen juonirungon vai puuttuvan henkilöohjauksen, mutta näyttelijät tuntuvat lukevan käsikirjoitusta suoraan pumaskasta, aivan kuin kyse olisi vielä harjoituksista eikä kuvauksista. Kun dialogikin on silkkaa joutavaa jäkätystä, puuttuu elokuvasta juonen ja jännitteen lisäksi samaistumispinta sen päähenkilöiden ongelmiin ja mielenliikkeisiin.

Omituisen lattea ja välinpitämätön tunnelma leijuu koko elokuvan yllä, edes gangstereista ei saada mitään irti, vaikka Max Casella, Tony Sirico ja Steve Schirripa ovat aiemmin työskennelleet yhdessä Sopranosissa. Elokuvaa mainostetaan harhaanjohtavasti jopa jonkinlaisena trillerinä, mikä on täyttä puppua. Wonder Wheelin tunnistaa Woody Allenin elokuvaksi, mutta jonninjoutavassa puheliaisuudessaan se jää miljoonan mailin päähän miehen mestariteoksista. Onneksi soundtrackilta voi sentään bongata suomalaisillekin tuttuja vanhoja iskelmiä ja vaikka hyräillä hiljaa itsensä uneen.

Ei voi kuin ihmetellä Allenin pakkomiellettä julkaista vielä vanhoilla päivillään joka vuosi uusi elokuva, harvempi tahti ja aiheen kypsyttely tuottaisi varmasti vielä napakymppejä kuten Midnight in Paris (2011). Allenin kannattaisi hidastaa tahtia ja ottaa oppia vaikka ikätoveristaan brittiläisestä Ken Loachista, joka ohjaa mielenkiintoisen uuden elokuvan vain noin joka toinen vuosi.