Match Point kotikatsomo

Match Point on niin kopea ja tyylikäs, että katsoja paremmasta tiedosta poiketen unohtaa seuraavansa Woody Allenin käsikirjoittamaa ja ohjaamaa teosta. Se ei ole tekijänsä näköinen tyypillisellä tavalla. Huumori puuttuu mutta vuorosanoihin on kiinnitetty vähintään yhtä paljon huomiota kuin Allenin nopeasti replikoivissa New York -komedioissa. Asetelma muistuttaa Rikoksia ja rikkomuksia, mutta ihmissuhdedraamana alkava ja trilleriksi muuttuva elokuva ei päästä katsojaansa yhtä helpolla.

Elokuvassa entinen tennislupaus, Jonathan Rhys-Mayersin esittämä Chris pääsee maistamaan makeaa elämää ystävystyttyään varakkaan Tomin ja erityisesti tämän sisaren Chloen kanssa. Mutkia matkaan aiheuttaa kuitenkin Tomin kihlattu Nola (Scarlett Johansson). Radan väärältä puolelta perheen vaikutuspiiriin tulleet ulkopuoliset ovat nopeasti järjen ja intohimon ristiaallokossa. Mitä tehdä kun pääsylippu parempiin piireihin on jo takataskussa, mutta intohimot herättää joku muu kuin oma kihlattu?

Ohjaajan henkilöllisyys ei ole ainoa asia, minkä elokuvan tunnelma saa unohtamaan. Yläluokkainen brittimiljöö tuntuu vakuuttavan, että tapahtuma-ajankohta on jotain aivan muuta kuin nykyhetki. Väräjävät alkutekstit ja ääniraidan mahtipontinen ooppera vievät elokuvan maailman etäälle katsojasta, mutta Ralph Laureniin pukeutuvat ja Moottoripyöräpäiväkirjoja katsovat hahmot rikkovat kyseisen lumouksen kerta toisensa jälkeen.

Filmiä voisi kuvailla Anthony Minghellan Lahjakkaan Herra Ripleyn ja George Stevensin Paikka auringossa -teoksen yhdistelmäksi. Match Point ei kuitenkaan tyydy tähän. Elokuva ei esimerkiksi ole sen luokkatietoisempi kuin Stevensin klassikkofilmi, mutta päivitystä asetelmaan tuo voimakastahtoinen, 2000-luvun Raskolnikoviksi osoittautuva Chris.

Siinä missä Lahjakas herra Ripley käsitteli ihmisen mahdollisuuksia päättää omasta identiteetistään, on Chris vakuuttunut, ettei elämällä ole sen suurempaa tarkoitusta kuin selvittää kuka lähtee pelikentältä voittajana. Tällä ei ole elokuvassa juurikaan tekemistä kohtalonuskon kanssa, sillä päähenkilö ei heittäydy virran vietäväksi. Hän pitää itsestään kuin Ripley eikä tunne toimistaan samanlaista tuskaa kuin Paikka auringossa -elokuvan George Eastman.

Chrisin toiminnassa korostuvat omien valintojen merkitys mutta myös sattumanvaraisuuden tunnustaminen. Epävarmuuden sietää uskomalla, että onnekas voi olla muillakin tavoin kuin syntymällä oikeaan perheeseen. Lopputulos riippuu kuitenkin tekijöistä, joiden vaikutusta ei pysty näkemään ennalta.

Viileä mutta syvällä tuntuva elokuva taustoittaa hahmonsa poikkeuksellisen tarkoin. Vaikkei heidän tekojaan välttämättä hyväksy, ovat ne silti ymmärrettäviä. Edes piinaavien loppukäänteiden aikana ei voi tuudittautua toivomaan tiettyä ratkaisua. Viimeistään tämä upottaa katsojan filmin moraalirajoitteiseen maailmaan ja pohtimaan sen teesejä tuurin vaikutuksista ihmiskohtaloihin.