Jason Bourne valkokangas

Taaksepäin katsoen ei liene liioittelua sanoa, että ilman Bourne-elokuvia (Medusan verkko 2002, Medusan isku 2004 ja Medusan sinetti 2007) elokuvallinen toiminta olisi tällä vuosituhannella taantunut supersankaritarinoiden, fantasioiden ja seikkailurientojen oheisjuonteeksi. Doug Limanin ohjaama Medusan verkko nosti perinteisen fyysisen toiminnan takaisin nousujohteiselle uralle, josta niin uudet James Bondit kuin Takenit ovat ammentaneet.

Limanin jälkeen Bourne-elokuvat ohjaksiinsa ottanut Paul Greengrass jalosti tuimasta agenttitarinasta toimintahuumaa, jonka tempo ja visualisointi ovat olleet aivan omassa luokassaan. Greengrassin voi sanoa tehneen toiminnan kuvaukselle saman, mitä Sam Peckinpah teki aikanaan väkivallan kuvaukselle. Greengrassin hektistä tyyliä on jäljitelty yhtä lailla paljon kuin Peckinpahin hidastuksia. Jäljitelmät ovat olleet useimmiten tyylitöntä kuraa.

Vuoden 2007 Medusan sinetti oli Bourne-trilogian finaali, jonka toiminnallisuus säilytti ylivertaisuutensa viimevuotiseen George Millerin paluuteokseen Mad Max: Fury Roadiin asti. Nyt on Bournen ja Greengrassin paluun vuoro.

Greengrassin rinnalla paluun tekee myös Jason Bournen ruumiillistuma Matt Damon, joka jokamieskasvoillaan kykenee elokuva elokuvalta ilmentämään yhä syvemmin menneisyytensä synkistämää miestä. Merkittävin muutos keskeisissä tekijöissä onkin tapahtunut käsikirjoituspuolella, sillä Jason Bournen tarina ei ole enää Tony Gilroyn käsialaa. Gilroy lähti muutama vuosi sitten toiselle tielle tehdessään Bourne-trilogialle Jeremy Rennerin tähdittämän spin-offin Medusan perintö (2012), jonka tarina toimi kohtuullisesti, mutta toiminnan kuvaus jäi Gilroyn ohjauksessa vain kalpeaksi varjoksi Greengrassin taituruudesta.

Käsikirjoittajan vaihtumisesta huolimatta Jason Bournen tarina pysyy kohtuullisesti kasassa jatkaen aiempien elokuvien polkuja johdonmukaisesti eteenpäin. Elokuva tarttuu temaattisesti ajankohtaisiin kysymyksiin ja onnistuu luomaan CIA:n tiedustelukoneiston toiminnasta kaikkien tosielämän tietovuotojen ja paljastusten jälkeen entistäkin uskottavamman – ja samalla myös pelottavamman – kuvan.

Bourne-elokuvien elinvoima kumpuaa kuitenkin toiminnasta ja sen äärimmilleen viritetystä dynamiikasta. Jason Bourne on kaksituntinen toimintajuna, jota Damonin esittämä Bourne paahtaa eteenpäin oikeanpuolinen pedaali alas rutattuna ilman hymyn häivääkään. Bourne-elokuvien tärkeitä elementtejä onkin Taken-sarjan tavoin täydellinen huumorittomuus. Tämä antaa elokuville kaikessa kyseenalaisessa arvomaailmassaan moraalista ryhtiä, kun väkivalta on suoraa ja nopeaa, eikä tunnelmaa kevennetä vitseillä ja one-linereilla.

Koska alkuperäinen Bourne-elokuvien trilogia muodosti eheän Robert Ludlumin kirjoihin perustuvan kokonaisuuden, voisi Jason Bournea pitää tarpeettomana rahastusmielessä tehtynä jatkona, mutta toisaalta Bournen tarinaa on yhtä lailla jatkettu Ludlumin nimen alla kirjojenkin sivuilla. Bourne-elokuvat ovat osoittautuneet myös poikkeuksellisen hyvin tasonsa säilyttäneeksi elokuvasarjaksi, jos vertailukohdaksi ottaa vaikkapa uusimmat James Bondit, joiden taso alkoi laskea heti ryhtiliikkeen tehneen Casino Royalen (2006) jälkeen.

Bournen tarinan syventäminen ja uusien kiinnostavien hahmojen mukaan tuonti luovat Jason Bournesta kokonaisuutena toimivan ja eheän, vaikka elokuvan kaikkien nyanssien ymmärtäminen edellyttääkin aiempien elokuvien näkemistä. Erityisesti Alicia Vikanderin näyttelemästä CIA:n kyberosaston johtajasta Heathet Leesta luodaan motiiveiltaan kiinnostava uusi hahmo.

Nähtäväksi jää millainen tulevaisuus Bourne-sarjalla on. Jatkolle pedataan mahdollisuutensa, joskin elokuvasarja voisi päättyä tyylikkäästi tähänkin. Jason Bournekaan ei nimittäin täysin välty elokuvasarjojen väistämättömältä ongelmalta, eli perusasetelman toistolta vaikka tarinaan uusia ulottuvuuksia tuodaankin. Sama toimintarymistys pyöräytetään ympäri kuten kolmasti aiemminkin.

Toisaalta edellisestä elokuvasta on ehtinyt vierähtää lähes vuosikymmen, eikä kuluneena aikana perinteistä fyysistä A-sarjan toimintaa ole Mad Maxia lukuun ottamatta liiemmin nähty. Vakavasti otettavan toimintaelokuvan kannalta Bournen paluu onkin myönteinen asia. Eikä kyse ole vain viimeisen päälle orkestroidusta toimintahuumasta. Päähenkilönsä tarinaa tilintekoa kohden jatkava Jason Bourne tarjoaa myös ajatuksia herättelevän madonluvun digitaalisen ympäristön mahdollistamasta urkinta- ja seurantahelvetistä. Aika harva aparaattiaan hiplaava tulee ajatelleeksi, mitä tietoja hänestä tallentuu ja mihin, ja kuka sitä tietoa lopulta käyttää.