Alieneita ja aikahyppyjä

Men in Black -elokuvissa huippusalaisen järjestön agentit ammuskelevat avaruusolioita sädepyssyillä ja pelastavat ihmiskunnan. Läppä lentää ja lätty lätisee, eikä tyhjäkäyntiä suvaita, kun agentit J (Will Smith) ja K (Tommy Lee Jones) vahtivat muukalaisten oleskelua New Yorkissa.

Men in Black IIILeffasarjan kolmannen osan pahis on kuolemaa ja hävitystä surutta ympärilleen kylvävä häijy avaruusolento (Jemaine Clement), jonka keskeisimmät ominaisuudet ovat ilkeys ja tyhmyys, eivätkä aina tässä järjestyksessä. Pahiksen tärkein tehtävä onkin syventää päähenkilöiden suhdetta. Elokuvan kiinnostavinta antia ovat normaalin yhteiskunnan ulkopuolella toimivat, entisestä identiteetistään luopuneet agentit. Nuorempi agentti J on rento vitsiniekka, vanhempi agentti K taas jäyhä ja kivikasvoinen konkari. Kuvatunlainen parivaljakko on toki leffaklisee, mutta toimii Men in Black -elokuvissa hyvin kirjoitettujen hahmojen ja onnistuneiden näyttelijävalintojen ansiosta.

Will Smith on parhaimmillaan juuri näissä hauskan ja huolettoman ulkoisen olemuksen alle haudatun tragedian kuvauksissa. Tommy Lee Jonesin kurttuiset kasvot taas tuntuvat huokuvan koko maailman murhetta ja tuskaa. Mustiin pukeutuvien agenttien elämä on yksinäistä. Naishahmot jäävät aina taustalle ja romanttiset viritelmät on tuomittu epäonnistumaan, joten ainoaksi merkittäväksi ihmissuhteeksi jää ystävyys työparin kanssa. Kepeän ja vauhdikkaan komediallisen pintatason alla kulkee surumielinen pohjavire. Tätä punaista lankaa seurataan tälläkin kertaa läpi elokuvan.

Men in Black IIIHomman paukut ovat kuitenkin vauhdissa ja vaarallisissa tilanteissa. Aikahypystä vuoteen 1969 irtoaa paljon hupia. Lystikkäimmät hetket koetaan legendaarisessa The Factoryssa, jossa agentti J morjenstaa Mustia panttereita ja tapaa Andy Warholin. Myös 60-luvun scifiteknologia ja ajankuvalle uskolliset avaruusolennot herättävät hilpeyttä. Josh Brolin istuu hyvin nuoren agentti K:n rooliin. Ainoastaan loppupuolella rainan jännite on vaarassa lössähtää, mutta onneksi pahimmat karikot vältetään.

Lowell Cunninghamin luomaan sarjakuvaan perustuvissa Men in Black -elokuvissa on huomattavia eroja alkuteokseen nähden. Leffoissa agentit eivät enää eliminoi tapausten todistajia vaan tyytyvät pyyhkimään näiden muistin neuralisoijaksi kutsutulla laitteella. Tämä on avannut elokuviin kiinnostavia kerronnallisia ulottuvuuksia, joita ei sen kummemmin enää kolmososassa hyödynnetä. Onneksi Men in Black III:sta löytyy tarpeeksi jytyä ilmankin, eikä sen tarvitse juurikaan häpeillä vuoden muiden sarjakuvafilmatisointien rinnalla. 3D ei tarjoa mainittavaa lisäarvoa, muttei häiritsekään.

Men in Black IIIMen in Black III on puhdasta viihde-elokuvaa, jonka The Addams Familylla ohjaajanuransa aloittanut Barry Sonnenfeld taitaa. Aurinkolasit, mustat puvut, kromiset scifivermeet ja kaikenkirjavat avaruusolennot istuvat saumattomasti tähän mielikuvitukselliseen maailmaan, jossa kaikki tuntuu yhtä aikaa sekä lainatulta että uniikilta.

”So there’s some secrets out there that the Universe don’t know about?”

* * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2,3 / 3 henkilöä