The Invisible Woman – Kielletty rakkaus valkokangas

Viime vuosina brittiläisessä elokuvassa on kiinnostuttu realistisemmista epookkikuvauksista. Enää epookki ei ole komeilla puvuilla koreilua ja mahtipontisia lavasteita. Tärkeämpää on löytää tuttuihin aiheisiin uusia näkökulmia ja tunteiden kaunistelematonta kuvausta. Niistä kenties radikaalein oli Andre Arnoldin Humisevan harjun (2011) filmatisointi, jonka mutainen estetiikka meni jo naturalismin puolelle. Ralph Fiennesin The Invisible Woman – Kielletty rakkaus ei mene yhtä pitkälle, vaan sen viktoriaanisen Englannin kuvaus on lähempänä Cary Fukunagan Jane Eyre – Kotiopettajattaren romaani (2011) -elokuvan koleaa valoa ja rapistunutta porvarisloistoa.

Opettajattarena työskentelevä Nelly (Felicity Jones) piilottelee porvarillisen ulkokuoren alla salattua menneisyyttä. Köyhän näyttelijäperheen vesa törmäsi teatteriuransa alussa kuuluisuutensa huipulla olevaan Charles Dickensiin (Ralph Fiennes), ja pian lumoutunut nuori nainen ajautui salasuhteeseen kirjailijan kanssa. Viktoriaanisia perhearvoja vastaan kapinoiminen jää kuitenkin miesten etuoikeudeksi, jota naiset saavat seurata varjoista.

Elokuva ei ole muotokuva Charles Dickensistä. Karismaattinen ja yleisönsä rakastama Dickens nähdään elokuvassa naisten katseiden kautta ja hän jää tahallisesti etäiseksi ihannekuvaksi. Hänen tunteensa Nellyä kohtaan jäävät epäselviksi, eikä tarina ota kantaan siihen, rakastaako hän Nellyä vai ajatusta tästä ihailevana muusana. Naisen vastakohtana esitetään Dickensin suurperheen vaimo (Joanna Scanlan), joka ruumiillistaa viktoriaanisen ajan perheenäidin ihanteen. Hänen suhteensa miehen julkiseen salaisuuteen tuo esiin Dickensistä jopa julmia puolia, ja näin ihastuneen Nellyn näkökulma saatetaan ristiriitaiseen valoon.

Nellyn asema yhteiskunnassa on kiintoisa, sillä näyttelijättärenä hänellä on vapaus liikkua paremmissa piireissä kuin hänen varallisuutensa muuten olisi sallinut. Hänellä ei kuitenkaan ole tarvittavia lahjoja luoda sisarustensa lailla uraa itselleen, joten häneen kohdistuvat lähentelyt tarjoavat mahdollisuuden turvalliseen elämään. Muusan asema osoittautuu kuitenkin erittäin epäkiitolliseksi, sillä pikkuhiljaa näkymättömäksi muuttuva Nelly joutuu jättämään tutun elämänsä taakseen. Suhde asettaa hänet nousevan tabloidilehdistön riepoteltavaksi eikä tietoisuus mahdollisesta maineen menetyksestä ole yksinkertaisen päätöksen takana. Abi Morganin käsikirjoitus tuo kunnioitettavasti esille päätöksenteon vaiheet ja sen lopullisen hinnan.

Kielletty rakkaus eroaa monin tavoin Fiennesin edellisestä elokuvaohjauksesta, Coriolanuksesta (2011). Uusimmalla elokuvallaan Fiennes on etsinyt vahvempaa emotionaalista realismia siinä missä Coronialanius keskittyi käsivaralla kuvattuun rosoiseen estetiikkaan ja Shakespearen runollisten lauseiden väliseen konfliktiin. Kielletyssä rakkaudessa konflikti on läsnä jo tekstissä ja viktoriaanisen yhteiskunnan sisäisissä vastakohtaisuuksissa. Se on maailma täynnä pidättyväistä himoa sekä julkisia salaisuuksia. Se on miehinen maailma nähtynä naisen silmin.

Ralph Fiennes on onnistunut ohjaamaan mallikkaan historiallisen rakkaustarinan. Sen kuvallinen tarinankerronta ei ole yhtä kunnianhimoinen kuin Coriolaniuksen, mutta sen hillityn ulkokuoren alla sykkii villi elämänjano. Tunteiden myllerrystä tahdittaa Ilan Eshkerin tumma jousimusiikki. Fiennes ja Morgan ovat Kielletyssä rakkaudessa tavoittaneet viktoriaanisen Englannin kaksoismoraalisen ilmapiirin unohtamatta kuitenkaan yksilöitä, mikä on hieman tasapaksuksi jäävän kokonaisuuden voimavara.