Coriolanus kotikatsomo

William Shakespearen elämästä ja jopa identiteetistä on kiistelty, keskusteltu ja kirjoitettu lähes loputtomasti, mutta ei suinkaan turhaan. Shakespeare oli kiistatta nero miehekseen ja hänen näytelmänsä muodostavat yhä edelleen vankan pohjan klassiselle teatteritaiteelle varsinkin Englannissa. Shakespearen tarkkanäköinen sulkakynä oli monesti veitsenterävänä erityisesti historiallisissa draamoissa, joiden poliittiset vivahteet ja tulkinnat vallankäytöstä olivat ja ovat universaaleja.

Suomessa hieman tuntemattomampi Coriolanus on historialliseen henkilöön ja tapahtumiin enemmän tai vähemmän perustuva tragedia roomalaiskenraali Gaius Marcius Coriolanuksesta. Coriolanus oli urhea ja taipumaton sotilas, joka voitti kaikki käymänsä taistelut, mutta jonka liiankin tinkimätön ja ankara elämänasenne sai Rooman kansan ja poliitikot kääntymään häntä vastaan ja karkottamaan hänet kaupungista juuri, kun hän oli päässyt konsuliksi. Tästä katkeroituneena Coriolanus liittoutui pahimman vihollisensa kanssa ja käänsi sotilaalliset kykynsä kotimaataan vastaan.

Väkevän dramaattisen tarinan teemat vallan, sodan ja politiikan vaikutuksista ovat niin yleismaailmallisia, että ne on mahdollista havaita lähes missä kriisissä ja sodassa tahansa aina Rooman ajoilta nykypäivään. Näyttelijä Ralph Fiennes päättikin kekseliäästi sekä tuoda Coriolanus-näytelmän puitteet nykypäivään että säilyttää alkuperäistekstin dialogin. Fiennesille ei riittänyt vain pääosan näyttely, sillä hän istahti ensimmäistä kertaa elämässään myös ohjaajan pallille.

Fiennesin esikoisohjaus on varmaa ja visuaalisesti vakuuttavaa työtä. Elokuvassa puhutaan Roomasta, mutta Serbian rähjäisissä kortteleissa ja kaupungeissa kuvatut puitteet ovat kuin mistä tahansa urbaanista kaupunkisodasta, jossa betonipölyn, graffitien täyttämien raunioituneiden asuntojen ja asfaltin seassa nykyaikaisin asein varustautuneet sotilasjoukot ampuvat partaisia sissejä. Monet taistelukohtaukset on kuvattu hyvin läheltä, välillä osin käsikameralla ja toisinaan roomalaisen tv-kanavan lähetyksinä. Lähettääpä Gaius Marciuksen verivihollinen Tullus Aufidius (Gerard Butler) vihollisilleen muslimiterroristeilta tutun propagandavideopätkän, jossa Tullus teloittaa vangitun roomalaissotilaan. Poliittiset kamppailut käydään puolestaan suorissa tv-lähetyksissä ja vaaliväittelyissä, sillä kansansuosio ja julkisuus ovat kaikki kaikessa.

Toteutustapa korostaa tyylikkäästi Shakespearen tekstin ajattomuutta sodasta, sotilaista ja siitä, kuinka verisistä kamppailuista usein päätetään vallan hiljaisissa saleissa eliitin toimesta. On sykähdyttävää kuulla kaljupäisen Fiennesin karjuvan maanisesti Shakespearen runomittaa miekkaan tarttumisesta samalla kun likainen, verinen Coriolanus möyrii armeijan maastopuvussa saastaisten katujen kortteleissa kivääri kädessään ja pistää vihollisia kylmäksi. Kun Coriolanus ja Tullus ottavat ensimmäisen kerran mittaa toisistaan, kyseessä on brutaalein veitsitappelu, mitä ikinä on Shakespeare-tulkinnassa nähty.

Fiennesin tulkinta on psykologisesti monitahoinen ja hienovarainen samaan aikaan kun näyttelijä tekee niin fyysisen suorituksen toimintakohtauksissa, että siinä jäävät monet action-tähdet lehdelle soittelemaan. Kas kun ei joku mainosmies ole vielä keksinyt iskulausetta ”Kun Rambo kohtaa Shakespearen” kuvailemaan Fiennesin armotonta olemusta.

Coriolanus on karski isänmaan ystävä mutta samalla vaarallinen maansa hyvinvoinnille. Myös Tullus on vaarallinen sotilas ja taitava taktikko, mutta viime kädessä sotilaat, kenraalitkin, ovat vain ladattuja aseita, joiden tehtävänä on laueta siihen suuntaan, mihin valtaapitävät ne suuntaavat. Osasyy Coriolanuksen kokemaan syrjäyttämiseen ja katkeruuteen on siinä, että hän on liian suoraselkäinen sopeutuakseen ja joustaakseen politiikan loppumattomien kompromissien ja juonitteluiden ristiaallokossa. Hän on taistellut ikänsä Rooman puolesta ja vihaa vastustajiaan, mutta ei itsekään tiedosta täysin miksi hän on taistellut ja miksi hän vihaa.

Itse Rooma on Fiennesin visioissa kaupunki, jossa laman köyhdyttämät kaupunkilaiset kyräilevät kun pramein sotilaspuvuin varustautuneet kenraalit ja muotivaattein pukeutuneet senaattorit ajavat mustilla autoilla ohitse ja juonittelevat kännykkä kourassa. Brian Coxin esittämä opportunistinen mutta pohjimmiltaan Coriolanuksen etua ajava senaattori Menenius sekä lipevän kaksinaamainen, kansaa sumuttava tribuuni Sisinius (James Nesbitt) ovat arkkityyppisiä hahmoja, joiden kaltaisia on Suomenkin eduskunnassa ja päättäjissä ja joiden kaltaisia on taatusti ollut myös Shakespearen aikana, kuten Bardi on roomalaisnäytelmäänsä kirjoittanut.

Shakespearen teksti ei ole menettänyt särmäänsä yhtään ja ohjaaja-Fiennes tekee hallitun vimmaista kädenjälkeä ja näyttelijä-Fiennes yhdessä lahjakkaiden draamanäyttelijöiden kanssa tulkitsee rooleja mainiosti. Kun tähän lisätään entisen Jugoslavian sisällissodasta muistuttavien puitteiden sekä serbialaisten sivuosien näyttelijöiden tuoma ilmapiiri niin lopputuloksena on kunnianhimoinen näytelmätulkinta ja ennen kaikkea oikein hyvä elokuva.