The Homesman valkokangas

The Homesman alkaa kohtauksella, jossa fiinisti pukeutunut Mary Bee Cuddy (Hilary Swank) käyttää tottuneesti raskasta hevosauraa. Loputon preeria ympäröi peltoa, eikä Cuddy tunnu täysin sopivan ympäristöönsä.

Tommy Lee Jonesin ohjaama ja Glendon Swarthoutin romaaniin perustuva elokuva on niin rönsyilevä sävyltään ja arvaamaton tapahtumiltaan, että sen supistaminen yhteen kohtaukseen olisi sen vähättelyä. Tuo kohtaus on silti oivan tiivistävä aloitus koruttomalle elokuvalle, jonka perusteesinä tuntuu olevan ihmisten yksinäisyys ja rajaseudun ja ihmisten yhteensopimattomuus ja raadollisuus. Kaikki eivät pystyneet täyttämään kutsumuskohtaloa. The Homesmanissa lännenelokuville tyypilliset laajat maisemakuvat ovat muistutus lohduttomasta yksinäisyydestä.

Tyypillisestä lännenelokuvasta ei muutenkaan ole kysymys. The Homesmanissa matkataan lännestä takaisin itään. Karujen olosuhteiden takia mielensä menettäneet kolme naista pitää viedä takaisin sivistyksen pariin. Kyläpahasen pelkurimaisista miehistä ei siihen ole, joten Mary Bee tarjoutuu saattajaksi. Mukaansa hän pakottaa Jonesin itsensä näyttelemän George Briggsin, vanhan sotilaskarkurin, jonka Mary Bee pelastaa hirttoköydestä.

Elokuva on vakava, mutta ei niin vakava kuin ensivaikutelma antaisi ymmärtää. Jonesin toteava ohjaus vain asettaa komedian rinta rinnan täysin erityylisten kohtausten kanssa. Briggsin esittelykohtaus on puhdasta komediaa, kun asunnonvaltaaja pakotetaan dynamiitilla pihalle nokisessa aluspuvussaan. Siihen on silti aluksi vaikea suhtautua, kun juuri ennen on näytetty lapsensa menettäneen äidin kokemuksia.

Jonesilla on koruton, jopa monotoninen tyyli. Kohtauksissa ja Marco Beltramin piinaavassa musiikissa on sama hidas tempo, olipa kyse sitten naisten kokemien kauheuksien ja hulluuden kuvaamisesta tai puukkotappelusta. Tämä ei ole moite – pikemminkin Jones onnistuu näin ankkuroimaan hyvinkin erisävyistä materiaalia kutakuinkin yhtenäiseksi kokonaisuudeksi.

Ja ankkurointia tarvitaan, sillä käytännössä The Homesman on road-elokuva matkasta Nebraskasta Iowaan. Episodimaisuuden takia Meryl Streepin ja James Spaderin kaltaiset raskaan sarjan näyttelijät ovat mukana vain yhdessä tai kahdessa kohtauksessa. Hajanaisuus tekee elokuvasta epätasaisen mutta myös epätavallisen.

Elokuvan tärkein ankkuri on Mary Bee, joka on mukana alusta loppuun. Briggskin on mukana, mutta hän paljastuu loppua kohden perinteiseksi hyväsydämiseksi ryökäleeksi. Tämän vuoksi onkin harmi, että hänet nostetaan lopussa päähahmoksi. Mary Bee on kaikkea muuta kuin tavanomainen sankari ja Swank esittää häntä tavattoman hyvin.

Vanhaksipiiaksi koruttoman ulkonäkönsä ja pomottavan asenteensa vuoksi jäänyt Mary Bee on monitahoinen ja epätyypillinen hahmo. Mary Bee on ulkoisesti vahva, mutta myös epätoivoinen löytämään miehen rinnalleen, eikä elokuva epäröi näyttää häntä myös heikkona hetkenään.

The Homesman ei varsinaisesti piilottele asenteitaan sukupuolirooleja kohtaan. Pastori, joka lähettää Mary Been matkaan, sanoo hänen olevan yhtä hyvä kuin kuka tahansa mies. Elokuvaa on sanottu feministiseksi lännenelokuvaksi, mitä aluksi ihmettelin. Ovathan lähes kaikki elokuvan naishahmot hulluja melkein yksitoikkoisuuteen saakka. He ovat kuitenkin hulluja miesten tekojen ja vaatimusten takia, ja elokuvan miehet ovat puolestaan pelkureita tai raukkoja. Mary Been ja muiden lännenvalloituksen altavastaajien tarinat unohtuvat pian, elokuva väittää, mutta toimii itse todistusaineistona päinvastaisen puolesta.