Harry Potter ja liekehtivä pikari kotikatsomo

Harry Pottereiden neljäs elokuvaversio on kolahtanut kauppoihin. Valmiit markkinat ja tuotetietoiset fanit ovat saaneet levittäjät suosiolla panostamaan oheistuotteisiin. dvd-julkaisussa elokuva koreilee yhdellä levyllä ja toisella kuovitaan pohjamutia myöten raakamateriaalia.

Televisioruudussa Harry Potter ja liekehtivä pikari menettää osan taikaympäristön visuaalisesta vyörytyksestä. Valkokangaskokemuksen täysivaltaisuutta ei voida tavoittaa, joten elämyksellisyyttä elähdytetään lisätiedolla. Faneille tarjotaan yksityiskohtien metsästämistä, kuvauskäytänteisiin syventymistä, jopa pelien pelaamista. Sen sijaan kirjallisia lähteitä ei elokuvan iloisilla markkinoilla turhia ronkita.

Chris Columbuksen ohjaamat kaksi ensimmäistä Potteria visualisoivat hahmot ja vain kuvittivat kirjat. Nyt kokonaisvaltaisuutta tavoittelee sarjan ensimmäinen brittiläinen ohjaaja, Mike Newell (Mona Lisa Smile, Neljät häät ja hautajaiset). Hommansa mies hoitaa, sillä ensimmäistä kertaa tarina toimii elokuvallisin keinoin ja draamallisen kaaren varassa. Tapahtumia on tajuttu karsia ja sivupolut unohdettu. Kerronnallisia taukoja vältetään jopa uusien hahmojen esittelyssä. Newell rakentaa tiiviin elokuvakokemuksen vastapainoksi J. K. Rowlingin tiiliskivelle.

Kirjailijattarelta tutut teemat, jännitys ja teinirakkaus, nousevat esille sekä lisämateriaaleissa että elokuvassa. Liekehtivässä pikarissa Harry selvittelee tietään kolmivelhoturnauksen vaarallisissa sokkeloissa. Jännityksen ja toiminnan volyymi on maksimoitu. Kohtauksissa edetään sen verran reipasta tahtia, että jonkinlainen ennakkotietous aihepiiristä on tarpeen. Yksityiskohdat pitää tuntea joko ennalta tai jättää kokonaan huomiotta, sillä niiden sulatteluun ei Newellin kyydissä ehdi keskittyä.

Turhankin kiivas syke rauhoittuu hetkittäin kuvaamaan teinien heräävää seksuaalisuutta ja tunteiden myrskyisyyttä. Hermostuneisuus, kun pitäisi löytää itselleen pari joulutanssiaisiin, tuntuu kumman tutulta. Rowling on tehnyt Harrystä itsetunto-ongelmineen ja hyvine sydämineen helposti samastuttavan, mutta Daniel Radcliffe ei vieläkään onnistu tulkitsemaan hahmoaan. Koiranpentuilme ja vetistävät silmät varastavat pohjan uskottavuudelta. Niinpä rooleihinsa kasvaneet Emma Watson (Hermione) ja Rubert Grint (Ron) joutuvat paikkailemaan tunteilla ladattuja kohtauksia.

Brittipiireissä ehdokkaita Pottereiden leikkikentälle on rooleja enemmän. Tunnistamisen iloa ja julkisuuden lisäarvoa tarjoillaan tällä kertaa musiikin saralla. Kohtalottaret-bändi on koottu Pulpin ja Radioheadin jäsenistä. Silti tekijöilleen haastavin tehtävä on ollut pahuuden läsnäolon henkilöiminen. Ralph Fiennes on valittu vaativan tehtävän etumieheksi. Hänen Punaisessa lohikäärmeessä vilahtanut potentiaalinsa pahuuden tulkitsemiseen on hiottu ja lopputulos on yllättävän uskottava.

Tarinan sävyjä on tummennettu laajalla rintamalla. Velhojen elämään tunkeutuu pelottavia tapahtumia, joita korostetaan visuaalisesti, musiikillisesti ja jopa kauhuelementein. Liekehtivä pikari on tunnelmaltaan edeltäjiään raskaampi. Jo ensi minuuteilla muistutetaan, että perimmiltään saagassa on kyse hyvän ja pahan taistelusta. Aiheet voivat olla nuorille katsojille rankkoja, mutta elokuvan kerrontaa on kevennetty hauskoilla kohtauksilla. Tällä kertaa toiminta ja tunteellisuus, pelottavuus ja humoristisuus kulkevat käsikkäin tasapainottaen toisiaan.